Kahden piikin rohkaisemana teki mieli lähteä syyslomaksi Oulun pimeyttä, loskaa, vettä ja/tai räntää pakoon aurinkoon. Kohteeksi valikoitui Barcelona, joka on upea kaupunki täynnä nähtävyyksiä, hyviä ravintoloita ja myös käsityöläisoluita tarjoavia baareja. Matka ei ollut pelkästään olutreissu, joten kaikkiin kiinnostaviin paikkoihin en millään ehtinyt, vaikka parhaani yritin! Hotellimme sijaitsi Sant Antonin alueella kävelyetäisyyden päässä lähes kaikesta. […]
Month: November 2021
Vieraskynä: Ratikkaretki Kultaiseen apinaan ja takaisin Kujaan
Ratikka toi Tampereelle ainakin yhden hienon muutoksen. Nimittäin nyt olutturistin on helppoa ja nopeaa pistäytyä legendaarisessa pub Kultaisessa apinassa Hervannassa. Aiemmin mukavuudenhaluinen mallasmatkailija on tyytynyt pyörimään keskustassa, mutta ratikka teki siirtymästä yhdeksän kilometrin päähän sen verran näppärää, että pitihän sitä kokeilla. Hämeenkadun päästä kolmosratikan kyytiin ja maisemia ihailemaan. Hakametsään asti maisema on mukavan urbaani, mutta […]
Ismo Tuominen ja olutkupla – Mikä alkoholin etämyyntikeskustelussa mättää?
Tiesitkö, että tämän blogin lukijana elät mitä ilmeisemmin olutkuplassa? Sain ajatuksen kuplan olemassaolosta, kun mietin Suomen etämyynti kuvioiden järjettömyyttä. Ota hyvä olut ja nosta jalat ylös – nyt puhutaan poliitikkaa. Ymmärrys ja empatia ovat avaimia oman ajattelun kehittämiseen. Ajatus olutkuplasta lähti liikkeelle yksinkertaisesta ajatuksesta: sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Ismo Tuominen ei mitä ilmeisemmin ole ilkeä, […]
Kiitos Juomapuohi 5/19-10/21
Juomapuohi sulki ovensa pari viikkoa sitten lauantaina ilman näyttäviä päättäjäisiä, kun korona-aika kävi liian pitkäksi ja raskaaksi. Ovien sulkeminen sattui kesken syyslomareissujen, joten kumpikaan Humaloiduista ei päässyt paikalle vielä viimeisille oluille. Toiminnan lopettaminen tuli ainakin minulle yllätyksenä, vaikka edellisellä visiitillä, vähän reilut kaksi viikkoa ennen ovien pysyvää sulkeutumista, ihmettelinkin tyhjentyneitä olutkaappeja ja vain yhden oluen […]
Olutkaupunki Oulu – lokakuu 2021
Etkö kerkeä istumaan iltoja somessa kytäten paikallisten panimoiden uusimpia kuulumisia? Ällös huoli! Olutkaupunki Oulu -juttusarja paketoi yhteen oululaisten panimoiden kuulumiset kuluneen kuukauden ajalta. Syyskuu oli oululaisten uutuusoluiden suhteen hiljainen, mutta lokakuussa uusia oluita ilmestyi niin kiivaaseen tahtiin, että läheskään kaikkia emme ole ehtineet vielä maistamaan. Maistila Maistila julkaisi lokakuussa viisi kokonaan uutta olutta ja lisäksi […]