Olen aina tykännyt Virosta matkailumaana. Tänä vuonna sain kutsun virolaisiin hääjuhliin Tartossa, joten jälleen kerran oli edessä matka eteläiseen naapuriimme.

Tällä kertaa yritimme löytää matkaan uutta twistiä. Siispä auto mukaan, 0 yötä Tallinnassa ja kiepautus Riikan kautta. Etäisyydet ei ole isoja ja tiekin menee Tallinnan satamasta käytännössä suoraan Via Balticalle.

Jälkikäteen on kyllä pakko sanoa, että reilu 3 000 kilometriä autoilua oli liikaa reiluun viikkoon ja seuraavan Riikan matkan teen lentokoneella.

Mutta tämä ei ole autoilublogi vaan olutblogi.

Latvia ei ole minulle niin tuttu olutmaa kuin Viro. Ennen matkaa en olisi ilman lunttausta muistanut kuin Arpuksen. Toisaalta Arpus on minusta kaiken hypensä ansainnut ja on mehusourien ja -ipojen suhteen aikalailla meikälaisen ykkösvalinta tällä hetkellä. Odotukset Riikan suhteen olivat siis kovat.

Koska matkailu on kompromissejä, kahden yön Riikan pysähdys ei ollut pelkkää patiolla istumista. Sain kuitenkin illan harrastaa Untappd-maantiedettä ja kaupungilla liikuttiin google mapsin ja turistikarttojen sijaan Untappd Verified -paikkojen siivittämänä. Parasta matkailua.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Kakis Maisa. Paikka oli viihtyisä, henkilökunta oli pukeutunut black metal -bändipaitoihin ja hanatarjonta oli hyvin paikallista. Teikaa ja Hopalaa oli tarjolla hanoissa, pullossa/tölkissä oli sitten muita paikallisia, myös sitä Arpusta. Miellyttävä paikka, jossa olisi pitänyt jälkiviisaana viettää enemmänkin aikaa.

The Banshee mainosti itseään suurella hanavalikoimalla, mutta ainakin oman vierailun aikana hanatarjonta ei yltänyt Kakis Maisan tasolle: hanapaikkoja täyttivät mm. Estrella, Brooklyn Lager ja random skandisiiderit. Ihan turha baari ei silti ollut kyseessä, sillä hyllyillä oli hyvä valikoima paikallisia ginejä ja jääkaapista sai Arpusta. En jäänyt siis vaille iltapilttiä.

Kolmas kohde oli MyBeer / Mans Alus. Paikka toimi myös olutkauppana ja tarjosi hämmentävän yhdistelmän perusbelgejä ja yhdistettynä hyvin sekalaiseen valikoimaan paikallisia oluita. Paikka oli tietyllä tavalla kaikkein viihtyisin, mutta aamupäivän hiljaiset tunnit tuskin tekivät oikeutta paikalle. Oli myös pakko arvostaa baarimikkoa, joka veti noin tunnin vierailumme aikana 3 tuoppia paikallista laageria. Respect!

Neljäntenä kohteen oli Labietisin koju Riikan kauppahalleilla. Itse paikka ei ollut kummoinen: Labietisin kaljoja ja mahdollisuus hankkia myös t-paitaa ja muuta Labietis-merkkaria. Mutta Riikan kauppahallit ovat sen sijaan sellainen paikka, jossa haluan käydä uudestaan. Melkoinen ero mihinkään, mitä olen Suomessa kokenut. Ruokaa ja juomaa olisi ollut maisteltavaksi moneksi päiväksi. Vahva suositus alueelle, vaikka oluenjuonnin skippaisikin. 

Pääajatus Riikasta olutkaupunkina oli vähän ristiriitainen: tarjontaa on paljon, baarit on kivoja, mutta lyhyen kokemuksen perusteella sille on syynsä, miksi juuri Arpus on Latviasta oluthifistelijöiden tietoisuuteen ponnistanut. Ei ne muut huonoja olleet, ne olivat vain heikompia kuin esimerkiksi Viron helmet.

Blogitoveri Jarmo on muuten käynyt kans Tartossa.

Loppukaneettina pieni kertomus Tartosta, jossa pysähdyimme häitä juhlimaan. Paikallinen turistirysä Pussirohu Kelder tarjosi omaa talon oluttaan historiallisessa miljöössä litran tuopista ja minä nautin joka siemauksesta. Varsinkin matkalla puolet oluen mausta tulee miljööstä ja matkafiiliksestä. Niihin kannattaa panostaa.

Paikallinen ystävämme paheksui toimintaa toteamalla ironisesti: “I’m glad you enjoyed your tourist shit”.