Vahvat oluet kauppoihin – Ensimmäisen viikon fiilikset

Tuulahdus tulevaisuudesta vai ensimmäisen pasuunan soitto?

Ei pitänyt olutnostradamuksen ennustukset paikkansa. Gregoriaanisen kalenterin mukaan maanantaina 10. kesäkuuta, Herran vuonna 2024, Suomen tasavallassa saa myydä enintään 8 pinnaista alkoholia maitokaupassa.

Tietysti tämä tehtiin vastuullisesti ja huolittiin kauppoihin ainoastaan käymisteitse valmistetut alkoholit, sillä näin vahvat juomasekoitukset olisivat ajaneet nuoret tytöt turmioon. Pojista ei niin väliä, joten iso peukku tälle linjaukselle.

Pohdin lakimuutosta yleisellä tasolla ja tekstin lopussa on katsaus oululaisten kauppojen vahvojen viinojen valikoimaan viikolla 24.

Suomen itsenäisyyden ajan alkoholipolitiikka on itseasiassa melko mielenkiintoinen jana. Isossa kuvassa kieltolaista tähän päivään on jokainen askel, pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta, ollut liberaalimpaan suuntaan. Vapaamman alkoholipolitiikan puolestapuhujana nämä askeleet ovat olleet pieniä ja niitä on ollut monta, mutta suunta on selvä. Valitettavasti matka kieltolain aallonpohjalta ylös on pitkä. Hyvä me!

Itse pidän lakimuutoksen valmistustaparajoitusta keinotekoisena ja typeränä ja sen perusteluita vähintäänkin hämmentävinä. Oluen näkökulmasta rajoitteilla ei tietystikään ole väliä, sillä olut valmistuu käymällä.

Oluenharrastajan näkökulmasta tämä prosenttirajan nosto on huomattavasti merkittävämpi kuin edellinen 0,7 prosentin justeeraus. Edellinen rajan nosto oli kuitenkin tärkeä ovenavaus tällä tiellä, jonka havaitsi myös julkisesta keskustelusta. Prosenttirajan nosto ei saanut lähellekään yhtä paljon palstatilaa kuin edellisellä kerralla. Ehkäpä sen vuoksi, että pahimmat uhkakuvat kansanterveyden romahtamisesta eivät ensimmäisellä kerralla toteutuneet? Vai olisiko valtakunnassa oikeitakin ongelmia? Ken tietää. 

Uusi prosenttiraja tuo kauppoihin oikeasti mielenkiintoisia tummia vaihtoehtoja, kun porterit ja stoutit tupsahtavat hyllyille. Myös kunnon ipaa, dipaa ja neipaa pitäisi saada helpommin. Tämän viikon kauppareissujen perusteella myös belgityylit hyötyvät prosenttirajan nostosta suuresti.

Pienpanimoliitto oli keväällä huolissaan uudistuksen vaikutuksista suomalaisiin pienpanimoihin. Liiton lakiluonnokseen antamassa lausunnossa korostetaan ennustettavuutta: jos muutos tulee yllättäen, suomalaiset panimot menettävät alussa hyllytilaa ulkomaisille toimijoille.

Ajatus taustalla lienee vanha tuttu: maan alkoholikulttuuri on sen alkoholilainsäädännön peili. Kun opittu pelaamaan yksillä korteilla, on muutos aina haaste. Ja ensimmäisen viikon hyllyvalikoiman perusteella tässä voi olla perääkin: melko vähän kaupoilla oli suomalaista vahvempaa tavaraa tarjolla, mutta esimerkiksi belgialaista ja saksalaista toimijaa oli saatu hyllyyn lyhyelläkin varoitusajalla.

Oluenystävän näkökulmasta tämä huoli on mielestäni silti turha. Näen kaikki harrastuksen kahleita purkavat toimet olutkulttuuria edistävänä tekijänä. Minussa on sen verran markkinaliberaalia, että uskon myös suomalaisten panimoiden mukautuvan uuteen markkinatilanteeseen kuluttajaa hyödyttävällä tavalla.

Toinen esitetty uhkakuva on hyllytilan menettäminen viineille ja vahvoille lonkeroille ja siidereille. Ensimmäisen viikon perusteella tämä ei satunnaisen tarkkailijan silmään pidä paikkansa. Viinihyllyt ovat ainakin vielä pieniä ja täynnä melko mitäänsanomatonta tavaraa. 

Joku viinihifistelijä voi nyt korjata kommenteissa, mutta onko edes olemassa muita vakavasti otettavia alle kahdeksan prosentin vahvuudessa toimivia viinityylejä kuin Lambrusco ja Moscato d’Asti? Tällä lakiuudistuksella ei tehdä suomalaisista viininjuojia.

Viinihyllyllä iski muuten kasvoille yksi uudistuksen näkökulma. Alivolttiset viinit olivat nimittäin törkykalliita. Ja oli myös monella oluella hintaa melkoisesti. Ei noita humaltumistarkoituksessa ainakaan kukaan köyhä kanna ulos. Toki tämä asetelma voi ajan kanssa muuttua paljonkin.

Kaiken kaikkiaan lakiuudistus on tervetullut ja odotettu asia, jonka vaikutusta kauppojen valikoimaan on jännittävä seurata.

Oululaisten kauppojen 5,6–8 prosenttiset oluet viikolla 24

Seuraava teksti perustuu omiin kokemuksiin ja pikaviestimissä saamiini kenttäraportteihin.

Keskiviikkoon mennessä pienemmät K-kaupat eivät olleet vielä saaneet Oulussa hyllyjä järjestykseen. K-Market Koskela, Joutsensilta ja Kello tarjosivat “eioota”, kuin myös Kaijonharjun Supermarketti. Myöskään Kaijonharjun Tokmannilla ei oltu vielä tällä viikolla saatu hyllyjä uusittua.

S-ryhmän keskustukku oli tehnyt hyvää työtä ja Limingantullin Prisma tarjosi jo maanantaina Paulanerin vahvempia, Chimayaa ja Lagunitas IPAa. Samoin Valkean Sokos oli ladannut torstaina hyvin hyllyyn yllämainittuja ja myös valittuja kotimaisia tuotteita esimerkiksi CoolHeadilta.

Torstain miellyttävimmän yllätyksen tarjosi Supermarket Pekuri, jossa oli ainoana paikallista vaihtoehtoa tarjolla. Nailon vahvemmat olivat hyvin edustettuina ja olivat vielä mukavasti kylmässä odottamassa. Sonnisaarelta en nähnyt ensimmäisellä viikolla vahvempia oluita missään. Ilmiantakaa kommenteissa, jos jo jostain löytyy!

Säästin tärkeimmän viimeiseksi: Ruskon Cittarista saa Orvalia.

2 thoughts on “Vahvat oluet kauppoihin – Ensimmäisen viikon fiilikset

Leave a Reply