Itsenäisyyspäivä oli ja meni. Linnanjuhlilla toimittajat viihdyttivät kansaa kyselemällä julkkiksilta, että “mitä itsenäisyys sinulle merkitsee”. Vastaukset olivat ympäripyöreää sanahelinää. Itse olisin kysynyt: Mitä suomalainen olut sinulle merkitsee?
Omalla kohdallani vastaus ei todellakaan ole helppo. Ennen viime vuosikymmenen pienpanimobuumia kerkesin omaksua monen suomalaisen tavoin käsityksen suomalaisen oluen huonoudesta. Meillä myydään markettibulkkia monipakkauksissa ja parasta olutkulttuuria on mäyräkoiran kuoresta askarreltu bilehattu.
Nyt, kun ikää ja ymmärrys ovat tasoittaneet ajattelua, voi todeta, että nämäkin ovat osa suomalaista olutkulttuuria, mitä ei kannata kieltää saati hävetä.
Vaikka en sinänsä pidä itseäni hirveän isänmaallisena ihmisenä, on myönnettävä, että esimerkiksi urheilun suhteen olen suomigloryhuntteri pahimmasta päästä. Esimerkiksi mäkihyppy oli minulle penkkiurheilijana sydämenasia, kunnes suomalaiset lakkasivat pärjäämästä. Edes mäkiviikkoa en ole katsonut lähes kymmeneen vuoteen.
Oluen suhteen penkkiurheilun kaltaisia elämyksiä tarjosi vuosi 2009, kun interrail-matkalla eksyin Innsbruckissa pubiin. Siellä kaksi neitoa kyselivät baarimikolta talon erikoisuuksien perään ja kaveri kääräisi tiskin alta tylleröille käteen pullot Lapin Kultaa. Siinä suomipojalla pyöri silmät päässä, mutta sisällä oli lämmin tunne: SUOMI FINLAND PERKELE!
Ylpeys suomalaisuudesta tuleekin esille juuri kanssakäymisissä toisten kulttuurien kanssa. Valitettavasti nämä kohtaamiset ovat oluen suhteen vähäisiä, sillä minä en ole Viroa lukuun ottamatta törmännyt suomalaiseen craftiin ulkomailla. Puolassa innostuin olutkaupassa, kun heillä notkui hyllyt Sori Brewingiä, kunnes muistin karun totuuden heidän yrityksensä kotipaikasta.
Pienpanimobuumi on ollut suomessa hauskan lokaali ilmiö, joka on synnyttänyt enemmänkin kotiseuturakkauden kaltaisia tunteita. Kun Sonnisaarta ja Nailoa näkee kaupassa kehäkolmosen sisäpuolella, niin heti tekee kysyä kassahenkilöltä, että “ookkonää maistanu tätä vai pelekääkkö nää polliisia?”.
Hauskasti lokaalisuus on ollut meillä myös historiallinen ilmiö. Kirjoista ja kansista olen oppinut, että ei ole kauaa, kun Karhua sai vain Satakunnasta ja Lapin Kultaa Lapista. Oi aikoja, oi tapoja.
Suomalainen sahti on toki ilmiö, kiitos Michael Jackson, joka tunnistetaan harrastajapiireissä ympäri maailman. Jos jokin ulkomainen panimo on tehnyt sahtia, niin kyllä siinä pieni ylpeys oman maan olutkulttuurista hiipii rintaan.
Väittäisin silti, että meillä on oikeasti enemmänkin annettavaa. Mikään ei estä meitä olemasta vaikkapa Ruotsin ja Tanskan kaltainen oluthifistelijöiden “kätketty” salaisuus.
Menestyksen ei tarvitse myöskään olla ruista, Lapin marjoja ja muuta suomieksotiikkaa. Naapurimaat ovat osoittaneet, että hyvä tuote ja huolellinen brändinrakennus riittävät.
Joka tapauksessa haluan sanoa, että olen ylpeä jokaisesta suomalaisesta suuresta ja pienestä panimosta ja toivon niille kaikille menestystä. En tasapuolisesti, mutta toivon kuitenkin. Jokainen vie omalta osaltaan, oman kokoisin askelin, suomea olutmaailmankartalle.
Kiitos suomalainen olut!
Mitä suomalainen olut sinulle merkitsee?
–Sampo