Toinen vuosi olutbloggailua takana. Viime vuotta on määrittänyt harrastuksen suhteen varmasti eniten koronapandemia. Kokosin yhteen kolmeen viime vuodelta käteen jäänyttä opetusta, joita en ainakaan muista blogissa erikseen maininneeni.
Olut on etätöiden pelastus
Ei, en tarkoita, että etäkonttorilla voi ryypätä pomon silmiltä piilossa. Ajatus liittyy vapaa-ajan ja työn erottamiseen.
Vaikka muuta ääneen väitän, niin työn ja vapaa-ajan erottaminen on ollut korona-aikana normaalia vaikeampaa. Esimerkiksi tätä kirjoitusta teen samalla tietokoneella, jolla työskentelen. Työn ja arjen ero on välilehden klikkauksen mittainen.
Pidemmän päälle tämä voi olla raskasta, mutta varsinkin kun perjantaina työ päivä lähenee loppuuaan niin olutkaapissa odottava perjantaiherkku ja sen avaaminen on tärkeä siirtymäriitti vapaa-ajan ja työn välillä. Korkin sihahtaessa työviikko on muisto vain.
Erityisesti tämä korostui tammikuussa, jolloin pidin vastoin tapojani tipattoman tammikuun. En sinänsä jäänyt tammikuussa kaipaamaan alkoholia, mutta huomasin tarvitsevani jonkin merkkaamaan työviikon loppua. Oluen sijaan tammikuussa perjantain iltapäivään kuuluivat tapakset, irtokarkit ja pikaruoka. En tiedä sitten kumpi oli terveellisempi vaihtoehto.
Olut muuttuu kypsytyksen myötä
Olen pitänyt oluen kypsyttämistä kiehtovana ajatuksena. Tällä hetkellä minulla on jopa käytössä ihka oikea kellaritila, jossa sitä voisi harrastaa.
Minua on estänyt hurahtamasta kellarointiin kaksi seikkaa. Ensinäkin pelkään avaavani jonkin pandoranlippaan, jossa tilailen koppakaupalla Belgiasta kypsyteltävää ja merkkailen optimaalisia avauspäiviä exceliin samalla kun putsailen monokkelia. Toinen on se, että en ole oikeasti kokenut pullokypsytyksen hedelmiä henkilökohtaisesti.
Olen toki juonut pullossa kypsyneitä vuosikertabelgejä. Mieleen tulee esimerkiksi Chimayan ja Rochefortin tuotteet. Todellinen ahaa-elämys on silti jäänyt puuttumaan.
Tähän tein muutoksen vajaa kuukausi sitten ja tilasin kahden kaverin kanssa Orvalit vuosimallia 2013, 2015 ja 2020. Näiden vertailu vierekkäin paljasti kellaroinnin todelliset mahdollisuudet. Tuore Orval on hyvää, mutta voi pojat, mitä makuelämyksiä 6 ja 8 vuotta kellaroidut Orvalit tarjosivat.
2015 vuosimalli tarjosi todella raikkaita trooppisia hedelmiä ja purukumiin viittaavaa makeutta, missä 2013 vuosimalli oli jo lähellä amontillado sherryä. Tanniinisen intensiivinen ja jälkiruokaviinimäinen. Olin aivan ällikällä lyöty. Nyt katson kellarista löytyvää korillista vuoden 2018 Orvalia ihan uusin silmin.
Olut toimii oikeasti ruoanlaitossa
Olen pitänyt esimerkiki Olutpostista löytyviä vinkkejä oluesta käytöstä ruoanlaitossa turhana kikkailuna. Jopa perinteinen äijäruokien ykkönen, pataruon hauduttaminenkin oluen avulla, on tuntunut minusta lähinnä skeneilyltä, jolla ei ole ole suurta vaikutusta lopputulokseen.
Nyt voin sanoa, että olin väärässä. Asian aukaisi minulle mielestäni yllättävä ruoka – parsarisotto. Tein eräänä päivänä parsarisottoa ja tajusin kauhukseni, että eihän taloudessa oli yhtään valkkaria. Risotto ilman valkkaria on nimittäin sama jättää tekemättä.
Mietiskelin hetken vaihtoehtoja ja kaivoin kellarista pullon Boonin Oude Geuze Mariage Parfaitia. Ja ai ettien että tuli hyvät risotot. Mitään ohjetta ei ole tähän hätään antaa, koska kokkaan melko intuitiivisesti. Yksi asia on kuitenkin selvä: aion kokeilla olutta lisää ruoanlaitossa ja ehkä kokeilusta kuulaan myös täällä.
– Sampo