Humaloidun vuosikatsaus (2025)

Tältä näyttää yksi vuoden parhaista oluista

Oululaisen olutharrastajan vinkkelistä vuoden 2025 merkittävin tapahtuma oli tietysti Varikko Panimon avautuminen. Sampo ja Juha ovat jo aiheesta kirjoittaneet, mutta todetaan nyt vielä kolmannen kerran, että kannatti odottaa! Varikolla on todella hienot puitteet, hyvät pizzat, varsin maltillinen hinnoittelu sekä ravintolan että myymälän puolella ja tietysti tärkeimpänä oluet ovat olleet todella hyvässä iskussa heti startista. Erityisen ilahduttavaa ja nykymenossa melko poikkeuksellista on se, että Varikon oluet eivät ole pelkkää NEIPAa ja souria (toki näitäkin on), vaan ravintolassa ja panimomyymälässä on parhaillaankin tarjolla helles, tumma lager, West Coast IPA, ESB, sierranevadalainen perinne-APA, American Strong Ale ja tuoreimpana tulokkaana savuinen portteri.

Hiljalleen loppuun kuluva vuosi on ollut oman olutharrastukseni suhteen jonkinlaista pysähtyneisyyden aikaa. Edelleen nautin oluesta, mutta kiinnostus kokeilla kaikkea mahdollista uutta on vähän hiipunut, ja lasiin valikoituu entistä useammin tammikypsytetty chardonnay tai jokin ennestään tuttu ja hyväksi havaittu olut. Suurella todennäköisyydellä tämä olut on Pilsner Urquell, jota saa Systembolagetista puolikkaan litran noin 1,6 eurolla. Siinäpä vasta on hinta-laatusuhde kohdillaan!

Mahtuu vuoteeni silti huipukohtia, -hetkiä ja -oluita! Untappd-kirjanpidon mukaan vuoden parhaat oluet olivat Brasserie du Bas-Canadan #Gatineau Is Trending, Messoremin Tempralis #0041 ja Humble Foragerin Ash. Sattumalta jokainen näistä oluista on Yks Huikan maahantuoma, joten kiitokset siihen suuntaan! Mielestäni parhaita suomalaisia oluita olivat Varikon Preeriarotta ja useampi Factoryn NEIPA, joista saman Untappd-osaamismerkin saivat Harvest Moon, Strangers No More, Farmstead Dreams, Fearless, Phases ja Eternal Motion. Jokainen näistä oli muistaakseni erinomainen, mutta en pienen ajallisen etäisyyden päästä pysty enää muistamaan mikä oli mikä ja oliko noissa etiketin ja mahdollisesti vahvuuden lisäksi kovinkaan suurta eroa.

Vuoden aikana ehdin piipahtaa Tallinnassa, Berliinissä ja Prahassa, ja kahdesta viimeksi mainitusta sain aikaan myös blogitekstin. Olutfestareille ei huvittanut lähteä, ellei pikaista pyrähdystä Oulun SOPPissa ja Yks Huikan maistelusessioita lasketa, mutta ehtiihän sitä ensi vuonnakin! Mahdollisen (paikallisen) olutfestaroinnin lisäksi ensi vuoden asioita on myös Pikkaralan panimotoiminnan käynnistyminen Oulunsalossa, mutta näihin palataan blogissa joskus keväämmällä.

Humaloidut toivottaa kaikille lukijoilleen rentouttavaa joulua ja iloista uutta vuotta!

Leave a Reply