Humaloitujen vuosijuhlaviikko: Vieraskynä Teemu

Humaloidut täytti lauantaina vuoden. Tämän kunniaksi tällä viikolla blogissa on normaalia enemmän toimintaa. Alkuviikosta esitellään vuoden aikana blogiin kirjoittaneita vieraskyniä ja loppuviikosta ruoditaan kulunutta vuotta vakiokaluston kanssa.

Juhlaviikon toisena tekstinä vieraskynä Teemun haastattelu.

Kuka olet?

Terve! Olen Teemu, Oulusta, ohjelmistosuunnittelija ja oluen ystävä.

Miten tutustuit aikoinaan erikoisolueen? Mikä oli “porttioluesi”?

Edellistä työpaikkaani alkoi panettaa joskus 2010-luvun alkupuolikkaalla, ja niinpä he työstivät itselleen oman oluen, kuten tunnollisen IT-firman kuuluukin. Tuo Panimo Hiisin valmistama Internet & ATK (Black IPA) olikin sitten sen verran erilainen aiemmin litkimiini pohjahiivaoluisiin nähden, että vaikken kaikista sen ominaisuuksista ehkä silloin pitänytkään, niin se oli omiaan herättämään mielenkiinnon olutmaailman laajuuteen.

Miten harrastus on kehittynyt vuosien varrella? Vai onko?

Olutharrastukseni on kehittynyt melko maltillisesti vuosien saatossa. Aiemmin tuli useasti osallistuttua itse järjestettyihin olutmaisteluihin, ja nykyäänkin pyrin bongailemaan asiantuntijaopasteisia tapahtumia. Tykkään seurata aihetta varsinkin paikallisella tasolla: kulttuurin kehittymistä, pienpanimotarjontaa, paikallispubien oluthanojen stalkkausta jne.

Minkälainen on täydellinen oluthetki?

Täydellinen oluthetki on varmaankin perjantaina, pubissa, afterwork-henkinen tapaaminen tarpeeksi pienellä porukalla, ja hanasta sattuu löytymään juuri sitä olutta, jota sen työviikon päätteeksi pitikin saada.

Mikä harrastuksessa kiehtoo / on parasta?

Parasta olutharrastuksessa on se, että koska erilaisia oluita, oluttyylejä, alalajeja — yleisesti ottaen “syvyyttä” — on niin paljon, että homma ei käy tylsäksi. Lisäksi, ja kaikki eivät ehkä ole tästä yhtä mieltä, olutta voi harrastaa myös itsekseen.

Oletko harrastanut olutmatkailua? Mitä kaupunkia suosittelisit?

Olut ykköskärkenä en ole matkalle lähtenyt, jos ei lasketa oululaisten pienpanimoiden bussikiertuetta Oulun Olutseuran järjestämänä. Kaupungeista voisin kuitenkin suositella Gentiä, jossa yltäkylläisen pubitarjonnan lisäksi saattaa kesken päivän joutua pyytämättä ja yllättäen keskelle pinkkien elefanttien Trappisti popup -festaria huhhuh.

Lempi oluttyyli? Entä lempiolut?

Lempioluttyylin löytäminen itselleni on hieman hankalaa, koska olen aikalailla kaikkiruokainen. Niinpä monet oluttyypit lähtevät tässä mielessä samalta viivalta, ja asia on enemmänkin ajankohtaan sidonnainen. Eli jos tätä lähtisi miettimään lempioluen kannalta, niin tällä hetkellä se olisi Rodenbachin Alexander, ja näin ollen lempi oluttyyppi olisi sour tai lambic. 

Olut ja ruoka: onko suosikkeja?

Pale ale ja rasvainen burgeriruokahan toimii lähes joka tilanteessa, mutta omaksi suosikikseni on muodostunut IPA + korvapuusti. 

Anna vinkki Oulussa vierailevalle olutharrastajalle?

Tähän voisin vinkata ihan perinteistä pubikierrosta. Kolmen kopla, eli St. Michael — Oluhuone Leskinen — Cafe Rooster, muodostaisi retkelle selkärangan, ja suunnitelmia luodessa kannattaa huomioida, että viimeksi mainitusta saa myös tuhtia ruokaa iltaan asti. Lisäksi, koska Oulun keskusta on kompakti ja välimatkat lyhyitä, voi matkalla poiketa myös esimerkiksi Juomapuoheen tai Mallaskellariin (joissa tarjonta on hieman kotimaiseen kallellaan), tai Pub Graaliin lämmittelemään takkatulen ääreen.

Kenen kanssa haluaisit oluelle? Mistä juttelisitte?

Vaimoni kanssa. Juttelisimme siitä, miten on kiva käydä kerran vuodessa kaksistaan ulkona pikkulapsiarjen keskellä.

Leave a Reply