Diversiteetti ei ole itseisarvo

Otsikon provokatiivinen väite on minulle myyty syväekologi Pentti Linkolan ajatuksena. Lauseen pohjalta on tehty pohdintoja myös ennen tässä blogissa – ja nyt tehdään lisää!

Niin sanottu “täppäyskulttuuri” on puhuttanut olutihmisiä jo tovin. Kyseessä on ilmiö, jossa uusia oluita kerätään erinäisiin puhelinappeihin ja tärkein arvo oluessa on sen uutuus. Kunhan saa uuden merkinnän sovellukseen, niin käyttäjä on tyytyväinen. Leveleitä ja badgeja tulee ja vuoden lopussa voi kehua juoneen niin ja niin monta juomaa vuoden aikana.

Pienpanimoiden asiakaskunnassa näitä ihmisiä tuntuu olevan keskimääräistä enemmän. Tämä on johtanut panimoiden kannalta tilanteeseen, jossa tuotekehityksen pitää pysyä kysynnän mukana. Esimerkiksi Maistilan kohdalla tämä toteutettiin kätevästi panemalla 1-2 growlereissa myytävää humalamehua per kuukausi.

Maistilan growler-ipat ovat ilmiöstä myös mainio esimerkki sen vuoksi, että rehellisesti niiden erottaminen toisistaan oli hyvin vaikeaa. Vaikka resepteissä paperilla saattoi olla suurtakin hajontaa, niin humalavetoinen amerikkahenkinen ipa nyt vaan maistuu melko samalta, oli se sitten mitä alatyyliä tahansa. Suurin ero on eri merkintä sovelluksessa.

En itse pidä täppäyskulttuuria minään saatanasta siinneenä absoluuttisena pahana ja olen osaltani itsekin sen kasvatti ja ylläpitäjä. Tässä tekstissä pohditaan kuitenkin sitä toista ääripäätä.

Kuuntelin tällä viikolla Radio Rockia, jossa oli vieraana Roope Salminen. Juontaja kyseli häneltä, että miten Roope löytää uutta musiikkia, johon Salminen vastasi napakasti: “Miksi kuunnella uutta musaa?”.

Taustalla on ajatus siitä, että uusi musiikki (lue: olut) on aina riski. Jos sinulla on jo soittolistoilla se 10 000 kappaletta (lue: täppäystä), josta pidät, niin miksi tuhlata aikaa kokemukseen, joka mitä ilmeisemmin päättyy pettymykseen? 

Ymmärrän ajatuksen vaarat, joista meitä varoitellaan jo kansankaskuissa. Vierivä kivi ei sammaloidu ja kaiken rappion alku on menneisyyteen haikailussa. Silti haluan väittää, että Salmisella sekä Linkolalla on ajattelussaan pointti myös oluenystävän näkökulmasta.

Miksi ottaa riski huonosta makuelämyksestä uusimman imperial pastry sourin kanssa, jos voi ottaa lasiinsa jonkin varman olutklassikon, josta varmasti pitää? Orval, valitsemasi saksalainen vehnä, Fullersin ESB tai mikä ikinä juuri sinun makuhermojasi on vuosien varrella kutkuttanut. 

Jos löytää jotain hyvää, kannattaa asiaa arvostaa ja nauttia löytämästään. Mitä hyötyä loputtomasta täppäilyjen keräämisestä on, jos analytiikan mukaan parhaisiin oluisiin ei koskaan palaa? 

Siksipä haastan kaikki oluenystävät palaamaan omiin suosikkeihin ja ylistämään hetken hyvin tehtyä olutta.

Loppuun vielä huomio: Jos panimo tekee samaa olutta vuodesta toiseen, pidetään sitä siistinä ja perinteikkäänä. Jos ihminen juo samaa yhtä olutta koko elämänsä, pidetään häntä kaavoihin kangistuneena boomerina. Miksi näin?

–Sampo

2 thoughts on “Diversiteetti ei ole itseisarvo

  1. Hyvää pohdintaa. Olen tätä itsekin usein miettinyt ja asiasta jutellut panimoiden edustajien kanssa. Veikkaan, että jos kysyttäisiin kaikilta suomalaisten panimoiden edustajilta “Onko Untappdin olemassaolo hyvä asia panimoiden kannalta?”, suurin osa vastaisi “ei”. En usko, että Suomessa yksikään panimo saa Untappdista merkittävää hyötyä verrattuna muuhun someen. Toki tietyillä panimoilla fanipojat tykittää uusiin oluisiin viiskauttavitosta heti niiden julkaisun jälkeen, mutta nekin arvosanat tasoittuvat nopeasti. Moni ravintolayrittäjä tekee oluiden tilaukset ja todella moni asiakas ostopäätökset puhtaasti Untappd-arvosanan (ja sen perusteella että onhan kyseessä NEIPA) perusteella. Tämän kun yhdistää suomalaisten tapaan säästellä pisteitä, niin hankalaa on. Tämä suomalaisten kriittinen arviointi vaikeuttaa varmasti oluiden myymistä ulkomaille.

    Täppäyskulttuuri on itsessään panimoille sekä siunaus että kirous. Siunaus sinänsä, että uutta olutta on helppo myydä. Kuluttajalle siis, ravintoloille taas ei välttämättä, koska asiakkaat himoitsevat uusia oluita, joten hanassa ei voi pitää samaa NEIPAa viikkoja. Kun ennen tilattiin yhtä olutta neljä kegiä, niin nyt tilataan kaksi. Kirous siinäkin mielessä että uusien reseptien kehittely vie aikaa eikä synny mahdollisuutta hioa reseptiä paremmaksi.

    Tämän rantin perään on hyvä tunnustaa, että kyllähän se täppäyshimoinen uutuudenmetsästäjä löytyy tämänkin tekstin takaa. Syytän tästä osittain elämäntilannettani, sen verran vähän aikaa on oluen juonnille että mieluiten haen uusia kokemuksia (toki samalla tavalla voisin perustella tuttujen ja turvallisten oluiden juontia, jos juo oluen-pari viikossa niin eihän sitä halua pettyä). Lisäksi arvioiden kirjoittaminen on kivaa, tylsäähän se olisi kirjoittaa arvio Fullersin ESB:stä joka viikko. Ja toki valtaisa valikoima houkuttaa kokeilemaan uutta.

    1. Tuo on hyvä huomio tuo suomalaisten kriittinen arvostelu. Meillä täydet pisteet kuuluu kansanperinteen mukaisesti jumalalle ja kuolevainen ei täydellisiä pisteitä ansaitse. Untappdissa pitäisi ottaa käyttöön meidän sama kulttuuri kuin Wolt- ja Uber-kuskien kanssa: jos ei ollut mitään vikaa niin viisi tähteä tiskiin.

Leave a Reply