Alkon tämän viikon uutuuksissa on Buxtonin ja Omnipollon Coward 2021, joka on ilmeisesti sama olut kuin samojen tekijöiden Yellow Belly. Yellow Belly oli erinomainen imperial stout, jota en kuitenkaan tiennyt kaipaavani ennen kuin huomasin, että sitä on jälleen saatavilla. Rupesin miettimään, mitä muita takavuosien enemmän tai vähemmän unohdettuja oluita haluaisin takaisin valikoimiin ja lasiini.

Kuten tässä blogissa usein, lähden liikkeelle Oulusta. Sonnisaaren Mosaic IPAa myytiin Oulun baareissa kesäkuussa 2016. Tuolloin ehdin maistaa olutta kolmesti ja latoa Untappdiin 4,5 tähteä. Olin niin vaikuttunut, että pidän Mosaic IPAa edelleen Sonnisaaren parhaana oluena, vaikka tarkat muistikuvat ovatkin sumentuneet. Muistelisin, että katkeruus, kuivuus ja hedelmäisyys olivat erinomaisessa tasapainossa. Olisi kiinnostavaa kokeilla, miltä Mosaic IPA maistuisi puolen vuosikymmenen jälkeen, kun Sonnisaaren IPA-osaaminen on tuntunut entisestään terävöityneen. Toisaalta arvelen nykyisin olevani vaativampi IPAn kuluttaja kuin takavuosina.

Useampi oluista kiinnostunut ystäväni ja tuttavani on haikaillut Maistilan Rasputitsan perään. Olen maistanut Rasputitsaa ainakin kertaalleen, marraskuussa 2018 Välivainion Tukikohdalla, ja tykännyt neljän Untappd-palluran arvoisesti. Oululaiset tietänevät, ettei Tukikohta ole paras mahdollinen paikka keskittyä oluiden hienouksiin, joten uusinta kiinnostaisi. Russian imperial stoutin ronski paahteisuus, suklaan pyöreys, vieno kahvisuus ja alkoholin lämpö toimii niin talvipakkasilla kuin kesäiltoinakin.

Suuresta maailmasta kaipaan eniten Foundersin Dark Penance -black IPAa. Ehdin kokeilla olutta kahdesti, kesällä 2015 Dublinissa ja saman vuoden joulukuussa Oulun Graalissa. Tuolloin väitin Dark Penancen olevan paras BIPA, enkä ole tähän päivään mennessä huomannut tarvetta korjata näkemystäni. Koska Humaloituja tietysti luetaan myös Michiganissa, kehotan Foundersia jatkamaan Dark Penancen tuotantoa ja laittamaan samalla vaivalla Imperial stoutin uudelleen tulille. Kun alan oikein toiveikkaaksi, pystyn miltei kuvittelemaan black IPAn laajamittaisemmankin paluun. BIPA ei ole tyylinä helpoin panimolle tai asiakkaalle, mutta kun paahteisuus, sitruksinen hedelmäisyys ja huomattava katkeruus osuvat täydellisesti tasapainoon, elämä hymyilee.

Juon erittäin mielelläni ja mahdollisimman usein sameita, hedelmäisiä ja mehuisia oluita, mutta en ikävöi yhtään menneiden vuosien New England -etuliitteellä varustettua huippupanimon(kaan) IPAa, DIPAa tai TIPAa, koska koen, että tuohon tyyliin kuuluvat kertaluonteisuus ja toisistaan paikoitellen vain niukasti eroavat oluet. Mitäpä sitä ikävöimään, kun tuotantolinjat puskevat uutta laatutuotetta siihen tahtiin, ettei kaikkea millään ehdi maistamaan!

Mitä oluita blogin lukijat kaipaavat? Mitä olisi kiva päästä maistamaan pitkästä aikaa? Sana on vapaa.

-Jarmo

PS. Joko Koff tässä piakkoin täyttäisi pyöreitä tai keksisi jonkin muun syyn sille, että Sinebrychoffin ja Brooklynin Two Tree Porterista saisi uuden erän? Edellisestä satsista on aikaa jo yli 7 vuotta. En pahastu, vaikka Portterille suunniteltaisiin myös täysin uusi variaatio yhteistyössä jonkin kovan tekijän, vaikkapa Sierra Nevadan, kanssa!