
Yksi ainakin oululaisen käsityöoluen aikakausi tuli päätökseensä, kun Sonnisaari ilmoitti pari viikkoa sitten lopettavansa toimintansa. Sonnisaari, ja pian sen jälkeen toimintansa aloittanut Maistila olivat Oulussa ne 2010-luvun craft-aallon veturit, joiden kautta oma innostus asiasta nousi uudelle tasolle, ja ihan kansallisestikin katsoen top 10 -panimoita.
Oluthuone Leskiseen Sonnisaaren peijaisiin oli kokoontunut melkoinen ihmismäärä. Tulin paikalle virallisen ohjelman jälkeen, mutta lauantainen Leskinen oli täyteenammuttu Sonnien ystäviä, osakkaita ja oululaisia olutharrastajia noin yleisestikin, kokoontuneina muistelemaan ja juhlistamaan panimoa. Tunnelma oli lähinnä riehakas ja “hyvässä nousussa”. Ei lähdetty siis surussa.
Sonnien viimeiseksi olueksi jäi Viimeinen Juntunen, sopivasti kehitysversio panimon ihan ensimmäisten joukossa tehdystä oluesta eli Juntusesta. Olipa lanseerauksessa ensimmäistä tuoppia nostamassa oluen nimimieskin, eli olutblogari Arde. Hazympaa IPAa jossa sitrus ja hedelmä tuntui niin tuoksussa kuin puhtaana maussa, ja kaiken kruunasi jämäkkä humalan puraisu. Sellaisia juttuja joita Sonnisaarelta odotti.
Mitä omiin makumuistoihin jää Sonnisaaren oluista? No ainakin nämä:
Ne imppipilssit, operoitiin sitten Hagströmin Groß Pilsinä, Rämäpäänä, Isona niittäjänä tai jonain muuna. Isoa ja puhdasta makua, Sonnien tavaramerkkipuraisua. Tätä jää eniten tuoppiinsa kaipaamaan.
Vuosittainen Tippa-tuoteperheen ja uusi jäsen, ja muut erityisesti makusuossa muista erottuneet sumutukset tämän vuotisen Tankerousin tapaan. Tippa yhdistyy päässä Oulun Suuret oluet, pienet panimot – tapahtumaan, koska se yleensä tuppasi tulemaan ulos sopivasti sen tiskille. Ainakin yhtenä vuonna myös varmaan vähän liian aikaisin, hop burn oli melkoisen jämäkkä. Kuukautta myöhemmin Leskisen tuopissa olikin jo tasapainossa.
Navy Blue pale ale, koska sitä tuli riittämiin kiskottua AC Oulun juoppokatsomon puolella. Oma futisseura jolla nimikko-olut, näinhän se olla pitää.
West coastit monella eri nimellä, koska useassa välissä alkoi yleinen NEIPA-sumutus puuduttaa. Onneksi Tuotekujalla tehtiin usein myös tätä perinteisempää osastoa, ja laadulla.
Vattu ja sen villi versio. Isoille sourien ystäville varmasti lemppari-sonneja, pitkään valikoimassa ollut marjasour, joka itellekin (Maistilan tykittelyn rinnalla) avasi happamampaa puolta.
Yli kahdestasadasta oluesta jäi iso osa varmasti kokonaan maistamatta. Onneksi kegeissä vielä riittää hetken aikaa täytettä, joten Viimeiset Juntuset, Monoliitit, uusimmat Pehkolat ja muut saa vielä kurkkuunsa kaadettua. Sitten vain muistot jäävät!