Nick Hornbyn High Fidelity (Uskollinen äänentoisto) -teoksen lukeneet tietävät, että top 5 -listan voi tehdä esimerkiksi kipeimmistä eroista, parhaista kuolemaa käsittelevistä lauluista ja Stevie Wonderin myöhäistuotannon suurimmista musiikillisista rikoksista. Pidän oluesta, listoista ja monenlaisista olutlistoista, joten tässäpä yksi kaikille teille, joilla ei iltaisin tule uni silmään, kun mielessä pyörii kysymys “Mitkä mahtavat olla oululaisen olutbloggaajan mielestä Euroopan parhaat olutmaat?”

Perusteluissa on yritetty huomioida maiden olutperinteet, tarjonnan monipuolisuus ja maistuvuus sekä se, kuinka paljon haluaisin matkustaa juuri kyseiseen maaplänttiin oluelle tai parille. Huomautan, että alla oleva lista on subjektiivinen näkemykseni (kuinkas muuten!), enkä usko edes blogikamujeni Sampon ja Juhan olevan kanssani samaa mieltä.

5. Espanja

Viinimaana pidetyssä Espanjassa ei ole samanlaisia arvostettuja ja pitkäikäisiä klassikkopanimoita kuin listani neljässä kärkimaassa, mutta moderneista tyyleistä Espanjassa on saatu tiukka ote. Espanjalaisen oluen laadun takaavat esimerkiksi Garage, Basqueland, Espiga ja erityisesti Euroopan paras NEIPA-panimo SOMA. Espanjan tapaan paremmin viineistään tunnetussa Italiassa vaikuttaa myös olevan hyvä meno, mutta esimerkiksi Alderin ja Brasseria Della Fonten oluita ei hevillä Suomessa saa lasiinsa, joten pelkästään Baladinin tynnyrikypsytettyjen ja Tipopilsin voimin listalle ei yllä.

Listan viidennelle sijalle oli kovasti tunkua. Lähimmäs Espanjaa yltää mielestäni Ruotsi, mutta Puolan ja Suomenkin sijoitus viiden joukossa olisi ollut perusteltavissa.

4. Tšekki

Voiko olla Euroopan neljänneksi paras olutmaa, jos tekee yhden asian mahdottoman hyvin? Voi tietysti, jos puhutaan pilsistä ja Tšekeistä. Pilsner Urquell on lajissaan ylittämätön, mutta Vinohradsky ja Uneticky pääsevät hyvin lähelle. Pilsien lisäksi myös muut tšekkiläiset pohjahiivaoluet maistuvat vaaleana ja tummana sekä suodatettuna ja erityisesti suodattamattomana.

Edellisestä Prahan reissusta on jo seitsemisen vuotta aikaa, joten minulla ei ole kovin tarkkaa käsitystä tšekkicraftin tasosta. Pienpanimomaailmassa ehtii vajaassa vuosikymmenessä tapahtua yhtä ja toista, mutta esimerkiksi Zivhovecin oluiden perusteella väittäisin, että Tšekeissä onnistuu kohtuudella myös NEIPAt, sourit ja stoutit.

3. Englanti

Olen käynyt Englannissa vain kertaalleen reilu 20 vuotta sitten juuri täysi-ikäistyneenä. En tuolloin ymmärtänyt oluesta mitään, mutta olin kuullut englantilaisesta pubikulttuurista ja luultavasti myös englantilaisista oluista, koska muistan ihmetelleeni sitä, että paikalliset vaikuttivat juovan lähinnä Stella Artoisia.

Aikoinaan Fuller’sin ESB oli monissa kuppiloissa kiinnostavin “erikoisolut” ja vaikka esimerkiksi ESB:stä kovasti pidänkin, suhtautumiseni brittioluisiin ei aina ole ollut lämpimin, koska muistan ainakin muutamaan otteeseen kovahkoon ääneen väittäneeni, että Mild Ale on paskin oluttyyli*. Nyt maltillisena keski-ikäisenä villi nuoruuteni ja lapselliset mielipiteeni hieman hävettävät, sillä uskoisin osaavani arvostaa juotavuutta ja hieman hienovaraisempiakin makuja, ja lähtisin erittäin mielelläni Englantiin perinnepubikierrokselle ottamaan yhden jos toisenkin sessiovahvuisen käsivoimin pumpatun pintahiivaoluen. Kärkikolmikkoon Englannin nostaa kuitenkin ja tietenkin maan craft-osaaminen, joka on Trackin, Cloudwaterin, Verdantin, Kernelin ja Pentrichin (jne.) myötä maanosan kärkeä.

2. Belgia

Tässä blogissa Belgiasta on kirjoitettu paljon, eikä syyttä – onhan Belgia Euroopan toiseksi paras olutmaa! Vaikka rakastankin Rocherfortia, Duvelia, Saison Dupontia, Westmallen Tripeliä ja monia muita belgiklassikoita ja vaikka arvostan kovasti esimerkiksi 3 Fonteinenin ja Cantillonin lambic-osaamista, ei belgipanimoilla tunnu olevan mitään annettavaa Untappdin vauhdittamalle/aiheuttamalle “sama olut, mutta hassu nimi, uusi etiketti ja ehkä joku Nectaron siihen kylkeen” -henkiselle oluttouhulle. Arvostan perinteitä, mutta toisaalta viihdekäytössä usein kaipaan juuri Nectaronia, värikästä etikettiä ja hervotonta hypeä. Mikä muutes on Belgian paras NEIPA? Miten käy flaameilta smoothie sour?

1. Saksa

Saksa ei ole yhtään paskempi olutmaa! Olen maistellut Augustinerin Edelstoffia puisesta tynnyristä laskettuna ja kierrellyt Münchenia valtavasta Hofbräuhausin hallista intiimimpään Tegernseerin nesteyttämöön. Pidän kovasti monista saksalaisista oluista, mutta Munchenin ulkopuolinen Saksa on minulle turistivinkkelistä katsottuna tutkimatonta rajamaata. Täten on helppo romantisoida Kölniä ja Kölchiä, Reininmaata ja Altia sekä Bambergia ja Rauchbieria. Kylläpäs maistuisi pari sellaista tai tuollaista siellä ja siellä! Tšekin yhteydessä kehuin paikallista pilsiä, mutta saksalaistyylinen pils on myös erinomaista.

Kuvitteellinen Saksan-reissuni päättyisi Kölnin, Bambergin ja muiden arvatenkin kuvauksellisten väkikeskittymien jälkeen Berliinin sykkeeseen, jossa jättäisin weissen ja mustikkasiirapin sellaisia kaipaaville ja istuisin Muted Hornissa juomassa suosikkipanimoni Fuerst Wiacekin tuoreinta NEIPAa, jolla luonnollisesti olisi hassu nimi, värikäs hanalätkä ja joka olisi käytännössä sama olut kuin edellinen ja sitä edellinen Fuerst Wiacekin NEIPA-julkaisu, mutta ehkä siihen olisi tällä kertaa joku Nectaron puskettu humalaprofiilia täydentämään.

*Nykyään tiedän, että paskin oluttyyli on keskiverto ja keskivertoa huonompi fruited sour.