Istuin pääsiäisenä pilkillä napapiirin paremmalla puolella ja jutustelin oluesta ihmisten kanssa, jotka eivät sitä harrasta. Keskusteluista tarttui kuitenkin mukaan yksi asia: ihmisillä on hyvin erilaisia syitä valita oluensa. Ja oluetta tarkoitetaan tässä sitä kuuluisaa bulkkilageria: olutta, jota ostetaan tilaisuuksiin, jossa olutta ei ole tarkoitettu maisteltavaksi. 

Perataanpa keskustelun antia hiukan tarkemmin.

Vaikka tässä kontekstissa olutta ei ole tehty maisteltavaksi, niin maku voi silti olla määräävä valintaperuste. Naureskelin alkuun pilkkikavereiden ajatukselle siitä, että oluen pitää olla “mautonta ja helposti juotavaa”. Pienen itsetutkiskelun jälkeen totesin olleeni ylimielinen ja tyhmä, sillä juuri noilla perusteilla valitsen omankin bulkkini: helposti juotava, miedosti maltainen, raikas olut, jossa on lopussa pieni humalan puraisu. Lisäksi se ei saa olla makea. Se on itselleni pahin turn off, kun puhutaan kaatokeppanasta. 

Seuraava peruste oluen valinnalle, jota en ole itse hirveästi miettinyt, oli pakkaus. Kun pari tenavaa jaloissa pyörien mietitään Prismassa mökkikaljoja, niin 8-päkki Sandelssia on hyvä vaihtoehto jo sen takia, että pääsee tilanteesta äkkiä pois. Monipakkaukset on helppo kantaa kassalle, saunaan ja vaikka samassa pahvipaketissa takaisin palautukseen. Yksittäiset oluet on aina värkkäystä, ja näillä leveyspiireillä “kybäsäkit” ja “pussikaljat” ovat ylioppilaiden hömpötyksiä. Olen nähnyt myös, että mäyriksenkuorista saa hassun hatun. En myönnä kokeilleeni.

Sivuhuomio: Jokunen vuosi sitten tuntui harrastajien keskuudessa olevan konsensus, että Kukon Helles on paras suomalainen monipakkausolut. Onko siniselle Kukolle noussut haastajaa? Itse en oo kuullut.

Pakkauksesta seuraava askel on tölkki vs. pullo -keskustelu. Myös bulkkilagerin suhteen tölkki on näyttänyt vievän suomen kansan sydämet. Se on kevyempi (pilkkireissulla tärkeä), helpompi hävittää ja saunassa toikkaroidessa ei satu niin helposti sirpalevahinkoja.

Yksi mielenkiintoinen asia bulkkilaagerin valinnassa on bränditietoisuus. Pitkien välimatkojen maassa, erityisesti idässä ja pohjoisessa, jossa kauppoja ei ole joka kulmalla, voi olutta joutua tilailemaan välikäsien kautta yllättävän useasti. Jotta välttäisi omat inhokkinsa, pitää olla varastossa jokin idioottivarma sananparsi, jotta säästyy ikäviltä yllätyksiltä. On helpompi sanoa, että “tuo vaikka keissi Sandelsia” kuin “ota kaks Fat Lizardin Lake Bodomia, yks ESB ja kolme Pilsner Urquellia”. Jälkimmäisessä on katastrofin ainekset eikä kaljamuulia kannata suututtaa liian kryptisillä ohjeilla.

Lisäksi syrjäseutujen kaupoissa ei välttämättä ole omaa jääkaappia neipoille ja importtistouteille. Valikoima määrittää myös juomista.

Tarinan opetus? Suurin osa ihmisistä ei harrasta olutta ja heidän valintaperusteensa oluelle ovat erilaiset kuin harrastajalla. Näiden tutkiskelu on minusta mielenkiintoista, enkä missään nimessä halua nostaa toista toista tapaa toisen yli. 

Loppuun paljastan oman tämän hetken lempibulkkini. Se on Peroni.