Oktoberfest suomalaisin silmin

Olutblogin lukijat eivät varmaan usko, kun kerron, että ostin lennot Muncheniin enkä tiennyt, että käynnissä on Oktoberfest. Majoitusta varaillessani aloin ihmetellä korkeita hintoja, minkä jälkeen selvisi, että kaupungissa on samaan aikaan muutama muukin. Itseasiassa 18 päivää kestänyt tapahtuma keräsi tänä vuonna enemmän osallistujia kuin edellisillä kerroilla. Vuoden 2023 kävijämääräksi arvioitiin 7,2 miljoonaa ihmistä. Vuonna 2022 […]

Kolme vinkkiä Krakovaan

Juhannuksen jälkeisenä tiistaina suuntasin ystäväni kanssa Varsovaan ja sieltä yhden yön jälkeen Krakovaan, jossa vietimme kolme päivää. Molemmissa kaupungeissa on rutkasti käsityöläisoluita tarjoavia ravintoloita, joista esittelen Krakovan kolme kiinnostavinta ja bonuksena yhden Varsovasta. Szklanki Kun reissun loppupuolella mietimme matkan parasta olutpaikkaa, mainitsimme molemmat ensimmäiseksi Szklankin. Kärkeen Szklankin nosti tunnelma: viihtyisä sisäpihan varjoinen patio, ystävällinen palvelu, […]

Mehukaljaa ja meadia Riiassa

Riika on kaunis, edullinen ja lähellä. Lisäksi Latviassa tehdään mainioita oluita ja niitä tarjoillaan Riian lukuisissa olutravintoloissa, baareissa, pubeissa ja kapakoissa. Siinä kaikki syyt, mitä olutbloggaaja tarvitsee huhtikuiselle määmatkalle Latvian pääkaupunkiin. Aluksi varoituksen sana: Riian oluttarjontaa googlatessa ei kannata luottaa kovin vanhoihin hakutuloksiin, sillä Riga Beer Districtistä on jäljellä vain rippeet, ja moni muukin olutravintola […]

Haze Wave ja Helsinki Beer Week

Vihdoinkin koitti aika käyttää yli kaksi vuotta sitten hankkimani Haze Wave -lippu! Alunperin ajatuksena oli osallistua vain lauantain ensimmäiseen maistelusessioon, mutta loman ja aurinkoisen sääennusteen houkuttelemana päätin lähteä Helsinkiin jo torstaina. Junamatkan aikana hommasin vielä lipun perjantain kattaukseen. Haze Waven yhteydessä vietettiin Helsinki Beer Weekia, mikä tarkoitti sitä muun muassa, että festareita edeltävänä torstaina järjestettiin […]

Belgian matkaraportti: Huyghe ja Het Anker

Jäikö Belgian matkaraportin ensimmäinen osa välistä? Se kannattaa lukea ennen tätä! Brysselistä matka jatkui historialliseen Gentin kaupunkiin. Pikaisella aikataululla kyhätyllä matkalla nappasimme ensin hotellit ja junat ja vasta sen jälkeen tarkistimme, pääsemmekö vierailulle pinkkien elefanttien kotipesään, Huyghe-panimolle. No eihän sinne päässyt. Ainoa vaihtoehto vierailupäivänämme olisi ollut 100 euroa maksava private tour, joka on panimovierailusta normaalille […]

Belgian matkaraportti: Lambic ja Bryssel

Olutmatka Belgiaan on ollut minun elämäni ämpärilistalla siitä asti, kun aloin olutta “vakavammin” harrastamaan. Kesäloman mahdollista kohdetta miettiessä päätin laittaa tämän unelman täytäntöön. Alunperin haaveilin roadtripistä luostaripanimolta toiselle, mutta kun aloin tutkimaan asiaa kunnolla, realiteetit iskivät: lambicia, joka on itselle kuitenkin se rakkain belgityyli, tehdään lähinnä Brysselissä. Auton vuokraaminen pariksi päivää tuntui hassulta, joten viiden […]

Tallinn Craft Beer Weekend 2022

Tallinn Craft Beer Weekendistä, TCBW, alkaa olla kohta kaksi viikkoa aikaa. Tällaisten festareiden sulatteluun se on juuri sopiva aika. Miltä Tallinnassa kolmen vuoden tauon jälkeen näytti? Seurueellamme oli lippu vain lauantaille, mutta paikalle oli toki päästävä jo perjantaina. Päivä kuluikin kahviloissa, kaljalla ja hyvin syöden. Baari/olutkaupa Koht tarjosi myös festareilla olevan Mad Scientistin tap takeoverin, […]

Futismatka Lontooseen – Oluenhuuruinen matkakertomus

Kävin viime viikolla Lontoossa katsomassa jalkapalloa. On siis aika olueen keskittyvän matkaraportin. Kohteena oli torstaina 12.5. pelattu North London Derby – Tottenham vastaan Arsenal, mutta matkaan piti toki lähteä jo keskiviikkona. Olin tehnyt itselleni lupauksen, että olutta saa juoda vasta Lontoossa. Olen mieleltäni heikko ja tämä lupaus petti jo Helsinki-Vantaalla, jossa Lontoon lentoa odotellessa oli […]

Miltä näyttäisi unelmien olutfestarit?

Havahduin tällä viikolla siihen, että kesä ja kesäfestarit, ovat ihan nurkan takana. Kesäfestareilla viittaan tietysti olutfestivaaleihin. Itsellä kalenterissa on ainakin paikallinen Craft Beer Oulu, koronan siirtämä Tallinn Craft Beer Weekend ja syksyllä Oulun SOPP.   Mikä tekee olutfestareista hyvän? Käsitellään muutama näkökulma ja mietitään, miltä näyttäisi täydellinen olutfestari.  Lähdetään liikkeelle siitä itsestään selvästä asiasta, oluesta. […]

Katsaus Göteborgin kuppiloihin

Meni Göteborgissa sitten mihin tahansa Untapped-verifioituun pubiin, valikoima saa haukkomaan henkeä. Paikallista olutta on nimittäin muun muassa sekä Dugges että Beerbibliotek. Sen lisäksi löytyy liuta minulle tuntemattomampia panimoita, kuten Poppels ja Bearded Rabbit, joista valtaosa vaikuttaa erittäin kiinnostavilta.  Tässä tarinaa Göteborgin baareista yhden vakikirjoittajan ja yhden vieraskynän voimin. Var så god!  Sampo: Tämän blogipostauksen piti tulla jo viime perjantaina, mutta ruokamyrkytys piti miehen pois pelistä koko viikonlopun. […]