Viime kesä kului asuntoa rempatessa, ja suven aikana meni uusiksi kaikki mahdollinen keittiötä lukuun ottamatta. Remonttipölyn laskeuduttua ja luonnonvalon huvettua huomasin, että koko asunnossa ei ole yhtään kolkkaa, jossa oluista saisi napsittua edustavia otoksia esimerkiksi Untappdiin tai tähän blogiin. Kyllähän jokainen arjessa ymmärtää, että mahdollisimman kalliin ja hypetetyn oluen metsästäminen, etukäteishekumointi, kuvaaminen ja täppääminen ovat vähintäänkin yhtä tärkeää kuin oluen maistaminen, mutta harrastuksesta katoaa ilo, kun kauneimmatkin NEIPAt näyttävät helposti kuravedeltä ja stouteja ei erota yleisestä synkkyydestä ja murheen alhosta. Vahinko on kuitenkin korjattavissa pian, kun keittiöremontin aika koittaa. Ainakin nämä asiat tulee ottaa huomioon.

Edustavaa olutkuvaa varten tarvitaan ainakin kaksi asiaa: sopiva tausta ja valaistus. Kun keittiön yläkaappien alalaitaan asentaa valonauhan tai spottivalot ja huolehtii siitä, että valosävy on sama kuin kirurgisella osastolla, oluen saa mukavasti valaistua. Kyökkiremppoja tarjoavien yritysten esittelykeittiöissä on tosin sellainen puute, että laminaatteja, kaakeleita ja kivitasoja pääsee vertaamaan monenlaisessa valaistuksessa, mutta tietääkseni mikään firma ei keskity kannaltani tärkeimpään ja tarjoa asiakkaalleen mahdollisuutta havainnoida, miten valotehon muutokset vaikuttavat samean IPAn kuvauksellisuuteen. Sairaalavalolla ja pehmeällä keltaisella valolla on varmasti eronsa, mutta ne jäävät nyt harmittavasti kuvitelmien varaan.

Kuvien taustan suhteen joudun tyytymään kompromissiin tai jopa luovutusvoittoon. Kun vaimo kaipaa skandinaavista minimalismia ja olutharrastukseni vaatisi satavuotiaan brittipubin tunnelmaa, ristiriita on ylittämätön. Onneksi skandiestetiikkakin antaa hieman pelivaraa. Ihannetilanteessa tausta saisi olla vaalea, mutta ei täysin valkoinen. Tumma tausta puolestaan ei käy, sillä tummaa taustaa vasten ei voi riittävällä tarkkuudella analysoida, taittaako NEIPAn sävy enemmän harmaaseen greippilimuun, onko se hieman oranssihtava vaiko sittenkin hapettuneen ruskea. Ja jos sumu-IPA on onnistuttu saamaan täydellisen läpitunkemattoman keltaiseksi ja olutharrastaja pääsee huokaisemaan helpotuksesta, kuka tätäkään onnistumista ja riemua mustasta taustasta pystyy erottamaan?

Olutharrastajan pitää tietysti miettiä muutakin kuin kuvauksellisia asioita. Selvää on, että keittiössä pitää olla täysikokoinen jääkaappi, jotta sinne mahtuu käyttöoluen lisäksi myös hieman kiinteää ravintoa. Paremmille pulloille pitää tietysti olla viinikaappi, vaikka se kuluttaakin sähköä suunnilleen saman verran kuin kylpyhuoneen lattialämmitys. Sähkölasku tulee silti halvaksi, jos kustannuksia vertaa vaihtoehtoihin, joista päällimmäisenä mielessä on pyörinyt olutkellarin kaivertaminen taloyhtiön pyöräkellarin alle. Tässä urakassa kustannuksia nostaisi se, että työ pitäisi tehdä salassa ja mieluiten yöaikaan, sillä taloyhtiöltä ei löytynyt ymmärrystä sivistykselle, kulttuurille ja harrastusten tukemiselle, ja muutostyöilmoitukseen tuli nopea mutta ehdoton hylkäys. Vuosien varrella selvinnee, kuinka kalliiksi moinen harrastusvastaisuus tulee yhteiskunnalle.

Olut on muutakin kuin kuvia ja kylmätiloja, sillä tietysti johonkin kodin koloon, mieluiten näkyvälle paikalle, pitää mahduttaa lasivitriini tai pari, jotta tulppaanilasit, Spieglaun IPA-dildot ja Karhun mainostuopit pääsevät esille ja saavat arvoisensa kohtelun koriste-esineinä ja arjen ilahduttajina. Pullonkorkkeja, tyhjiä pulloja ja etikettejä en sentään keräile. Sehän olisi aivan hullua!