Täytän pian 40 vuotta ja vaikken olekaan huomannut ikäkriisin merkkejä, tuntuu siltä, että “tässä iässä” pitäisi tehdä jonkinlaista välitilinpäätöstä, miettiä saavutuksiaan ja harmitella tekemättömäksi jääneitä asioita. Varmaan pitäisi myös ostaa moottoripyörä tai aloittaa golf-harrastus! En suunnitellut tekeväni mitään näistä, mutta päätin kuitenkin itseni iloksi ja blogin täytteeksi mietiskellä, mitkä oluet ovat reilun kahdenkymmenen vuoden aikana vaikuttaneet eniten olutharrastukseeni. Blogiolosuhteissa olen taipuvainen jaaritteluun, oman navan kaiveluun ja nostalgisointiin, joten monia juttuja luultavasti jo aiemmin sivunnut, mutta nyt katsellaan peruutuspeiliin koko matkan ajan!

Lapin Kulta

Täysi-ikäistymisen jälkeen yritin tutustua alkoholin saloihin juomalla mietoja hedelmillä maustettuja kiljuja, joita myös käymisteitse valmistetuiksi lonkeroiksi kutsutaan. Kun illan aikana otti useamman annoksen, kipeäksi tuli sekä maha että pää, joten jotain muuta piti keksiä.

En aluksi juuri piitannut oluesta, mutta muistan yksittäisen oivalluksen hetken kotikyläni karaokeravintolassa, kun huomasin tykkääväni Lapin Kullasta. Sain lapsuudessa usein maistaa tilkan isäni saunakaljasta, ja hana-Lappari toi miehenalun mieleen lapsuuden. Vaikka makuaistini ei ollut erityisen harjaantunut, oli se kuitenkin tarkka, sillä tuohon aikaan kyläraitin varrella oli toinenkin anniskeluravintola, jonka tarjoama Karjala ei oikein maistunut. Lapin Kullan resepti on nuoruusvuosieni jälkeen muuttunut, mutta Tornion panimon Lapland Original Lager päässee aika lähelle samaa makumaailmaa.

Velkopopovicky Kozel Dark

Seuraavassa muistikuvassani katson Mestareiden liigaa lapsuudenkotini sohvalla ja maistelen tummaa Velkoa. Vaikka Velkopopovicky Kozel Dark on alkoholipitoisuudeltaan kevyt, epäilen, että muistiini ei ole täysin luottaminen, sillä Mestareiden liigaa pelattiin ja pelataan arki-iltaisin. On kai mahdollista, että olin lukulomalla tai että kirjoitukset oli jo hoidettu ja odottelin armeijan alkua, mutta yhtä hyvin voi olla niin, että Mestareiden liigan pelejä nesteytti Dr. Pepper ja että tumma Velko kostutti vasta vuoden 2004 rutikuivia EM-kisoja. Olipa asian tola kummin hyvänsä, Velkopopovicky Kozel oli aivan erilaista kuin mikään aiemmin maistamani olut: tummaa, makeaa, pehmeää, paksua ja silti helposti juotavaa. Tarinankerronnallisista syistä haluan uskoa ajatelleeni, että tähän oluthommaan pitää tutustua tarkemminkin.

Sinebrychoff Porter

Lukion ja armeijan jälkeen lähdin opiskelemaan “etelään” ja pääsin Ouluun asti. Kiinnostukseni olueen kasvoi samaa tahtia tarjonnan kanssa, ja olen useaan otteeseen väittänyt, että opiskeluaikoinani maistoin kaikki Linnanmaan Alkon oluet. Vaikka parisenkymmentä vuotta sitten Alkojen olutvalikoima oli paljon nykyistä suppeampi ja vaikka uusia oluita tuli valikoimiin harvakseltaan, rajallisen opiskelijabudjettini vuoksi väitteeni ei varmaankaan ole täysin totta. Tuohon aikaan ei vielä ollut Untappdia enkä merkinnyt maistamiani oluita mihinkään muistivihkoon tai Exceliin, joten vaikka muistini on parhaimmillaankin epäluotettava, ei parempaakaan todistetta ole tähän hätään saatavilla.

Vaikken olisikaan maistanut ihan jokaista lähi-Alkon olutta, täysin varmasti ostin pullotolkulla ainakin Fuller’sin ESBIä, Ayingerin Jahrhundert Bieriä ja hinta-hyötysuhteeltaan houkutelleita A. Le Coqin ja Sakun portereita. Suurin oli kuitenkin Koffin Porter, joka oli edullista Alkossa, varsin sopivan hintaista Nelivitosessa ja joka maistui kylmänä ja lämpimänä, tuopista ja pullosta.

Founders Centennial IPA

Opiskeluaikojeni alussa kävin kotiseudullani varsin usein. Tuolloin minulla oli rutkasti aikaa, muttei juurikaan ylimääräistä rahaa eikä tästä johtuen myöskään autoa, joten reilun 300 kilometrin matka taittui bussilla. Myöhemmin sain käyttööni Renault 19:n, autoksi juuri ja juuri laskettavan menopelin, ja huomasin, että länsirajaa pohjoiseen kulkiessa on varsin vaivatonta pysähtyä Haaparannalla Systembolagetissa. Asioin Ruotsin alkoholimonopolissa varsin usein, ja vaikka latasinkin Untappdin vasta muutamaa vuotta myöhemmin syksyllä 2014, suuntaa näiden vuosien kulutustottumuksistani antaa se, että Foundersin Centennialille kertyi pelkästään vuosien 2014 ja 2016 välissä 31 täppäystä ja Ska Brewingin Modus Hoperandillekin samassa ajassa 27 merkintää. Veikkaan, että lähes kaikki ikäiseni ja minua vanhemmat olutharrastajat ovat päässeet IPAn makuun juomalla kuukausia vanhaa ja lämpimässä säilöttyä olutta. Ei siinä silloin mitään vikaa ollut!

Nykyisin en enää jaksa klikata Untappdiin samoja oluita useampaan otteeseen, ellei minulla ole oluesta jotain uutta sanottavaa tai ellen halua saada sijaintia itselleni muistiin. Selvää kuitenkin on se, etten nykyisin juo yhtä ja samaa olutta yli 30 kertaa parin vuoden aikana. Syy on toisaalta itsessäni, kun tarjontaa on loputtomasti ja uutuudet tuppaavat kiinnostamaan, mutta toisaalta varsinkin NEIPA-osastolta tulee valtavat määrät kertapanoja ja jatkuvasti tuotannossa olevat lippulaiva-IPAt ovat lähes kuollut ilmiö. Jonkinlaisen kestosuosikin asemaan ovat lähivuosina* kuitenkin nousseet Fuerst Wiacekin Pilsner, Pilsner Urquell ja tietysti Rockefort 10. Kaikki mainitut ovat kohtuuhintaisia, helposti saatavilla ja aina yhtä maukkaita.

*Tässä iässä siis suunnilleen 10 edellisen vuoden aikana