Pöytäroolipelaamiseen kuuluu olennaisena osana syöminen. Kun istutaan useampi tunti pelin äärellä, energiaa on hyvä ylläpitää joko herkuilla tai tukevammalla muonalla. Usein pelin lomaan pöydälle tulee napattua myös jotain juotavaa, joka osaltaan luo tunnelmaa ja auttaa kuvitteelliseen maailmaan uppoamisessa. 

Ennen koronaa minun porukkani roolipelit toimivat nyyttäriperiaatteella: kukin toi pöytään jotain, ja jos jollakulla oli ollut aikaa, saattoi pelin lomassa olla mussutettavana omia leipomuksiakin. Sosiaalinen toiminta pöydän äärellä kutsuu luokseen naposteltavaa, sillä lautapelienkin parissa omaa vuoroa odotellessa syöminen on keino pitää vireyttä yllä. Niinpä korona-ajan etäpeleissäkin purtava ja juotava ovat säilyneet osana pelikokemusta.

Puolituinen koneen näytöllä

Olemme pelanneet puolisen vuotta pöytäroolipelejä virtuaalisesti. Onneksi kaiken voi melko näppärästi tehdä nykyään netissä: noppaa voi pyöräyttää noppaohjelmalla tai botin avulla, seikkailun kartat voi piirtää jollain työkalulla liikuteltavine avatareineen ja kommunikoimiseen voi käyttää vaikkapa Discordia.

Virtuaalisissa peleissä on se huono puoli, että yksin koneella on mahdollista harhautua muihin asioihin. Milloin puhelin väläyttää saapunutta Whatsapp-viestiä, nettiselaimessa olisi kiinnostavaa luettavaa, kissa vaatii leikitystä tai ikkunan takaiset tapahtumat vievät huomion. Yksi keino keskittyä pelinjohtajan tarinankuljetukseen, seikkailukumppanin unen kuvaukseen tai muiden hahmojen keskustelujen kuuntelemiseen on mutustella jotain näyttöä tuijotellessa. 

Välillä purtavan kaveriksi on tullut napattua myös olutta. Useamman tunnin pelisession aikana olutta ehtii rauhassa makustella. Helmikuussa päätin kokeilla valita pelipöydälle olutta, joka sopisi erityisen hyvin keskiaikaa muistuttavaan Dungeon & Dragons -pelimaailmaan. 

Olutta suruun ja iloon 

Pelioluiksi valikoituivat belgialainen Trappist Rochefortin Triple, josta tulee mieleen luostarit ja munkit oluenpanohommissa jo satoja vuosia sitten, sekä tunnelmaan sopivan etiketin vuoksi kellarissa avaamistaan odotellut Ardenne Stout niin ikään belgialaiselta panimolta, Brasserie Minneltä. Kun taikuudessa vahva, mutta vanha ja kömpelö matkakumppani uhraa itsensä murhanhimoisille vampyyriveljeksille, jotta loput pelastuisivat, sopii luostariolut suruhetkeen. Kun yritätte puoli tuntia keksiä ratkaisua ylittää laavajoki, ja se paljastuukin hallusinaatioksi, tumma ja pehmeä stoutti lohduttaa seikkailijaa ja auttaa häntä pääsemään irti nolostuksesta.

Seuraavalle pelikerralle valikoitui Falabella – Vild ruotsalaiselta Brekeriet-panimolta, sillä villihiivakäyminen yhdistyy mielessäni entisaikaisiin pitoihin. Kun pappi-parka epäonnistuu itsensä ja kumpppaneidensa parantamisessa huonon noppatuurin vuoksi vuoro toisensa jälkeen ja lojuu tajuttomana vimmaisten viimeisten taisteluhetkien ajan, mutta luolaa suojeleva luurankoviikinki viime tipassa voitetaan, ennen pitkää lepoa täytyy saavutusta juhlia pitkällä siemauksella kuplivaa (olutta).

Oluen merkitys pelipöydässä

Entä vaikuttiko olut tunnelmaan? Kyllä, jonkin verran. Lisäksi small talkkaaminen hahmossa oli helpompaa suomalaiselle englanninkielisessä peliporukassa ja käsittämättömän huonoille noppaluvuille jaksoi nauraa. Vaikka kartta oli hieno, pelihahmoni jo vanha tuttu ja kiinnostava pelattava, pelinjohtaja uskomaton eläytyjä ja peliseura mainiota, on etäpelaamiseen silti vaikeampi upota kuin jos olisimme saman pöydän ääressä. 

Loppujen lopuksi käsien irti pitäminen kaikesta ylimääräisestä, kuten puhelimesta, taisi vaikuttaa tunnelmaan enemmän kuin pelipöytää valittu olut. Olutkokeilusta virisi kuitenkin into pelata joku kerta niin, että pelipöytään hankkisi samat ruuat ja juomat, joita pelissä nautitaan. Kuinka hienoa olisikaan pysähtyä yöksi majataloon, jossa nautittaisiin tuoretta kauraleipää ja sahtia ennen lepoa, tai  istahtaa leirinuotiolle pitkän taipaleen varrella ja lämmitellä tilkalla tynnyrikypsyteltyä, vahvaa olutta. Pelaaminen vaatii mielikuvitusta, mutta makuja ei tarvitsisi kuvitella.

–Tanja