Olen pidemmän aikaa yrittänyt käydä kerran vuodessa ulkomailla olutfestareilla. Pitkään tämä on tarkoittanut Tallinnan festejä. Niistä onkin paljon hyvää sanottavaa, mutta kun sain syksyllä soiton, että “Lähdetään Mikkeller Beerfesteille, tuu mukaan.”, sanoin miettimättä “Kyllä”.
Mikkellerin panimokattaus oli hengästyttävä. Jos Tallinnassa on yleensä tarjonta kohdillaan, kävi Mikkellerin olut- ja panimolistaa ihmetellessä selväksi, että kaikkea ei voi maistaa. Tämä oli itseasiassa jopa siunaus, koska eipähän käynyt mielessäkään lipsauttaa festarielämystä suorittamisen puolelle: kaikkea ei olisi kerennyt maistaa.
Festareille on tarjolla useampaa lippua. Itse festarit on jaettu neljään sessioon, joihin sai yksittäisiä lippuja. Meillä oli pinkit rannekkeet, joilla pääsi sekä perjantaina että lauantaina aamu- ja iltasessioon. Lisäksi myynnissä oli kultaisia rannekkeita, joilla pääsi festivaalialueelle hiukan muita aiemmin ja sai muuta pientä extraa.
Kaikilla rannekkeilla saa festarialueelle mennessä maistelulasin ja rajattoman määrän olutta. Pro tip onkin tämäntyyppisille festareille ottaa toinen lasi kotoa mukaan tai yksinkertaisesti lokkeilla toinen lasi. Yhdellä lasilla homma voi mennä jonottamiseksi.
Sessiot kestävät neljä tuntia ja alkavat aamulla kympiltä ja neljältä iltapäivällä. Välissä on kahden tunnin hengähdystauko, jossa kerkeää hyvin käydä syömässä tai ottamassa hotellilla päiväunet.
Itse festarit ovat kuin Tallinnassa, mutta useamman napsun isompana. Panimoita ja ihmisiä on ahdistukseen asti. Varsinkin ensimmäisen tunnin aikana kulkeminen vaatii kyynärpäitä ja vahvaa tahtoa.
Saitilla on myös rajallinen määrä istumapaikkoja. Itse suosin ensimmäisen oluen sijaan istumapaikan löytämistä ja onneksi löydettiinkin seurueellemme pöytä joka sessiossa.
Muuten festareilla oli kaikki vähintään ok. Vessoihin ei ollut suurempia jonoja, ruoka oli hyvää ja monipuolista. Esimerkiksi osterikoju oli mukava yllätys. Lisäksi paikalla ei oltu turhan tarkkoja omien eväiden kanssa: omat vedet, leivät ja erinäiset rouskutettavat asiat olivat monelle kokeneemmalle festivaalikävijälle itsestäänselvyys.
Annan ison miinuksen tapahtumalle soitetusta livemusiikista. Livemusiikki tällaisissa tiloissa lähinnä ahdistaa, vaikka noin muuten olen suuri livemusiikin fani.
Seuraavaksi huomioita itse festaritarjonnasta.
Paikassa, jossa on runsaudenpulaa hyvästä oluesta, on hämmentävää, että ihmisillä on intoa jonottaa puoli tuntia puolta desiä olutta. Omnipollon tiskille oli koko festareiden ajan kymmenien metrien jonot. Samoin Moksa kiinnosti festivaalikansaa kovasti. Omnipollon hype jaksaa myös hämmentää, koska eikö kyseisen panimon juttu ole jo nähty, vaikka erinomaista olutta tekevätkin? Tuntuu oudolta kävellä ilman jonoa 3 Fonteinille, kun vieressä jonotetaan sitä sadatta samanlaista neipaa/souria.
Imperial stoutteja voi olla liikaa. Sessioiden lopulla hanoista löytyi lähinnä tynnyrikypsytettyä imperial stouttia ja kepeämmät tyylit oli juotu pois. Vaikka kuinka imperial stouteja pidetään festarioluina, niin edes paikassa, joka on täynnä janoisinta olutnörttiä, ei tavaraa mene määräänsä enempää.
Itselle festareiden suurin positiivinen yllätys oli laadukkaat siiderit. Ruotsalainen Pomologik pääsi yllättämään takavasemmalta useamman erinomaisen omenamehun kanssa. Pankaa nimi mieleen. Paikalla oli kolme muutakin siideritaloa, ja näiden tuotteiden kanssa kyllä viihtyi.
Nämä festarit jollain tavalla myös sinetöivät lambicit ja wild alet omana suosikkioluttyylinäni: belgipanimot vetivät magneetin lailla puoleensa ja hämmentävän vähälle huomiolle jäänyt Mikkellerin Baghaven oli omia suosikkejani. Belgipanimot ovat myös tällaisessa festariympäristössä hyviä sen vuoksi, että pullosta on nopeampi tarjota olutta. Näin jonoja ei pääse syntymään. Toki esimerkiksi 3 Fonteinin kojulla taisi perjantai-illan session aikana loppua tarjottava ensimmäisen kahden tunnin aikana.
Mikkeller Beerfestit ovat melkoisen kalliit karkelot. Oma lippu kustansi vajaa 250 €, enkä voinut välttyä ajatukselta, oliko lippu sen väärti. Loppujen lopuksi reissun parasta antia taisi olla torstain omaehtoinen after party, joka vei Warpigsin kautta liian moneen pystybaariin nauttimaan erinomaista olutta. Mitä jos olisi lipun hinnalla vain pämpännyt viikonlopun pitkin kaupunkia?
Pitkät festaripäivät sitovat myös aikaa. Nyt en kerennyt Kööpenhaminaa juuri katsastamaan, jos ei lasketa festivaalin lähialueen ravintoloita.
Ehkäpä tietynlainen saturaatiopiste myös olutfestareiden kohdalta alkaa tulla vastaan?
Nyt kun festarit on saatu käsiteltyä, otetaan loppuun tarina reissulla sattuneesta kommelluksesta.
Hypättyäni Helsingissä lentokoneeseen huomasin vasemmassa keskisormessa outoa tykytystä. Torstai-iltaan mennessä olin oman elämäni valelääkärinä diagnosoinut itselleni kynsivallin tulehduksen, mutta ipapuudutus oli sen verran hyvä, että en kiinnittänyt asiaan huomiota.
Perjantaina sormi alkoi turvota kunnolla. Lauantai-aamuna sormen päässä oli tykyttävä hermokipu, joka säteili koko sormeen jokaisella sydämenlyönnillä. Niinpä päätin kokeilla tanskalaista terveydenhuoltojärjestelmää ja muutaman puhelinsoiton jälkeen löysin itseni yhteyspäivystyksestä odottamassa lääkäriin pääsyä.
Sormi puhkottiin ja antibioottikuurit saatiin päälle, mutta lauantain aamusessio meni näiden sekoilujen takia täysin ohi, mikä toi reissuun hiukan karvaan sivumaun. Sormi sai Suomessa vielä lisää hoitoa ja vasen käsi pääsi viikoksi käyttökieltoon.
Tämä teksti on kirjoitettu pelkästään oikealla kädellä ja siksi moni asia on käsitelty normaalia vähäsanaisemmin. Jos jokin asia festareissa jäi mietityttämään, laita kommenttikenttään viestiä, niin vastaan viimeistään sitten, kun vasen käsi on takaisin pelissä.