Maistilan ja Sonnisaaren uutuuksia

Maistila ja Sonnisaari ovat molemmat julkaisseet useamman uuden oluen alkuvuoden aikana. Näissä oluissa tyylilajien kirjo on ilahduttavan laaja: sour ale, vahva belgiale, pils, DDH IPA, helles ja imperial stout. Lisäksi vain ravintolajakelussa on (ollut) tarjolla vielä kolmen sorttista IPAa: sameaa (Maistilan Utukutu), kevyttä (Sonnisaaren Lievä) ja hapanta belgihenkistä (Sonnisaaren Kavala). Koska kiinnostavia uutuuksia oli runsaasti tarjolla, suuntasin tammikuun viimeisenä päivänä Saabin keulan ensin kohti Alppilaa ja myöhemmin vielä Alppilasta Kaakkuriin.

Kärmessydän on punaisilla viinirypäleillä maustettu, sitruksisen pyöreällä belgihiivalla käytetty olut, jossa makean marjaisat sävyt sulautuvat kevyeen tanniinisuuteen ja virkistävään kirpsakkuuteen.

Musta Hurma on mehevän marjaisa, kirpsakka virkistäjä.

Lainaus Maistilan tuotekuvauksista

Maistilan uutuuksista en, tällaisena kiireisenä internet-aikana, vielä ole ehtinyt maistaa Mourua, vahvaa belgialea, mutta kaksi muuta uutuutta, Kärmessydän ja Musta hurma, jatkavat Maistilan laatutyötä. Tästä kaksikosta varsinkin Kärmessydän miellytti minua kovasti. Kärmessydän on tyylikäs, marjainen ja sitruksinen olut, jossa kirpeys ja makeus ovat tasapainossa ja joka saattaisi maistua myös viinin ystäville. Oluen Untappd-keskiarvo on yksi Maistilan heikoimmista, mikä on yllättävää ja mielestäni myös väärin. Seuraavalla Maistila-visiitillä ostan lisää!

Maistilan kevyet hedelmä- ja marjasourit ovat keränneet paljon ystäviä, eikä vadelmilla ja mustaherukalla maustettu Musta hurma tule olemaan poikkeus. Jos on tykästynyt Muiskuun, Purppuravyöhykkeeseen tai Mango Tangoon, Musta hurma miellyttää varmasti.

Peijooni on tsekkiläiseen tyyliin runsaan maltaiseksi pantu ja reilulla kädellä Saazilla humaloitu pils. Tuhtia sauna- ja ruokaseuraa hyvän lagerin ystävälle.

Palsa on Mosaicilla ja Galaxylla kahteen kertaan kuivahumaloitu, samea ipa. Herukkaiset ja eksoottisen mehukkaat aromit ja jyhkeästi jytisevät katkerot samassa paketissa. Käymispuolella testailimme uutta kahden brittiläisen hiivakannan sekoitusta.

Lainaukset Sonnisaaren tuotekuvauksista

Jokainen Prahan kävijä tietää, että tuore ja suodattamaton Tšekki-pils on hieno juoma. Esikuviaan väkivaltaisemmin humaloitu Sonnisaaren Peijooni on rapsakka pils, joka toimi hienosti rasvaisen ja suolaisen ruoan kanssa. Olisi kiva kuulla, mitä tšekit oluesta tuumaisivat!

Peijoonin tapaan väkivaltaista humalointia edustaa myös DDH IPA Palsa, joka alkaa hedelmämehuna, mutta kuivuu nopeasti. Nämä tällaiset ovat parhaimmillaan tuoreina, enkä parin viikon ikäisestä laatu-IPAsta juuri valitettavaa keksinytkään. Valitettavaa en keksi myöskään Sonnisaaren aiempaa värikkäämmästä graafisesta ilmeestä, jota Palsan, Peijoonin, Hyökyn ja hanajakelussa olevan/ olleen Kavalan etiketit edustavat. Toivottavasti jatkossakin on enemmän tällaista ja vähemmän Oulupukkeja ja Mustelmia!

Hyöky on pehmeän maltainen, tasapainoisesti saksalaisilla jalohumalilla maustettu vaalea lager. Suodattamattomuus takaa raaka-aineiden maistuvan juuri siltä, miltä niiden pitääkin. 

Aasin potku on pehmeän paahteinen, suklainen ja pähkinäinen imperial stout. Humaloitu kokeellisella HBC-472-lajikkeella, joka antaa oluelle vaniljan ja kookoksen sävyjä.

Lainaukset Sonnisaaren tuotekuvauksista

Hyökyä nautiskelin kahteen otteeseen: ensin löylytauolla suoraan pullosta ja pari päivää myöhemmin ruokapöydässä pizzan kaverina. Kumpaankin käyttötarkoitukseen olut sopi erinomaisesti. Viljainen tuoksu, maltainen maku, erinomainen juotavuus ja hellesille reilu, mutta sonnisaarelaiselle hillitty, humalointi tekevät Hyökystä monipuolisen sauna-, ruoka- ja seuraoluen. Suosittelen!

Viimeisenä Sonnisaari-uutuutena maistoin Aasin potkun. Sonnisaari on mielestäni vahvimmillaan portereiden ja stoutien parissa, eikä Aasin potku ole poikkeus. Minun suuhun olut on suklainen, vaniljainen ja pyöreä, mutta ei kuitenkaan liian makea. Kookoskin pilkistää, vaikka mitään lisäaineita tai -mausteita oluessa ei ole käytetty. Tästä olisi kiva saada tynnyröity versio, kun pohjaolut on näin komeasti onnistunut. Aasin potku on saatavilla myös Alkosta.

Tykkään seurailla BeerAdvoceten Beer haul -ketjua ja hieman kateellisena ihastella, kuinka ihmiset jonottavat tuntikausia esimerkiksi Tree Housen panimolla ja saavat palkintona ostaa peräkontin täyteen laatuoluita. Oulussa ei ole tarjolla isoimpia hypeipoja, mutta asiat ovat silti hyvin: pienimuotoisissa panimomyymälöissä selviää jonottamatta, mutta tuoretta, paikallista ja laadukasta olutta on silti aina tarjolla.

Maistilan panimomyymälä, Kaarnatie 20 90530 Oulu, avoinna ma-to klo 10-17 ja pe klo 10-18.

Sonnisaaren panimomyymälä, Tuotekuja 1 A 1 90410 Oulu, avoinna ma-to klo 12-17 ja pe klo 12-18.

Jarmo

Leave a Reply