Humaloidut on seurannut olutjournalismin kehitystä ja päätynyt lopputulokseen, että kaikesta voi tehdä olutjournalismia. Jos oluen voi yhdistää frisbeegolfiin, ei olut ja pelimusiikki ole edes kovin kaukaa haettu kompo. Humaloituijen markkinointitiimi on myös huomannut, että ihmiset pitävät top-listoista.

Siispä tänään nautitaan perjantain kunniaksi viisi pelimusiikin klassikkoteosta ja annetaan kullekin hyvin perusteltu tarjoiluehdotus. Klikkaa musat soimaan ja käy hakemassa jääkaapista yksi huurteinen.

Turrican ja Duvel

Matkamme oluen ja pelimusiikin maailmaan on kronologinen. Ensimmäisenä täräytetään levylautaselle skenen todellinen klassikko. Vuonna 1990 julkaistu Turrican on peli, jota en koskaan pelannut, mutta jonka soundtrackia on kulutettu sitäkin enemmän.

Turricanin menevät melodiat pääsevät aina yllättämään hyvyydellään. Vaikka tietää, että kyseessä on laatutuote, sen nauttiminen saa aina hymyn huulille. Vähän siis kuin Duvel. Törkeän hyvä kalja, joka jää usein unohduksiin, koska “sitähän on nyt juotu” ja “se on niin perus”. Totta ja totta, mutta ei haittaa.

Duvelissa pääsee muuten aina yllättämään salakavalat prosentit. Miten näin juotavassa ja raikkaassa oluessa voi olla näin paljon potkua.

Street Fighter II ja Mikkeller Drinkin’ the Sun

Street Fighter II ja siitä löytyvä Guile’s Theme laittaa aina sukat pyörimään jaloissa. Voimabiisien parhaimmistoa. Tulee mieleen Rockyt ja muut 80-luvun täydelliset toimintaelokuvat.

Koska Guile’s Themen tahtiin on hyvä nostaa rautaa, käydä lenkillä tai tehdä oikeastaan mitä vain, ei olut saa rajoittaa tekemistä. Vihaan alkoholittomia oluita, mutta Mikkellerin Drinkin’ the Sun yllätti aikoinaan takavasemmalta. Tämä olut menee kepeästä hyvin kuivahumaloidusta pale alesta aivan täydestä. Yksioikoisen sitruksinen, mutta se ei menoa haittaa.

Yhdistelmä toimii ennen treenejä, treenien aikana ja treenien jälkeen. Julkisille kuntosaleille en menisi juomaan edes alkoholitonta kaljaa treenijuomana, mutta kovat tyypit juoksevatkin Philadelphiassa portaita moisten hömpötysten sijaan.

Metal Gear Solid: Sons of Liberty ja Omnipollo Fatamorgana

Ensimmäisen pleikkarin Metal Gear Solid on minulle ehkä se kaikkein rakkain pelikokemus koskaan. Jatko-osa Sons of Liberty ei ole huono, mutta ei vedä edeltäjälleen vertoja kuin musiikin suhteen.

Kappaleen hohdosta on osa karissut plagiaattisyytösten vuoksi. Kappaleessa on melko paljon samankaltaisuuksia Georgy Svidrovin “Winter Road” -teoksen kanssa. Onneksi tällaiset panettelut unohtaa parin oluen jälkeen.

Olueksi mahtipontiselle kappaleelle suosittelen Omnipollon Fatamorganaa. Kappaleen eeppisyys tarvitsee tuekseen ison oluen, mutta modernilla otteella. Imperial stouttien sijaan siis isoa neipaa lasiin.

Fatamorgana on myös ensimmäisiä kosketuksiani neipaan. Fatamorgana nostattaa kylmiä väreitä samalla voimalla kuin Metal Gear Solid. Sen voiman nimi on nostalgia, ja sitä ei tule väheksyä.

Super Meat Boy ja Stadin Panimo Incredible Pale Ale

Super Meat Boy pääsi aikoinaan yllättämään takavasemmalta. Se on myös modernin indiepeliskenen kansikuvapoika yhdessä Braidin, FEZin ja kumppaneiden kanssa.

Samalla tavalla takavasemmalta yllätti Stadin Panimon Incredible Pale Ale, kun nappasin sen lähikaupasta viime viikolla mukaan. Sekä olut että peli ovat yhden tempun poneja, mutta se ei menoa haittaa, kunhan annokset pysyvät pieninä: Super Meat Boyta pelatessa ohjain lentää seinään noin minuutissa ja Incredible Pale Alen ananaisella humaloinnilla on myös rajansa. Keveitä, helppoja ja hauskoja molemmat!

Witcher 3 ja Rochefort 10

Witcher 3 on mahdollisesti paras koskaan pelaamani peli. Ohessa oleva kappale kuullaan pelissä, kun pelihahmo kävelee baariin ja bardi laulaa kappaleen, joka kertoo Geraltista ja hänen menettämästään rakkaudesta.

Witcher 3 herättää tunteita, joita moni ei edes usko tietokonepelistä voivan saada. Koko tunneskaala surusta iloon on käytössä, ja musiikki tukee tätä täydellisesti.

Olut, jonka äärellä itse aina menen hiljaiseksi, on Rochefortin 10. Se on olut, jota ei voi selittää ja se antaa minulle tuntemuksia, joita en uskonut saavani oluesta. Ja sitäkin verhoaa tietty melonkolinen kauneus, joka löytyy Wolven Stormista.

On helppo kuvitella istuvansa sohvalla illan kuunnellen tätä ja juoden Rochefortia.

-Sampo