Viime vuoden loppupuolella oli Roosterissa tarjolla Anchorage Brewing Companyn Blessed imperial stouttia. Tavaraa myyntiin senttikaatona halukkaille hintaan 13 € / 4 cl.

En itse käynyt joulukiireiden keskellä tuotetta maistamassa, mutta olut sai ajattelemaan. Päällimmäinen ajatus, joka tuli mieleen, oli yksinkertainen: onko tällaisissa oluissa mitään järkeä?

Esimerkiksi Roosterissa on sen historian aikana tarjoiltu erinäisiä erikoisuuksia, kuten vaikkapa Omnipollon Yellow Bellyä tai BrewDogin Sink the Bismarckia. Ekslusiivisesta olueasta saa maksaa, mutta voipa sanoa maistaneensa. Uusi täppäys on uusi täppäys.

Joskus näitä hullutteluja on kutsuttu “festarioluiksi”. Kun oluen sekaan lyöty on hampurilaisia, mutakakkua tai aivan liikaa eksoottisia marjoja ja kypsyttelee toinen toistaan ihmeellisimmissä astioissa, alkaa kaljafestarikansaa kiinnostamaan.

Veikkaan, että näiden oluiden valmistaminen suuressa mittakaavassa ei ole taloudellisesti järkevää. Hintojen kohotessa taivaisiin, ostajakuntaa on myös rajatusti. Usein myös näiden obskuurien ilmestysten juotavuus ei ole kovin tapissa. Pullo kannattaa lähes aina jakaa kanssaharrastajien kesken, sillä yksin näiden alas saaminen voi olla vaikeaa.

Äkkiseltään tällaisten oluiden tekeminen ei tunnu järkevältä. Miksi käyttää vaivaa, rahaa ja usein myös aikaa (tynnyrikypsytykset) tuotteeseen, jota pääsee juomaan vain pieni joukko asialle vihkiytyneitä?

Brändinrakennus on tietysti yksi asia, mutta jätän sen tämän tekstin ulkopuolelle. Nimittäin minä rakastan övereitä hulluttelu oluita toisesta syystä.

Minulle näiden oluiden arvo olutkulttuurille tulee siitä, miten ne venyttävät oluen rajoja. Kaljaan ei voi laittaa pullaa? No voipas! Entä tyrnimarjoja? Todellakin! No ainakaan sitä ei voi kypsyttää ginitynnyrissä? Taas väärin!

Jollain tapaa haluaisin uskoa, että olutkulttuurissa äärimmäisyydet venyttävät oluen rajoja samalla tavalla, kuin vaikkapa autourheilu. Näin äärimmäinen rajojen venyttäminen tuo innovaatioita pitkällä aikavälillä myös meille tavan tallaajille, kun trendit matkaavat olutkulttuurin periferioista kohti keskustaa. 

Tämän vuoksi jokainen olutkulttuurin tutkimusretkeilijä ja uudisraivaaja synnyttää omalla työllään uusia mahdollisuuksia meille muille, sekä kuluttajan että oluen tekijän roolissa. Tänä perjantaina nostan tuopin näillä rohkeille suunnannäyttäjille!