Miten voi oululainen olutkulttuuri?

Kahden viikon koronakurimuksen jälkeen on selvää, että kriisi osuu rankasti myös suomalaiseen pienpanimoskeneen. Pienyrittäjät ovat vastanneet haasteisiin eri tavoilla, ja olen ilokseni pistänyt merkille, että kriisin keskellä syntyy myös innovaatioita. Humaloidut selvitti oululaisten alan toimijoiden tilannetta.  Sonnisaari  Humaloidut tavoitti Sonnisaaren väen Instagramin kautta. Panimolta alleviivataan samaa, mitä olutsomessa on kovasti pöhisty: yksi tärkeimmistä myyntikanavista, anniskeluravintolat, eivät enää osta olutta sisään.  […]

Kun kaikki oli vielä (suhteellisen) hyvin – baarikierros Oulussa

Viime viikon torstaina (12.3.) jysähti: yli 500 hengen kokoontumiset kiellettiin, urheilusarjat keskeytettiin ja vessapaperit hamstrattiin. Loppuviikon aikana ilmassa väreili hätä ja paniikki, mutta uskaltauduin silti kaverini kanssa lauantaina pienelle baarikierrokselle. Järkeilimme asian niin, että kyllä paikallisia yrittäjiä voi käydä tukemassa, kunhan muistaa käyttäytyä fiksusti ja pestä käsiä. Ja olutta teki mieli. Aloitimme Juomapuohesta, jossa testasimme […]

Vakka-Suomen panimo konkurssiin

Vaikka koronauutisointi on vienyt varmasti myös oluenystävien huomioin, sattui viikon uutisvirrasta silmiini otsikko, joka hätkäytti: Vakka-Suomen Panimo laittaa lapun luukulle.  Suomen pienpanimobuumin aikana pahat kielet ovat tasaisin väliajoin pelotelleet “kuplan puhkeavan”: pieneen maahan mahtuu pienpanimoita vain rajattu määrä.   Itse olen pitänyt tätä haihatteluna, ja pidän edelleen, mutta joitain merkkejä taantumasta on ilmassa. Vakka-Suomen lisäksi tulee […]

Oispa enemmän kaljaa

Kanssabloggaaja-Sampo kirjoitti viime viikolla olutsovelluksista (tai oikeastaan -sovelluksesta) Olutpostin vastaavaan juttuun peilaten. Samalla Sampo tuli sivunneeksi oluen annokokoon ja juotavuuteen liittyviä kysymyksiä. Toinen pointti, josta lausun eriävän mielipiteen Olutpostin kanssa, on oluiden “täppääminen” pienten annosten, jopa kulausten perusteella. Olutpostin tekstistä saa rivien välistä mielikuvan, että tämä olisi huono asia. – – Ongelma kiteytyy ajatukseen oluen juotavuudesta: pitääkö oluen olla juotava? Veikkaan, että oluthifistelijöiden […]