Puhutaan vielä kerran alkoholittomasta oluesta. Aihe tuli ajankohtaiseksi, kun Humaloidut bongasi blogimme Suomen Kuvalehdestä. “Yks nollaolut, kiitos” -jutussa mainitaan humalavesi ja viitataan myös tässä blogissa ensimmäistä kerta käytettyyn oluke-termiin.
Tämän hauskan kuriositeetin lisäksi Karhun uusi alkoholittoman oluen mainos on aiheuttanut kuohuntaa. Sinebrychoff teki asiasta ihan tutkimuksen, joka noteerattiin myös Olutpostissa.
Lyhyesti kyselytutkimuksen annin voi summata seuraavasti: suomalaiset joutuvat yhä selittelemään alkoholittoman oluen juomista ja vastailemaan asian tiimoilta epämiellyttäviin kysymyksiin. Kokonaisuudessaan asia kannattaa katsastaa Sinebrychoffin tiedotteesta.
Lähdetään liikkeelle tunnustuksista. Kyllä, minä olen syyllistynyt alkoholittoman vaihtoehdon valinneen ihmisen hiillostamiseen valinnastaan. Anteeksi. En tee sitä enää. Vaikka pidän turpani kiinni, niin myönnän myös seuraavani naispuolisten tuttavien juomavalintoja baarissa ja miettiväni alkoholittoman vaihtoehdon nähdessäni mahdollisia perheenlisäysuutisia. Tästä tavasta on vaikea päästä eroon, mutta onneksi suu on pysynyt asian suhteen supussa. Nämä asiat eivät oikeasti kuulu kenellekään, jos ihminen ei asiasta halua kertoa.
Tunnustusten jälkeen itse tekstin pihviin: Miksi olen nykyään sitä mieltä, että alkoholittomat oluet ovat tärkeitä alkoholikulttuurille?
Asian ruotiminen pitää aloittaa ajalta, jolloin en ollut vielä ensimmäistä tuoppiani edes juonut. Suomalaiset nimittäin pyytävät tuttujaan kahville. Tämä aiheutti minussa suurta ahdistusta, sillä en ensimmäisen 30 elinvuoteni aikana juonut kahvia.
Ongelma kahvinjuonnissa oli se, että minä en ymmärtänyt, että “mennään kahville” ei välttämättä tarkoita sitä, että pitää juoda kahvia. Se on kutsu seurustelemaan pöydän ääreen. Juodulla juomalla ei ole mitään väliä.
Valitettavasti tätä eivät ymmärtäneet kaikki tuttunikaan ja kertoessani ottavani mieluummin teetä sain usein vastaukseksi ivallisen heiton: “no pannaanpa sitten homovedet kiehumaan, jos ei kahvi kelpaa”. Vaikka pohjoisessa vittuilu on tapa puhua, niin näin jälkeen päin miettien tästä on jotain syvempiä arpia jäänyt, sillä muistan nämä tapaukset niin hyvin.
Kaveripiirin vanhetessa ja viisastuessa “kahvilla käynti” voi tarkoittaa sitä, että kukaan pöydässä ei juo kahvia vaan kupeissa on teetä, mateeta tai vaikka puolukkamehua. Tärkeintä on “kahvittelun” sosiaalinen puoli.
Kuten nokkelimmat arvasivat: kahville = kaljalle. “Mennään kaljalle” sisältää lupauksen samasta mukavasta sosiaalisesta tilanteesta kuin kahville meno. Jos seurueessa joku ottaa kaljan sijaan lonkeron, ei tätä katsota kieroon, mutta alkoholittoman oluen valinnasta olen kuullut kuittailuja.
Alkoholittoman oluen valinnasta vittuilu on vaarallista juuri tämän sosiaalisen kanssakäymisen takia. Ketään ei pitäisi sulkea tämän tapahtuman ulkopuolelle sen takia, että kyseinen henkilö ei halua nauttia alkoholia. Alkoholiton olut madaltaa kynnystä tulla “kaljalle”, vaikka ei alkoholia halua. Jostain syystä baarissa näyttää olevan kynnys tilata se hanalimppari jonkin alkoholittoman oluen/siiderin/viinin/drinkin sijaan. Sen vuoksi haluan puolustaa alkoholittomien oluiden asemaa ja kasvua.