Humaloitujen vuosijuhlaviikko: Vieraskynä Tuomo

Humaloidut täytti lauantaina vuoden. Tämän kunniaksi tällä viikolla blogissa on normaalia enemmän toimintaa. Alkuviikosta esitellään vuoden aikana blogiin kirjoittaneita vieraskyniä ja loppuviikosta ruoditaan kulunutta vuotta vakiokaluston kanssa.

Juhlaviikon kolmas teksti kertoo vieraskynä Tuomosta.

Praha – oluen mekka. Suuntasin paikallisille olutfestareille keväällä 2012. En tiennyt, mitä odottaa, sillä edellinen kokemukseni olutfestareista oli Kuusamosta. Kuusamon olutfestivaalit -nimellä kulki vuosia jäähalliin sijoitettu kesäjuhla, jossa oli tarjolla Lapin Kultaa ja Upcideriä muovituopista sekä yksi iskelmätähti esiintymässä. Ilmeisesti konsepti on toiminnassa edelleen.

Prahan vuosittain toukokuussa pidettävillä festareilla reaktioni olikin siis kuin Liisalla ihmemaassa.Panimoita oli valtavasti. Oluita oli valtavasti. Ulkona paistoi aurinko ja opiskelijabudjetilla sai makeaa mahan täydeltä. Tuolloin pienpanimobuumi oli vasta pilkkeenä panimomestarin silmäkulmassa. Kaikki paikalla olleet panimot taisivat olla tshekkiläisiä. Ostin pikimustan mansikkaporterin ja ihmettelin maailman menoa. Valkokankaalla oli alkamassa jääkiekon maailmanmestaruutta puolustaneen Suomen peli. Aurinko paistoi. Mansikkaportterissa oli mahtava mansikan maku. Olin tottunut siihen, että makuoluet eivät oikeasti maistu siltä, miltä väittävät maistuvansa. Harmittaa vietävästi, että minulla ei ole hajuakaan tuon panimon tai oluen nimestä. Jokin jahodovy porter se oli. Myöhemmin reissullani löysin vielä Černá Hora -panimon mustikkaoluen Borůvka. Olutharrastukseni oli alkanut.

Olutfestareilta Prahasta. Lasissa mitä todennäköisimmin on oluenjuonnin suunnan muuttanutta mansikkaportteria.

Olutmatkailuni käytännössä alkoi Prahasta (lukuun ottamatta San Miguelia Kanariansaarilla ja Saku Tumea Tallinnassa) ja päättyy aina mielessäni Prahaan. Kesällä 2018 pääsin seuraavan kerran tähän kaupunkiin, jossa olin asunut yhdeksän kuukautta. Pienpanimobuumi oli Suomessa jo iloisen pirskahteleva. Teimme ystäväni kanssa pienen pienpanimo-olutkierroksen huomataksemme, että paikalliset pienpanimot eivät yleisesti ottaen olleet hehkuttamisen arvoisia. Pohjoiseurooppalaiset pienpanimot olivat havaintoni mukaan kokeilevampia ja maukkaampia. Toki miellyttäviä tshekkiläisiä pienpanimoita löytyi, mutta eivät ne varsinaisesti pärjänneet Omnipollolle, CoolHeadille tai Maistilalle. Tshekkiläisen pilsnerin asema on niin vahva, että pienpanimoiden voi olla vaikea murtautua markkinoille. Pienpanimokierroksen jälkeen keskityinkin siis nautiskelemaan pilsneristä, sillä mikään ei ole parempaa kuin iso tuoppi tuoretta tshekkiläistä pilsneriä kylmänä.

Erikoisolut on terminä erikoinen. Ennenhän se käsitti Suomessa kaikki muut oluet paitsi vaaleat lagerit. Tällainen erikoisolut toimi porttinani olutharrastukseen 2000-luvun alussa. Tämä tumma kaunotar on tietenkin Velkopopovicky Kozel tumma lager. Tätä maltaisen makeaa olutta tulee ostettua nykyäänkin silloin tällöin. Myöhemmin asuessani Tshekissä opin, että tummat oluet olivat alun perin naisten oluita, joita he nauttivat pienistä tuopeista. Niin myös tämä tumma Velko. Kohokohtia oluthistoriassani ovatkin vierailut Velké Popovicen kylässä Kozelin panimolla sekä Svijanyn kylässä suosikkipilsnerini Svijanyn panimolla.

Pysäyttävin ja samalla itsestäänselvin olutmatkailuun liittyvä ahaa-elämys tuli kesällä 2019 Berliinissä, kun pitkän ajomatkan jälkeen menimme majapaikkamme alakerrassa sijainneen baarin terassille ja tilasimme laajasta pils-hanavalikoimasta paikallisen Berliner Pilsnerin. Olin ollut skeptinen saksalaisen oluen suhteen, mutta tämä muutti kaiken. Perinteisissä olutmaissa paikallinen on parasta.

Suomessa nuo ulkomaiden pilsnerit eivät kuitenkaan toimi. En tiedä, ehtivätkö vanhentua matkalla vai johtuuko se vain tunnelmasta. Tunnelmahan on yksi massiivinen tekijä oluen maistuvuudessa. Täällä minulle maistuvat katkerat, humalaiset ja sameat ipat. Olen jumittunut kehityksessäni niihin. Olutmaista myös Puolassa tehdään erinomaisia ipoja. Suosittelen vierailua Gdanskissa, joka on viihtyisä ja nopeasti saavutettavissa.

En ole yltänyt hapanoluiden tasolle, vaikka olen yrittänyt. Kirpeät mehut eivät vain tunnu omilta. Myös barley wine on sellainen tyyli, jota en nykyään osta ollenkaan. Mielestäni se on yliarvostettu tyylilaji oluiden maailmassa.

Täydellinen oluthetki on talvella takkatulen ja portterin ääressä tai aurinkoisena hellepäivänä paikallisella terassilla kylmä ipa huulilla. Harrastuksessa on hienoa selailla päättymätöntä valikoimaa, mutta samalla on sääli, ettei hyväksi todetun oluen pariin tule välttämättä palattua, koska pitää saada uusi rasti seinään.

Vinkki Oulussa vierailevalle olutharrastajalle: Koska Oulu on niin pienikokoinen kaupunki, on kätevää tehdä toimivaksi todettu kävelykierros. Sen voi aloittaa St.Michaelista tai Juomapuohista ja siirtyä Mallaskellarin kautta Leskiseen, josta voi jatkaa päätepysäkille Roosteriin. Vaihtoehtoisesti voi ottaa nelipyörän alle ja suunnata Haukiputaalle, josta löytyy toukokuussa avattava Panimo Narrin myymälä.

Kenen kanssa haluaisit oluelle ja mistä puhuisitte -kysymykseen on ääretön määrä vastauksia. Voisin lähteä oluelle ruotsalaisen seiväshyppääjähirmun Angelica Bengtssonin kanssa ja selvittää, millainen ihminen voi koota itsensä maansa ennätyshyppyyn heti seuraavalla yrityksellä seipään katkeamisen jälkeen. Toisaalta haluaisin myös istahtaa alas Donald Trumpin ja Jair Bolsonaron kanssa ja kysyä, että ovatko he tosissaan vai pitäisikö heidän hetki miettiä tuopin ääressä. Toisaalta on mukava lähteä oluelle jo tutuksi tulleessa turvallisessa seurassa ja pelastaa maailmaa vähän kerrallaan.

Kirjoittaja on mies, joka nauttii (olut)matkailusta, kuivasta huumorista ja analyyttisista keskusteluista – tai ainakin niiden sujuvasta kuuntelusta.

Leave a Reply