Käsitteet ja termit ovat työkaluja ympäröivän todellisuuden ymmärtämiseen. Tämä teksti antaa uuden työkalun oman olutharrastuksen vaiheiden ymmärtämiseen: elämänvaiheolut.

Alkuun taustoitusta. Ajatus tähän tekstiin syntyi keskustelusta elämänvaiheisiin sidotuista ystävyyssuhteista. Jos mittarissa on ikää yhtään enempää, niin tähän ilmiöön on törmännyt erittäin suurella todennäköisyydellä. Ainakin minulla on ollut tyyppejä, jotka ovat olleet erittäin tärkeitä tietyissä elämänvaiheissa vaikka mitään elämänpituista ystävyyttä näiden ihmisten kanssa ei ole syntynyt.

Nämä voivat liittyä esimerkiksi opiskeluun, harrastuksiin tai oikeasti merkittäviin elämäntapahtumiin, kuten lasten syntymään. Joku tietty ihminen voi olla näissä elämänvaiheissa sinulle se “paras ystävä”, ja toisin päin, mutta kun elämänvaiheesi muuttuu, huomaatkin, että kaverin kanssa ei ole tullut oltua yhteyksissä vuosiin.

Tällaisia ihmissuhteita mielestäni ylenkatsotaan turhaan ja meissä elää ihmeellinen elämän kestävän ystävyyden myytti. Oikeutta myös elämänvaiheystävyyksille!

Oluen suhteen tällainen “maun muuttuminen” selitetään usein omien makumieltymysten kehittymisenä. Aluksi pidin lagerista, mutta nyt maistuu neipa. Tämä “maun kehitys” on varmasti hyvä termi kuvaamaan olutharrastuksen alkutaivalta, kun oluttyylit ovat vielä uusia ja ihmeellisiä ja uusia makuelämyksiä saa helposti ostamalla vaikka sen elämänsä ensimmäisen barley winen.

Tietyn saturaatiopisteen jälkeen “maun kehitys” menettää mielestäni selitysvoimansa. Kehitys on myös sanana ärsyttävä, sillä se arvottaa makuelämyksiä. Kärjistäen: ennen en ollut yhtä taitava, mutta nyt kun olen kehittynyt maistajana niin ymmärrän, että apa on paskaa ja imperial stout hyvää. Ei näin.

Kun oluennauttimisesta ja eri ajanjaksojen makumieltymyksistä ottaa pois kehitysaspektin, päästään tämän tekstin pihviin eli elämänvaiheolueen. 

Minulle selkein elämänvaiheolutkokemus sattui pandemian aikana. Kaikki lähti maailman väsyneimmästä vitsistä maaliskuussa 2020, kun sain lahjaksi pullon Coronaa. Oikeasti hankala kuvitella maailma, missä tämä oli vielä hauska juttu. 

Itselleni pandemian alkuaikojen selviytymiskeino oli tietokonepelien pelaaminen netin välityksellä kavereiden kanssa ja lauta- ja korttipelien lätkiminen puolison kanssa. Ja yhtäkkiä huomasin juovani näissä aktiviteeteissa Coronaa. Sitä sai lähikaupasta ja se ei maistu miltään, jolloin siihen ei tarvitse niin keskittyä aktiviteettien lomassa. Corona oli minulle pandemia-ajan elämänvaiheolut.

Vielä nykyäänkin ostan Coronaa lautapelien ja tietokonepelien seuraksi. Se on erinomainen janojuoma ja pandemia-aika rakensi minulle siteen oluen makumaailman (ja osittain myös brändiin). Sen maku ja etiketti tuovat mieleen hyvät puolet maailman pysähtymisestä. Olut on siis myös eräänlainen makumuistoankkuri.

Muita elämänvaiheoluita minulla on ollut esimerkiksi Omnipollon Noa Pecan Mudcake Stout ja Coolheadin Saltel Liquorice Rasberry Sour, mutta jätetään niiden tarinat toiseen kertaan.

Kerro toki omista elämänvaiheoluistasi kommenttikenttään! Ja onko koko ajatuksessa järjen hiventä?