
Seuraa tuokiokuva.
Eletään toissavuosikymmenen jälkipuoliskoa. Allekirjoittanut elää opiskelijaelämää iloineen ja suruineen, joista suruista suurin ainainen rahattomuus.
On elokuu ja vuorossa on vierailu pääkaupunkiseudulle. Terästehtaalla kesätöissä ollut kaveri pyytää kaljalle, kun kerta isolla kirkolla yhtä aikaa ollaan. Paikaksi valikoituu Oluthuoune Kaisla, jonka nimi on jäänyt isoilta pojilta mieleen.
En tuolloin juuri oluita harrastanut ja pääkaupunkiseudulta tiesin, kiitos viskiskenen, nimeltä kaksi baaria Kaislan lisäksi: Pikkulinnun ja Gallow Birdsin.
Sää helli ja istumme terassille. Kaverini on “adult moneyn” myötä tutustunut laajasti Alkon erikoisoluthyllyyn ja päättää tarjota minulle oluen. Se on Chimayn sininen. Näin jälkeenpäin helteiselle patiolle olutvalinta oli vähintään outo, mutta tämä tuoppi on jäänyt itselleni elävästi mieleen.
Tuokiokuva päättyy.
Tuon illan jälkeen en ole vieraillut Kaislassa. Kun näin uutiset Kaislan remontin valmistumisesta, niin päätin ottaa Helsingin visiitillä vahingon takaisin.
Sateisen kylmä keskiviikkoilta on jo lähtökohtana epäreilu verrattuna alun kesäiseen tuokiokuvaan. Siksi yllätynkin sisään astuessani: baarissa on todella hyvin porukkaan.
Istuudun pöytään ja tiirailen menua. Tilaan Anderssonin Rhubarbie and Sven -sourin ja härkäpastramileivän. Syksy, työkiireet ja muu oikein elämän dissonanssi laimentuu pian puheensorinaksi ja muiksi lämpimiksi tunteiksi.
Kun hanalistaa alkaa tarkastella tarkemmin, hiipii mieleen pieni pettymys. Hanoissa on todella paljon maitokauppavahvaa pale ale -varianttia ja juotavuus edellä menevää pohjahiivaolutta. Tässä ei toki ole mitään väärää, mutta jos on tottunut esimerkiksi Leskisen tai Roosterin tarjoiluihin niin viisaria on vaikea saada värähtämään listaa tarkastellessa.
Onneksi Kaislassa on pullokaappi. Ärsyttävästi pullojen hintoja ei ole missään esillä, joten jokaisen kohdalla pitää kysellä henkilökunnalta erikseen. Henkilökunnalle pojot kärsivällisyydestä ja ystävällisestä palvelusta.

Nappaamme porukalla pöytään Coolheadin Infernal Affairsin, joka on loistava liemi. Tiukan olutanalysoinnin jälkeen palaamme tiskille, katsomme hetken toisiamme ja menemme jatkamaan iltaa Juovaan.
Kaislan konsepti on varmasti toimiva. Tilaa riittää ja palvelua on. Remontin myötä tulee oikeasti jopa mieleen saksalaiset oluthuoneet, mitä on varmasti myös haettu. Tällaiselle oluthipsterille tämä konsepti ei ole maailman kutkuttavin, mutta kiva oli Kaislassa taas pyörähtää. Tietyntyyppisen seuran kanssa varmasti loistava “kompromissiratkaisu”, nyt oli mukana liikaa olutnörttejä.
– Sampo
Syyskuisen vierailun perusteella, eipä kokemusta voisi tämän paremmin kuvailla. Mikään ei tavallaan ole vikana, mutta kohderyhmä on toinen. Toisella puolen tietä on vain kaikki kodikkaampaa. Toisaalta Sorin ruoka lähes seinän takana eri tasolla. Toisaalta kaikki kolme näyttäisivät löytävän targetyleisönsä.
Juuri näin. Ja hyvä, että eri yleisölle löytyy omat paikkansa. More is more!