Pikkaralan ensimmäiset oman panimon oluet

Pikkaralan panimo julkaisi ensimmäisen oluensa vajaa vuosi sitten Pub Roosterissa. Vaikka nämä ensimmäiset oluet, Germandarin ja Hoppy Witty Hop, tehtiin United Gypsiesillä, panimon tavoitteena oli alusta asti päästä omiin tiloihin, ja viime syksynä uudet tilat löytyivätkin Oulunsalosta. Alkuvuodesta tuli tietoa siitä, että lupahommat ja muut käytännön järjestelyt ovat kunnossa ja pöntöt on saatu pöhisemään. Vaikka […]

Matsi-pinttejä odotellessa

Viikonloppuna potkittiin loppuun tämän vuoden jalkapallon Liigacup. Turnaus on nykymuodossaan suurelta osin halleissa pelattava kaudenalushöntsä, Veikkausliigakauden kynnyksellä. Miehistöt eivät ole vielä valmiita ja hitsautuneet kasaan, mutta yhden asian Heinäpään hallissa ja etänä väijytyt pelit ovat saaneet aikaan: veikkausliigakauden odotus senkun kasvaa ja matsinalusoluita jo odottaa – etenkin kun loppukesästä on luvassa AC Oulun siirtyminen pelaamaan […]

Etiketinjuojat eli jälleen yksi bulkkitasting

Tässä blogissa on käsitelty useamman kerran bulkkikaljan juomista ja ihan sokkonakin on niitä maisteltu. Päädyin perjantaina illanistujaisiin, joissa oli ohjelmassa sokkona toteutettu bulkkikaljatasting. Oli aika testata, miltä konsepti tuntuu herran vuonna 2026. Illan kattaus oli seuraava: Aiemmista kokemusten perusteella sokkona alkoholiprosentit on tärkeä tekijä. Jos mukana on ollut 5,5 prosenttisia bulkkeja, ne ovat yleensä erottuneet […]

Kakolasta Gdanskiin ja Hesen kautta himaan

Aloitin puolisoni kanssa Pohjoisen talvilomaviikon junailemalla itsemme Turkuun, joka kieltämättä on sympaattinen pikkukaupunki, mutta sen verran syrjässä pelipaikoilta, ettei siellä tule usein käytyä. Tästä syystä useampiakin Turun olutravintoloita on aikaisemmin jäänyt testaamatta, mutta nyt oli tilaisuus korjailla vahinkoja. Ensimmäinen vierailupaikka oli Kakolan taproom, joka tarjoili viihtyisän miljöön ja odotetun kaltaisia oluita. Mielelläni olisin syönyt pizzaa, […]

Olutkaupunki Oulu – Helmikuu 2026

Etkö kerkeä istumaan iltoja somessa kytäten paikallisten panimoiden uusimpia kuulumisia? Ällös huoli! Olutkaupunki Oulu -juttusarja paketoi yhteen oululaisten panimoiden kuulumiset kuluneen kuukauden ajalta. Hailuodon Panimo Hailuodosta ei varsinaisia uutuuksia. Saaressa odotetaan kevättä, ja pikkuhiljaa alka sillan valmistuminenkin häämöttää, mutta Pikisaaren Mallassaunalla olut virtaa normaaliin tapaan. Nailo Brewing Nailolta saatiin helmikuun aikana yksi varsinainen uutuus (Clown […]