Olen tämän vuoden aikana havahtunut siihen tosi seikkaan, että ainakin oululaiset panimot ovat laajentaneet repertuaariaan oluen ulkopuolelle. Erityisesti silmään on pistänyt limpparin tulo panimoiden valikoimaan: sekä Varikolla että Hailuodon panimolla on omat limpparinsa. Ja hyviä juomia ovatkin!

Asia on vaivannut minua pidemmän aikaa. Pienpanimot ovat perinteisesti, ainakin Suomessa, pysyneet lestissään. On tehty olutta ja siihen kylkeen ollut yleensä brändinmukaista rättiä myynnissä. Eli panimo on liiketoimintamalliltaan muistuttanut lähinnä keskivertoa hevibändiä.

Tämä on ymmärrettävää, sillä tarvetta ei tuotteen puolesta ole ollut. Panimoilla ei ole esimerkiksi viskitislaamojen ongelmaa tuotteen valmistuksen hitauden kanssa. Suomitislaamojen ginibuumille löytyy selkeä selitys, panimoilla vastaavaa pakkoa ei ole.

Hetken ajan ajattelin, että tämähän on tällainen uusi mielenkiintoinen trendi, panimot tekee limpparia, kunnes katselin lähikaupan limpparihyllyä. Sieltä minua tuijotti muun muassa Olvin, Hartwallin ja Sinebrychoffin valmistamia sokeri- ja aspartaamilitkuja. Hyvä muistutus, miten pienpanimoskeneä seuratessa voi kuplautua ja näköala hämärtyä. Tyhmä minä.

Miksi sitten kaikki panimot eivät tee limonadeja? Uskon, että limonadin valmistaminen on kannattavaa siinä vaiheessa, kun toiminnasta on selkeitä synergiaetuja.

Otetaan esimerkiksi Varikko. Tuotantoteknisesti katalogista löytyy jo lonkerot. Uskoisin, että hyppäys lonkeroista limonadeihin on todella helppo. Mutkia suoraksi vetäen, voisi argumentoida, että marjoilla ja hedelmillä värkätään joka tapauksessa, niin sama laittaa ilman viinaakiin tölkkiin.

Toinen etu on Varikon toimintaan olennaisesti kuuluva panimoravintola. Väitän, että limonaditarjonnalla on osaltaan madallettu sitä kynnystä, että panimoravintolassa käy lapsiperheitä syömässä. Suomessa kun ei perinteisesti viedä baariin lapsia syömään. Uskon sen myös pienentävän kynnystä poiketa pizzalle myös silloin, kun oluen juominen ei syystä tai toisesta ole vaihtoehto.

Hailuodon tapauksessa limonadin edut realisoituivat hienosti kesällä, kun piti käydä ihmettelemässä Hailuodon sillan tarjoamia yhteyksiä. Autoseurueemme koostui lähinnä ihmisistä, joille olut ei maistu, joten panimon puodista saatavat limpparit oli kiva tapa nauttia jotain paikallista, kun kerta paikalle eksyttiin. Parempien yhteyksien myötä uskon tämän olevan yhä isompi juttu.

En tiedä onko tässä mitään perää, mutta uskon Hailuodon panimoltakin löytyvän synergiaetuja limonadin tekoon. Nimittäin maustetut berliner weisset imevät itseensä marjaa ja hedelmää ja samalla voi osan valmistaa limonadiksi. Ei taida olla sattumaa, että heidän Kuningatar berliner weisse ja Kuningatar-limonadi lanseerattiin yhtä aikaa. Myös lonkerot ovat tulleet panimon valikoimaan:

https://hailuodonpanimo.fi/hailuodon-panimon-tuoteperhe-kasvoi-uusilla-luomujuomilla/

Yleensä ottaen uskon, että rohkea lisäkassavirran hakeminen oluenteon ulkopuolelta on erittäin terve kehityssuunta suomalaiselle pienpanimoteollisuudelle. Liiketoiminnalle on erittäin suotaaa, että kassa täyttyy useammasta purosta.

Rehellisesti minulla ei ole mitään hajua, miten muiden paikkakuntien panimot ovat limonadihommiin lähteneet. Laittakaapa viestiä/kommenttia muun suomen panimo/limpparikomboista niin päästään kärryille, että onko kyseessä paikallinen vai kansallinen kehityssuunta!

Loppuun kaksi limonadisuositusta: Hailuodon Aurinko ja Varikon Nallikari, on suun myötäistä!