Minulla oli suuret suunnitelmat kirjoittaa olutäpeistä, mutta Aniko Lehtinen ja Olutposti (1/2020) kerkesivät ensin. Kannattaa lukea uusin juttu uusimmasta Olutpostista. Kyseinen juttu oli mielestäni erinomaista alkoholijournalismia.
Tämä juttu kertoo tästä yhteensattumasta huolimatta olutäpeistä, koska koen blogihommat myös hyvänä keinona itsereflektioon. Aiheesta virinneet ajatukset on hyvä saada paperille, jotta eivät jää kummittelemaan ja aiheuttamaan painajaisia. Tekstin voi ajatella myös kommentaariksi Olutpostin artikkeliin.
Idea tekstistä lähti liikkeelle Oulun yöelämässä lentäneestä huhusta, että Sonnisaari lopetti erinomaisen pilsinsä tekemisen, koska “Untappd-kansa haluaa vain aina ja uutta ja ihmeellistä”. En ole huhua itse panimon kavereilta varmistanut, mutta siihen on helppo uskoa. Loppujen lopuksi tarinan todenperäisyydellä ei ole edes merkitystä tämän jutun kannalta.
Päivittelimme tilannetta oluttovereiden kanssa oululaisessa olutravintolassa samalla kun räpläsimme Untappdiä. Pöydässä muun muassa päiviteltiin, miksi lopettaa oikeasti hyvä tuote, joka on myös omasta mielestäni kuulunut panimon parhaimmistoon. Samalla muisteltiin oluen erinomaista makuprofiilia.
Jälkikäteen mietin keskustelua: kuinka monta kertaa ostin kyseistä olutta? Rehellinen vastaus on korkeintaan kolmesti. Enkä edes tuolloin edes käyttänyt mitään olutäppiä!
Tästä päästään ensimmäiseen pointtiin, josta olen hiukan Olutpostin kanssa eri mieltä: enemmän kuin olutäpit muuttavat oluenjuontitottumuksia, ne peilaavat niitä. Väitän, että meidän oluthifistelijöiden juomatottumukset olisivat samanlaista värkkäämistä oli appejä tai ei. Joka tapauksessa harrastajaa kiinnostaisivat ennen muuta uudet kokemukset ja maut.
Toinen pointti, josta lausun eriävän mielipiteen Olutpostin kanssa, on oluiden “täppääminen” pienten annosten, jopa kulausten perusteella. Olutpostin tekstistä saa rivien välistä mielikuvan, että tämä olisi huono asia.
Ongelma kiteytyy ajatukseen oluen juotavuudesta: pitääkö oluen olla juotava? Veikkaan, että oluthifistelijöiden maailmassa, jossa iso tuoppi on 15 senttilitraa, ei juotavuudella ole suuremmin väliä. Miksi silloin olutta juotaessa pitäisi miettiä, että menisikö kyseistä juomaa ämpäri ja ottaisinko sitä korin matkaan mökkireissulle? Väitän, että “harrasteoluissa” juotavuuteen ei edes pyritä, eikä sitä oluelta edes oikeasti oleteta.
Käsittelen vielä kolmannen artikkelin esiin nostaman teeman. Artikkelista saa kuvan, että on ongelma, että oluita ei arvioida äppeihin suhteessa niiden tyyliin. Esimerkki: jos juot hyvän sourin, mutta vihaat soureja, niin annat Untappdiin oluelle arvosanaksi 2,5, joka vääristää oluen arvosanaa.
Olen keskustellut asiasta myös muiden olutharrastajien kanssa. Osan mielestä on ok pisteyttää oluita ajatuksella “hyvä portteriksi”, jolloin yritetään suhteuttaa olut sen tyyliin, välittämättä omista preferensseistä.
Itse olen täysin vastakkaista koulukuntaa. Oluista, ja muista makuasioista, on olemassa vain yksi mittari, ja se on ihminen itse.
Protagorasta mukaillen: Juoja on oluen mitta.
– Sampo