Kesälomakausi on käynnissä, ja festarikesä on kuumimmillaan. Oma festarikesä alkoi viime viikonloppuna Oulun Hässäkkäpäivillä, kuten aika monena vuonna aiemminkin. Punk, hardcore ja muu möykkä Välivainiolla on maistunut aina mainiolta.
Punk-festareilla odottaisi ehkä pyörivänsä lähinnä kiljupönikän ja peltimustikoiden kanssa, ellei sitten ole toki X:t naulattuna iholle, mutta esimerkiksi Hässäkkäpäivillä anniskelun on jo useamman vuoden ansiokkaasti hoitanut Hailuodon panimo. Oli lavalla sitten popimpaa, punkimpaa, tai aivan luupäistä paahtamista joka kutsuu pittaamaan, fiiliksiä on voinut hakea mainio paikallinen olut kädessä.
Tässä oli jossain määrin myös totuttelua kun aikanaan anniskelu vaihtui legendaariselta Ykän pubin Ykältä Hailuotoon. Muistan katselleeni kuinka pian kuusikymppiset japanilaispunkkarit vetävät lavalla aivan jumalauta täysillä ja hörppineeni samalla pillin kautta hailuotolaisella mustikkasiirapilla terästettyä Hailuodon panimon berliner weisseä. Muistan ajatelleeni että, onks tää nyt sitten kovin punk? Järkeilin asian itselleni niin että tässähän on se paikallisuus ja do it yourself -meno mukana elikkäs homma aivan ok.
Festariviikonloppu sai miettimään vähän sitä, mikä oluen tai yleisemmin alkoholin merkitys tällaisissa tapahtumissa on. Jos jonnekin klubikeikalle ainakin itse menee selkeästi bändit edellä, kiireiselle keski-ikäiselle se festari-ilta tai -viikonloppu voi helposti olla vähän jotain muutakin, yleinen irtiotto arjesta, fiilistelyä ja tuttuihin törmäämistä ilman normiviikon kahleita. Siihen olut sopii rasvaksi mainiosti, eikä ainakaan itseä haittaa jos pientä elämystä on tarjolla silläkin suunnalla, vaikka keskittyminen olisikin musassa ja ihmisissä.
Selvää on, että tässä vuosien aikana festareiden oheistarjonnassa on tapahtunut muutosta ja monipuolistumista – keskiluokkaistumista? Flown ja Sidewaysin kaltaiset pääkaupunkiseudun vahaviiksikokoontumiset puffaavat ruoka- ja juomatarjontaansa siinä missä bändejäkin. Pari vuotta sitten Turun indie-orientoituneilla Kesärauha-festareilla käydessä Kakolan panimolla siitä Turun linnan naapurista oli edustusta, tänä viikonloppunakin taitaa Hailuodon Bättre Folkissa festarifiilis tulla Hailuodon oluilla. Ihan niinsanotuilla perusfestareillakaan ei enää tarvitse tyytyä festarispydäriin ja perusölppään – vaikkapa juuri nyt Oulun Suomipopissa Sonnisaari täyttää tuoppeja Kaija Koon tahtiin.
Eli, kun niinsanottu kräftiolut on breikannut ainakin siinä määrin, että sitä viereisestä maitokaupastakin usein löytää, ei ole yllättävää että se on kaivanut tiensä usein sinne perusfestareillekin. Siksi vähän harmittaa, että siellä isossa päässä paikallinen craft vähän saattaa uupua: muuten hienoilla Sideways-festareilla viime- ja toissakesänä tarjolla oli selkeästi muutakin kuin perusölppää, mutta Brooklynin kuitenkin massapullotteiden rinnalla olisi ollut hauska nähdä vaikka se yksi Coolheadin tai Olarin juomaständi.
Miten sitten maistui oma festarikesän avaus? Se maistui Hailuodon pilsnerille, Sonnisaaren yllättävän hyvin makuhermoon tarttuneelle Höljylle, mutta myös tilanteeseen passelisti osuneelle Tuisku Pubin peruslagerille, kun piti jonnekin päästä katsomaan sitä Sveitsi – Englanti -futista. Vähän jäi harmittamaan (ja illan viimeisten bändien näkemistä olisi helpottanut) jos edellisvuosien tapaan olisi hanassa ollut näitä muutamaa Hailuodon kevyempää vaihtoehtoakin – suolainen gose helteisellä asfalttipihalla, ja etenkin aivan todella hyvin tässä miljöössä aiemmin toiminut prosenteiltaan kevyt Pellonmaito-janonsammuttaja, ovat olleet edellisuvuosina paikallaan.
Oma festari- ja olutkesä jatkuu vielä parin työviikon jälkeen kohti Flow-festivaalia, ottakaahan tekin kesän tapahtumista ja oluista kaikki irti!
