Oulun uusin pienpanimo

Jopa aktiivisimmilta olutharrastajilta on saattanut mennä ohi tieto siitä, että Oulussa on jälleen kaksi panimoa, kun OSAOn prosessi-, laboratorio- ja elintarvikealan opiskelijoiden panimoprojektin oluet tulivat ensimmäisen kerran kaiken kansan ostettavaksi reilu viikko sitten torstaina (20.2.) Vaikka Perhon panimo on toiminut jo 30 vuotta, ajatus pienpanimosta ammatillisessa oppilaitoksessa tuntuu äkkiseltään väärältä. Kyllä kai paikallisen pienpanimon ja käsityöläisoluen pitäisi indentifioitua vaikkapa Rikuun tai Timoon (nimet muutettu) isokirjainlyhenteen sijaan!

OSAOn panimo tarjoaa ilmeisen pysyväisluonteisesti kolmea olutta: vaaleaa ja tummaa pintahiivaolutta (Sähäkkä ja Tömäkkä) sekä Kipakka-pilsneriä. Puolen litran pullolla on hintaa neljä euroa, joten oluet on hinnoiteltu varsin maltillisesti. Voisi ajatella, että hinnoittelussa on huomioitu raaka-ainekustannukset ja panimon pyörittämisen aiheuttamat kulut, mutta merkittävää taloudellista voittoa tuskin tavoitellaan.

Kolmesta tarjolla olleesta oluesta olen ehtinyt maistaa kaksi. Avasin pelin Kipakalla, sillä järkeilin, että uuden panimon taso selviää parhaiten pohjahiivaolutta maistamalla. Harmittavasti kyseinen pils oli pullotettu jo yli 8 kuukautta sitten, joten veikkaisin, ettei olut ole enää parhaassa terässään. Tästä huolimatta Kipakka oli silti raikas, oikealla tavalla viljainen ja muutenkin asiallisessa kunnossa. Vaikka OSAOn panimon oluet tulivat tarjolle vasta viime viikolla, panimolaitteisto on ollut käytössä jo reilun vuoden ajan, ja esimerkiksi pilsistä oli myynnissä oluen 18. erä. Prosessi tuntuu olevan kunnossa, kun olut on puhtaampi kuin osa Hailuodon pils-eristä! Se on sanottava, että Hallertau Magnumin ja Tettnangerin lisäksi humaloinnissa käytetty Sorachi Ace pääsi yllättämään perinteistä pilsia odottaneen maistajan ja sai hetken jopa epäilemään erikoista virhemakua, vaikka Sorachi Acen tilli se vain kurkisteli.

Maistohetkellä noin viikon ikäinen Tömäkkä dark ale oli puolestaan pehmeän paahteinen ja kaikkinensa sujuvaa juotavaa, vaikka varsinkin kylmänä oluesta pilkisti pieni marjaisuus, mikä ei uskoakseni ole tarkoituksellista. Olutharrastajan on melko vaikea keksiä tylsempää olutta kuin suunnilleen viisipinnainen dark ale, mutta uskoisin kyllä, että helposti lähestyttävä Tömäkkä kelpaisi melko laajalle asiakaskunnalle.

OSAOn pienpanimo toimii Kotkantiellä, ja panimopuoti löytyy, kun kulkee melkein Kotkantien päähän ja kääntyy Kotkantie 2 -päärakennuksen kulmalta oikealle. Panimomyymälä on auki kerran kuukaudessa pari tuntia kerrallaan (maalis-, huhti- ja toukokuun 20 päivänä klo 14-16), joten aukioloajat kannattanee merkitä kalenteriin, jos mielii päästä näitä oluita maistamaan. Jos ja kun niukka saatavuus aiheuttaa fomoa ja hypeä, tämän kovemmalle trendiaallonharjalle on vaikea päästä!

Lisätietoa pienpanimosta ja panimopuodista näistä linkeistä.

Leave a Reply