Kesäisen rappioradlerin jäljillä

Kauniisti kerrostunut Gongster vaahtokukalla. Mitä muuta voi toivoa?

Aikuisen arki on kuormittavaa. Levolla ja tasapainoisella ruokavaliolla pötkii pitkälle, mutta suurin osa aikuisväestöstä tukeutuu arjessaan piristeisiin. Koska kohtaamamme haasteet kuormittavat enemmän henkistä kuin fyysistä jaksamista, ovat kaksi sosiaalisesti hyväksyttyä päihdettä/piristettä kofeiini ja nikotiini. Oikeasti kolmas on sokeri, mutta jätän sen selkeyden vuoksi tämän tekstin ulkopuolelle samoin kuin nikotiinin, josta minulla liian vähän kokemusta, jotta voisin puhua siitä uskottavasti.

Kofeiini. Itse en oppinut lapsuudenkodissa juomaan kahvia, mikä ei tarkoita, etteikö kofeiini olisi osa arkeani. Juon nimittäin erinäisiä kofeiinijuomia. Lisäksi jokaisen olen hankkinut kotiini espressokoneen, kuten jokainen sivistynyt urbaani milleniaali.

Kofeiinijuomat tarkoittavat käytännössä kansankielellä energiajuomia. Väitän, että energiajuomat ovat osaltaan milleniaalinen sukupolvikokemus. Muistan, kun kauppoihin ilmestyivät pikkuhiljaa Battery, Teho ja ED ja niiden monet ulkomaiset vastineet Red Bullista Monsteriin. Ja tietysti nuoruuttani ja varhaisaikuisuuttani hauskuuttivat erinäiset ES-meemit.

Energiajuomiin kasvaneena sukupolvena olen saanut niiden juomisesta paheksuntaa sekä itseäni nuoremmilta että vanhemmilta ihmisiltä. Olen käynyt seuraavan keskustelun sekä vanhempieni, että zoomer-sukulaisten kanssa.

Kanssakeskustelija: “Kai sää tiedät, mitä paskaa noissa juomissa on?”

Minä: “Tiedän.”

Kanssakeskustelija: “Miksi sää sitten juot niitä?”

Minä: “En tiedä.”

Energiajuomat maittavat suomalaisille varmasti ikään katsomatta, mutta meillä milleniaaleilla on ollut kunnia olla ensimmäinen näiden kofeiinipommien pilaama sukupolvi. Osaltaan niiden lipittäminen iskee myös sukupolveni loputtomaan nostalgian nälkään. Uskon, että en ole ainoa, joka saa Batteryn mausta placebokännit päälle, kiitos nollarivuosien 2,5 euron kossubattereiden, joita yökerhot tarjoilivat “euron illoissa”. Oi aikoja!

Lyhytvideopalvelut tarjosivat minulle alkukesästä useaan kertaan ohjetta drinkkiin nimeltään “Gongster”. Siinä on pohjalla Monsteria, jonka päälle on lusikan avulla kerrostettu Guinness. Suhteet sinne päin, noin 50/50.

Idea oli niin hämmentävän huono, että sitä oli pakko testata. Noin kuukauden pähkäilyn jälkeen hain tölkin Guinnessia ja perus-Monsterin.

Olin valmistautunut kaatamaan juoman viemäriin, mutta se olis yllättävän hyvää. Monsterin perusmaku on ällöttävän makea, mutta stoutin paahheisuus taittaa sitä hiukan siedettävämmäksi. Monsterin makeus taas pitää Guinnessin perus kitkeryyden loitolla. 

En ehkä lähtisi tätä vieraille tarjoilemaan, mutta aivan on juotavaa, ehkä jopa enemmän kuin osiensa summa.

Kun asiaa miettii hetken pidempään, ei yhdistelmän toimivuus ole oikeastaan yllätys. Kyseessähän on kuitenkin vain radler energiajuomalla ja stoutilla. En nyt kehota ketään testaamaan eri energiajuomia samalla konseptilla, mutta jos olette kokeilleet, niin laittakaa ihmeessä kommenttia.

Leave a Reply