Koin mukavan kesäisen oluthetken jokunen viikko takaperin, kun Sonnisaari ilmoitti somekanavissaan, että kevään Niittäjä-pils saa tuhdimpaa jatkoa Iso Niittäjä -isoveljellään. Pystyin jo melkein kuvittelemaan sen tuhdin puraisun suussani. Tällaisista kuuden-seitsemän pinnan tuntumaan nousevista vahvoista, mutta laadukkaista pilsuista on salakavalasti tullut itselleni jokin juttu jota kaipaa.

Syyttävä sormi osoittaa viime alkukevääseen, ja kiertolaispanimo Hagströmin mainioon Groß Pilsneriin. Sattumoisin se pantiin myös täällä Oulussa Sonnisaarella. Puhdasta, isoa makua, kovaa mutta sopivaa humalointia, ja kun sonneilla ollaan niin puraisua. Myöhemmin viime vuonna seurasi Sonnisaaren oma Rämäpää, jossa samanlainen saksalaisten pilsnerimaltaiden pohja, mutta vähän tuunattu, edelleenkin Saksaan päin katsova humalointi. Hengeltään yhtä herkullista nektaria. Kuten olen useammalle oluttutulle ja muistaakseni yhdelle panijallekin sanonut, jos näitä saisi vakiona Leskisestä niin joisin varmaan sitten aina lähinnä niitä kun sinne eksyn.

Kun kegit olivat alkutalvesta Rämäpäänkin suhteen kuivat, pääsi pitkästä aikaa siihen harvinaiseen tilanteeseen, että kaipasi nimenomaan jotain tiettyä olutta, jota ei vaan ole enää käsillä. Siinä missä sumukaljan himoon aikalailla aina löytyy niinsanotusti joku korvaava tuote mielessä olleen mutta menneen tilalle, tätä ei voinut oikein lähteä korvaamaan. Oktoberfest-oluissa korostuvat erilaiset elementit, bockit ovat oma genrensä, ne niinsanotut mörkölagerit taas kaatuvat makeuden, ohuuden ja viinaisuuden kuoppaan.

Hauskasti ensimmäinen tämän vuoden odotuksen pelastaja tuli Olarin ja jälleen Hagströmin suunnasta. Vaikka Hagströmin NZ Fruity Pils oli Boden-järven sijaan lähtenyt seilaamaan Tyynen valtameren suuntaan, se osui samanlaisiin juttuihin, jotka aiemmin mainituissa viehättivät – omalla tvistillään. Puhdasta, raikasta, tuoksuvaa, tällä kertaa nimenmukaisesti hedelmäistä. Olari on omia Suomen panimolemppareita eikä tässä tekijäkumppani pettänyt. Iso ja tuhti pils, jota oli ilo juoda.

Ja nyt kun kesän lämmössä on saanut juoda Isoa Niittäjää niin torstain Urheilulehden kaverina pubin hanasta, pakollisena olutfestarivälipalana Tampereella, ja kotona tätä kirjoittaessa growlerista suoraan Tuotekujalta haettuna, niin kyllä kelpaa. Tässä on taas sitä omaan suuhun prikulleen osuvaa oluthyvettiä. Kuivaa, vaikkei ehkä ihan niin kuivaa kuin muistikuvat vaikka Rämäpäästä olivat, katkeraa mutta myös ruohoisaa ja vähän hedelmäistä. Puhdasta, herkullista. Näitä makumuistoja kelpaa painaa mieleen siihen asti, että kegit jälleen kuivenevat, ja seuraavan genreen istuvan oluen odotus alkaa.