Kävin Lontoossa katsomassa musikaalin ja jalkapalloa. Vaikka olut ei ollut tämänkään reissun keskiössä, kokosin reissun herättämät ajatelmat kasaan. Let’s go!

Reissu alkoi elämäni ensimmäisellä lounge-kokemuksella. Olen tähän asti vannonut tosi travellerin tavoin käsimatkatavaroihin ja halpalentoyhtiöihin, mutta keski-ikä ei tule yksin: jos luottokortilla pääsee syömään ja juomaan “ilmaiseksi” niin tietenkin menen.

Helsinki-Vantaan OP lounge ei oluenystävälle ainakaan aamiaisaikaan tarjonnut mitään erikoista. Karhua sai kaataa itselle suoraan hanasta. Onneksi oli sentään oliiveja ja proseccoa. Kyllä niillä saa reissun käyntiin.

Lontoo on euroopan suurkaupungeista matkakohteena oma suosikkini. Ainoa kaupunkikohde, jossa tuntuu, että tekeminen ja näkeminen ei lopu kesken.

Nappasimme hotellit Liverpool Streetin aseman läheisyydestä ja kun kamat oli hotellilla oli aika harrastaa untappd-maantiedettä. Lähin verified mesta oli Kill the Cat Spitalfields joka lähemmän tarkastelun jälkeen paljastui samaksi baariksi, johon eksyin edellisellä reissulla. 

Paikasta ei saanut hampurilaisia, vaikka joka paikassa niin väitettiin. Olivat kuulemma klo 17 päivällä jo loppu. Otimme uppopaistettuja sieniä ja hodarit, jotka olivat oikein hyvää naposteltavaa erittäin tuoreen oloisen Two Flints Breweryn dipan kanssa (olen lopettanut untappdin käytön reittaamiseen ja sen huono puoli on se, että ei enää muista juomiaan oluita). Kahlasimme listaa muutaman tuopin verran läpi ja nappasimme tölkkikaapista muutaman mehusourin. Ulkona oli +15 ja lämpölampun alla meininki oli kuin oululaisella kesäpatiolla.

Kaljoittelu pistää nälättämään, joten nappasimme lähimmästä etnoruokalasta pho-keitot ja harrastimme lisää untappd-maantiedettä. Verified venueita ei kävelymatkan päässä juuri ollut, joten suuntasimme lähimpään “perinteisen näköisen” brittipubiin, joka sattui olemaan nimeltään Commercial Tavern.

Jännä huomio paikallisesta pubikulttuurista. Meinasimme kääntyä pihalla jo pois, koska paikka näytti täyteenammutulta. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoitti, että ihmiset hengailivat vain tuopin kanssa baarin edessä, koska sisällä ei saa polttaa tupakkia. Baaritiskille pääsi kävelemään suoraan ja istumapaikkojakin riitti.

Tässä vaiheessa ilta meni melko sumeaksi. Muistan, että Commercial Tavernissa oli yksi real ale hana, jota tilattiin huolella. Samoin viskiä. Ja kun ale alkoi tulla korvista ulos niin parit Asahit. Ilta jatkui vielä viskisoureilla vastapäätä olevassa drinkkibaarissa/ravintolassa nimeltään Hawkmoor. Sitten perinteinen kännissä suunnistamista, KFC ja nukkumaan. 

Aamupalalla teinityttö kaatoi teet itsensä päälle ja lähti ensiapuun esittelemään palohaavoja, joka veti darraisen alitajunnan sykkyrälle.

Päivän ohjelmassa oli Book of Mormon -musikaali, jota ennen pyörittiin Sohoa ympäri. Kalja ennen musikaalia jostain syystä maistunut yhtään, joten säästettiin päivän tuopit esityksen jälkeen. Jännästi West Endissä katsomoon saa kantaa baarista juomaa niin paljon kuin haluaa ja paikalliset salakuljettivat kuohuvat takintaskussa. Tuntui vitun laittomalta.

Musikaalin purkukaljat otettiin Sohon The Coach & Horses pubissa. Vaikka oltiin melkein Lontoon pahimman turistialueen ytimessä, sai paikassa aistia jotain ihanan pysähtynyttä. TV:ssä pyöri Wales-Skotlanti rugbymatsi, jota useampi vanhempi pariskunta oli tullut kyttäämään. Cask alea oli myös useampaa sortimenttia ja darrakin alkoi olla ohitettu.

Seuraava päivä oli se kuuluisa pääpäivä, kun suuntasimme Tottenham-Bournemouth futispeliin. Tällä kertaa pre-match pinttien juomispaikaksi oli etukäteen valittu The Antwerp Arms. Paikallisyhteisön omistama pubi tarjosi kyllä hauskan silmäyksen paikalliseen futiskulttuuriin. Kyseessä oli “friendly pub”, jonne ovat siis tervetulleita myös vierasjoukkueen kannattajat. 

Tässä paikassa kävi myös selväksi, että verrattain ujolla suomipojalla on vielä paljon opittavaa baareissa toimimisesta. Paikka oli nimittäin aivan täyteen ammuttu. Baaritiskille oli jonontapainen kaaos, ja kun pääsi tiskille nojailemaan, erotettiin jyvät akanoista. Nimittäin itse jäin odottamaan baarihenkilökunnan ottavan minuun kontaktin, jotta voin tilata, mutta paikalliset tulivat tiskille ja huusivat tarjoilijalle tilauksensa ja tarjoilijat ottivat tilauksen. Melko kauan sain odottaa omaa vuoroa ja en väkipaljoudessa jäänyt ihmettelemään hyvän näköistä juomavalikoimaa vaan otin nenän edessä olevaa ruisalea, jotta pääsin tilanteesta kunnialla pois.

Kun kevätauringossa veteli baarin edessä real alea, niin tunsi elävänsä.

Pelin jälkeen testasimme vielä Lontoon barbeque-skenen vierailemalla Smokestak-nimisessä ravintolassa, jossa oli myös maittava talon lager. Reissun olutkiintiö alkoi olla tässä vaiheessa sen verran täynnä, että päätämme matkaraportin tähän.