Juova ja CoolHead Taproom

Edellinen matkani Helsinkiin oli melko tasan vuosi sitten, ja vuodessa uutta nähtävää, ihmeteltävää ja maistettavaa on tullut paljon. Viime kesän tärkein uutuus oli Pien Brewpub, ja tämän kesän reissun kiinnostavimmat olutkohteet olivat Juova Hanahuone ja CoolHeadin Taproom Viikissä. Juova Hanahuone Toukokuussa ovensa avannut Juova oli aivan ehdoton vierailukohde, sillä tarjonta on Suomen mittakaavassa aivan huippuluokkaa: […]

Suuri bulkkilagertasting

Olin viikonlopun mökillä ja siinä saunoessa se idea sitten kirkastui: bulkkikaljatasting! Olen miettinyt bulkkikaljatastingin pitämistä jo pidemmän aikaa, mutta sen pitäminen kotopuolessa tuntuu jotenkin hassulta. Miesseurassa mökillä aika tuntui juuri oikealta, ja seurakin innostui ajatuksesta. Seitsemän ihmistä ja jokainen nappaisi mukaansa yhtä perusbulkkia. Ajatusta lähdettiin toteuttamaan, mutta Tahkolla sijainneen mökin realiteetit siirsivät tastingia vielä päivällä, […]

Panimoiden Suomi, osa 2

Viime kesän roadtrip vei panimo(myymälä)vierailulle Tampereelle, Mathildedaliin, Fiskarsiin ja Espooseen. Tänä vuonna kierros kulki Tampereen kautta Raumalle, Poriin ja Raippaluotoon. Saavuimme Tampereelle sunnuntaina iltapäivästä, ja ruokailun jälkeen kello alkoi olla kahdeksan, mutta ei hätää! Plevna palvelee päivittäin ja myy oluitaan panimoravintolasta yhdeksään asti. Kuinka kätevää! Nostelin ostoskoriin muutaman Siperian, pari Petolintu Galaxya ja kokeeksi yhden […]

Sopiiko frisbeegolf oikeasti kaljoittelulajiksi?

Frisbeegolf ja kaljanjuonti on tullut minulla vastaan vast’ikään kahdessa eri mediassa. Ensin Olutposti jakoi olutvinkkejä fribakierroksen kylkeen ja sen jälkeen Urheilulehti sivusi aihetta frisbeegolfia sivuavassa pitkässä teema-artikkelissaan. Olutpostin artikkeli on itseasiassa parin vuoden takaa, mutta on ilmeisesti kesäuusintana hypännyt somefiidiini. Olutpostin artikkelissa käydään läpi lajin rentoa meininkiä ja miten hyvin se sopii pienen kaljoittelun verukkeeksi. […]

Uutta Oulussa – Kurkela ja Bootti

Olut on kiva asia, mutta onhan sitä elämässä muutakin. Humaloitujen kesäperinteisiin on kuulunut postauksia, joissa kyllä sivutaan olutta mutta pääpaino on toisaalla. Vaikka kumpikaan otsikossa mainituista paikoista ei ole olutravintola, ansaitsevat ne maininnan ja sekä paikallisten että turistien huomion. Viinibaari Kurkela Ostroferian Jenny ja Jussi Kurkelan viinibaari avasi ovensa juhannuspäivänä Pikisaareen, pienen kävelymatkan päähän torilta. […]

Olutkaupunki Oulu – kesäkuu 2021

Etkö kerkeä istumaan iltoja somessa kytäten paikallisten panimoiden uusimpia kuulumisia? Ällös huoli! Olutkaupunki Oulu -juttusarja paketoi yhteen oululaisten panimoiden kuulumiset kuluneen kuukauden ajalta. Sonnisaari Sonnisaaren kesäkuun uutuuksissa oli kaksi ennestään tuttua mutta reseptiltään hieman uudistettua olutta: Kveikster 2 ja Mosaic IPA ´21. Kveikster 2:ssa käytetään edelleen Kveikiä, norjalaista perinnehiivaa, ja mallasrunko on sama kuin ensimmäisessä […]