Suomalainen pienpanimoklassikko – Plevnan Siperia

Kun päätimme aloittaa juttusarjan suomalaisten pienpanimoiden klassikoista ja mietimme sopivia oluita, Siperia oli listalla ensimmäisten joukossa. Siperian nostivat esiin myös Sonnisaaren Timo ja Outi sarjan ensimmäisessä osassa.

Siperian asemasta suomalaisten olutharrastajien keskuudessa kertoo paljon se, että blogi-toverini Sampo aloitti olutharrastajien Facebook-ryhmässä keskustelun suomalaisista klassikko-oluista alustuksella “Jos ajatellaan, ettei Koffin Portteria ja Plevnan Siperiaa tarvitse (enää erikseen) mainita”, eikä 4500 jäsenen ryhmästä kukaan kyseenalaistanut tätä lähtökohtaa.

Kysymyksiimme vastasi Panimoravintola Plevnan panimomestari Sam Viitaniemi.

Milloin Siperia julkaistiin ensimmäisen kerran ja millainen on oluen tausta?

Siperia tehtiin Olutravintola Pikkulinnun synttäriolueksi vuonna 2005. Olut suunniteltiin yhdessä Pikkulinnun ravintoloitsijan, Markku Ristevirran, kanssa, ja työnimenä oli Kaikkea muuta paitsi vettä.

Esikuvia ei varsinaisesti ollut, vaan kantavana ajatuksena olivat Tomahawk, Simcoe ja Amarillo, omat suosikkihumalani, joiden ympärille alettiin rakentaa mallaspohjaa. Tavoitteena oli luoda rapsakka olut (100 EBUa ACL:n mittauksissa), joka olisi samalla maltainen ja sopivan paahteinen.

Kuten kaikissa meidän oluissa, Siperiassakin ykkösasia on juotavuus. Siperia onkin kovista spekseistä huolimatta äärimmäisen juotava olut. Olut saavutti lopullisen reseptinsä muistaakseni kolmannella keitolla.

Nimi Siperia valittiin Finlaysonin tehdasrakennuksen mukaan. Rakennus puolestaan sai nimensä siitä, että Finlaysonin työntekijät olivat rakentamassa junarataa Venäjän Siperiassa.

Miten asiakkaanne ovat Siperiaa kommentoineet?

Siperian tultua markkinoille vuonna 2005 se oli vain marginaalisen ryhmän suosikki, mutta nykypäivänä sen ovat ottaneet omakseen myös tavalliset kuluttajat.

Kun asiakas tulee panimoravintolaanne, minkä annoksen kanssa Siperiaa kannattaa ehdottomasti kokeilla?

Siperia sopii hyvin makkarapannun kanssa, mutta yhdessä Plevnan suklaakakun kanssa se räjäyttää tajunnan!

Millaisia ovat Panimoravintola Plevnan suunnitelmat kuluvalle syksylle ja tulevalle talvelle?

Seuraava puoli vuotta tulee olemaan alalle erittäin haastavaa aikaa. Koska koronalle ei voi mitään, olemme panimon jätkien kanssa päättäneet pitää yllä iloista ja hyvää flowta sekä tehdä hyviä oluita.

Mikä olut sinulla tulee ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan suomalaisesta pienpanimoklassikosta?

Kyllä minullekin tulee ensimmäisenä Siperia mieleen, kun klassikoista puhutaan! Jos omaa olutta ei saa sanoa, mieleen tulee Lammin Sahti.

Jarmo

Leave a Reply