Mihin voi palata, jos ei koskaan ole lähtenyt? Tuskin ainakaan rikospaikalle tai astialle mutta mahdollisesti ainakin suosioon ja muotiin. Ennen west coast IPAa, sumukaljoja, smoothie souria ja pastry stouteja belgioluet olivat kiinnostavinta ja trendikkäintä nestettä, mitä harrastaja pystyi tulppaanilasiinsa saamaan. Jos ja kun tällä kertaa unohdetaan lambicit, belgioluet eivät ole viimeiseen reiluun kymmeneen vuoteen herättäneet harrastajajoukoissa suurta intoa tai paloa eivätkä jonotustarvetta olutfestareilla. Veikkaisin ja toivoisin, että tilanne on muuttumassa.

Parhaimmat belgioluet ovat omaleimaisia, laadukkaita, maukkaita ja vuosikymmenten kuluessa huippuunsa hioutuneita ja silti varsinkin nettikaupoissa ja länsinaapurin monopolissa naurettavan edullisia. Tarjontaa riittää kuivasta, mausteisesta ja hedelmäisestä Saison Dupontista maltaiseen, makeaan ja moniuloitteiseen Rochefort 10:en sekä belgihiivaisista ja lämmittävistä mutta silti raikkaista Westmallen ja St. Bernardusin tripeleistä makean maltaisiin ja hedelmäisiin dubbeleihin.

Monet parhaimmat belgioluet tuntuvat pakenevan tarkkoja määritelmiä, jos sellaiseksi ei laske Belgian Strong Golden/Dark Ale -tyylisiä luonnehdintoja. Mihinpä sitä tarkkoja tyylilajeja tarvisikaan, kun maistamalla varsin nopeasti oppii, että Orval on Orval, Duvel on Duvel, De Struisen Pannepot on ensimmäistä kertaa kyytiin hyppäävälle kokemus ja De Tollen Oerbier se vasta jännä olut onkin! Yhteistä koko nelikolle on kuitenkin se, että ne ovat joko erinomaisia tai täydellisiä oluita. Belgioluiden kirjoon mahtuu tietysti kaikenlaista muutakin esimerkiksi IPAsta Rodenbachin Flanders Red Aleen ja siitä witbieriin.

Kun huippuunsa hiotun tripelin, saisonin tai quadrupelin saa haltuunsa vajaan neljän euron pullohinnalla, missä on esimerkiksi suomalaisten pienpanimoiden kilpailuetu alkuperäiseen asiaan verrattuna? Tarjoan asiaan kolme erilaista näkökulmaa. Ensimmäinen on luonnollisesti parempi saatavuus. Vaikka esimerkiksi Olvin tuore American IPA maksaa suunnilleen saman verran kuin laadukkaammat Stigbergetsin IPAt Haaparannalla tai Ärpusit netissä, Olvia myydään varmasti aivan hillittömiä määriä, kun sitä on tarjolla melkein jokaisen marketin kylmäkaapista. Valitettavan moni belgityyleistä on parhaimmillaan yli nykyisenkin maitokaupparajan, mutta duopolin valikoimiin pystyisi iskemään esimerkiksi saisonilla tai aivan kahdeksan pinnan ylärajoja kutittelevalla vahvahkolla belgihenkisellä pintahiivaoluella.

Toinen näkökulma liittyy enemmänkin tekemisen mielekkyyteen ja panijan luovuuteen kuin talouteen. Kuten aikaisemmin väitin, belgioluiden tyylimäärittelyt ovat parhaimmillaan melko väljiä, mikä mahdollistaa monet lähestymistavat, vapaan ideoinnin ja rohkeat kokeilut. Ihan jokainen erä ei tietenkään pistä kampoihin vaikkapa De Dollen Stille Nachtille, mutta ei muissakaan tyyleissä esikuvien tasolle aivan jatkuvasti ylletä. Uskoisin, että belgioluet sykähdyttävät sydämiä monien panimotyöntekijöiden rinnuksissa.

Kolmanneksi perusteluksi riittäisi Maistila, mutta korotan panoksia hieman: Allagash, New Belgium, Boulevard ja lukuisat muut belgihenkisiä oluita tekevät yhdysvaltalaispanimot. Jos on tietoa ja on taitoa ja on rohkeutta niin sitten on vähän niin kuin velvollisuus hypätä belgioluiden kelkkaan!