Mallaskellarin Arpus hanavaltaus ja hypepanimon anatomia 

En ole hetkeen käynyt oluttapahtumassa. Päätin korjata tilanteen ja suunnata Mallaskellariin Arpusin tap take overiin eli hanavaltaukseen.   Tällaiset tilaisuudet ovat “tilaisuuksia” vain lainausmerkeissä, sillä mitään varsinaista ohjelmaa ei perjantain alkuiltaan ollut tarjolla. Vain hyvää olutta. Ja se sehän riittää minulle.   Mallaskellarissa Arpus oli vallannut neljä hanaa.   Ja tölkkikaapista löytyi kaksi lisää.  Maistoin […]

Kesän suomalaiset olutfestarit

Huhtikuu on niin hyvällä mallilla, että jo pari viikkoa on saanut itselleen muistuttaa, kuinka “ens kuun jälkeen on jo kesäkuu”. Olutfestareita on tulevanakin kesänä tarjolla lähes jokaiselle viikonlopulle, eikä ensimmäistä tarvitse odottaa edes kesäkuuhun asti! Craft Beer Oulu 24.-25.5. Craft Beer Oulua aikaistettiin viikolla, eikä se enää osu koulujen päättäjäisviikonlopulle. Tällä hetkellä Craft Beer Oulun […]

Olutta kurkkuseen – Turkua tarkistamassa

Pääsiäisen alla tuli harrastettua teatterimatkailua Turussa ja Helsingissä. Kuten aina, hommaan liittyy myös olutskenen tsekkailua. Turku on aina ollut miellyttävä kaupunki käydä, muutenkin kuin “kiva kesäkaupunki” -hengessä, mutta jotenkin kuva siitä olutkaupunkina on ollut vähän haalea. Viimeisin olutravintolamuisto oli parin vuoden takaa, kun nuhjuinen mutta ihan mukava Old Bank olikin muuttunut muoviseksi Proud Maryksi. Nihkeä […]

Pantiinko pääsiäisenä sittenkään pyhällä vedellä? 

Humaloidut on vielä pääsiäistunnelmissa. Ensimmäinen merkki tästä on sisäisen nojatuoliteologin ylösnousemus. Kiven nojatuoliteologin haudalta vieritti syrjään Fat Lizard. Mitä Humaloitujen Emmauksen tiellä oikein tapahtuu? Let’s find out!  Fat Lizard sai pääsiäisen alla hyvin palstatilaa perinteisellä pääsiäisoluellaan Jesus Lizard Passion IPA. Tänä vuonna markkinointiin oli haettu apua korkeammilta tahoilta ja oluen vierteen kävi panimolla siunaamassa Kallion […]