Kaksi viikkoa sitten ihmeteltiin Narrin Adam the Beer Lover adambieriä. Ainakaan minuun tietooni ei kahden viikon aikana tullut, että kyseessä ei olisi Suomen ensimmäinen kaupallinen adambier. Ajatus oli niin kiehtova, että pakkohan se oli kaivaa mies reseptin takaa kommentoimaan olutta. Jari Jääskelä, mies adambierin takana, olkaa hyvät.
Kotiolutkilpailuun sai osallistua ihan millä tahansa liemellä. Miksi juuri adambier?
– Oluen idea synty, kuten Narrin Janne sanoi, ideasta tehdä sikarin kaveriksi jokin olut. Toki joku Imperial Stout, Wee heavy tms. olisi ollut ilmiselvä valinta, mutta mää halusin jotain erilaista. Jotenkin internetin ihmeellisen maailman kautta päädyin lukemaan, kuinka joku pitää adambieriä sikarille soveltuvana oluena. Hair of the Dogin versiosta puhuttiin, mutta aika pian netin keskusteluista ilmeni, että kyseinen olut ei ole adambieriä nähnytkään, jotenka alkoi historianopiskelu, että minkäslaista olutta se sitten on. Idea vahvasta, tummasta, tammikypsytetystä ja todennäköisesti savuisesta ja happamasta oluesta kuulosti sopivan pervolta.
Mitä reseptillä lähdettiin tavoittelemaan?
– Paitsi, että oluen piti soveltua sikarille, oli tavoitteena myös tehdä makumaailmaltaan runsas ja selkeästi erilainen olut. Oluen reseptin suunnittelu olikin sinällään aika haastavaa, kun yhtään historiallisen adambierin reseptiä ei ole näihin päiviin säilynyt – tai netti ei ainakaan kertonut. Tämä teki toisaalta myös reseptin suunnittelusta äärimmäisen hauskaa.
Avaatko hiukan ihan reseptiikkaa. Mitä olut on syönyt?
– Tykkään kovasti ruismaltaasta oluesta ja se olikin savumaltaan ohella ensimmäinen asia, jonka päätin heti, että sitä täytyy oluessa olla. Lopulta reseptiin päätyi kahta eri ruismallasta: Cara -ja Chocolate Rye. Savumallasta tosiaan myös ja sitten vielä vähän black mallasta, lähinnä värin takia. Pääosan mallaspohjasta muodosti Vienna ja Munich ja jotta käymiskelpoisia sokereita sain tarpeeksi piti nestemäistä mallasuutettakin lisäillä. Muistaakseni kaikki maltaat olivat Weyermannin.
– Humalia tuli vain yksi, eli Magnum, joka heitettiin sekaan heti keiton alussa. Keittoaika oli 90 minuuttia. Vesiprofiiliksi olueen valitsin muistaakseni jonkinlaisen Dortmundin historiallisen profiilin, jota muokkasin hieman, siten että humalan katkerot korostuisivat hieman lisää.
– Oluen käymisprofiili oli seuraavanlainen: Ensin primäärikäyminen 10 päivää 16-18 asteessa ja hiivana Safale K-97. Tämän jälkeen oluen siirto toiseen astiaan ja toinen käyminen WLP645 Brettanomyces Claussennii-hiivalla. Tämä toinen käyminen tapahtui vapaasti huoneenlämmössä ja oluen siirron yhteydessä mukaan lisättiin myös viskissä uitettuja tammilastuja. Olut sai olla kaikessa rauhassa 100 päivää ennen pullotusta.
– Olueen olen äärimmäisen tyytyväinen ja uskallan sanoa sitä parhaimmaksi olueksi mitä olen tehnyt. Joskus kaikki vain näemmä onnistuu just eikä melkein. Suunnitelmissa onkin tehdä jossain vaiheessa tämä olut täysin samalla reseptillä uudestaan.
Tarjoiluehdotus: Miten ja minkä kanssa olut on parhaimmillaan?
– No se on se sikari, mutta jos ruoista puhutaan, niin poronkäristyksen kanssa tätä itse nautin ainakin kerran. Saatoin lorauttaa vähän sitä lihojen sekaan paistettaessakin. Muistaakseni oli hyvin maukasta, niin sanotaan se sitten.
Humaloidut kiittää Jaria haastattelusta!
–Sampo