Kävin keskiviikkona Juovassa. Katsellessani haikeana Maistilan nurkkausta ja miettiessäni panimon taukopäätöstä, nousi mieleen otsikon provokatiivinen heitto.
Otsikon väite on blogikamuni Jarmon suusta, kun osallistuimme paneelikeskusteluun Juomapuohessa muutama vuosi sitten. Tuolloin väitteen pystyi perustelemaan ilman suurempia tunnontuskia: oulunseudulla oli viisi toimivaa panimoa, olutkauppa, vanhat baarit porskuttivat ja Rooster oli juuri valittu Suomen parhaaksi olutbaariksi. Oli pop-up -olutfestareita ja patioita. Tulevaisuus näytti loistavalta.
Nyt väitettä on yhä vaikeampi perustella. Juomapuohen lopettamisen myötä paikkakunnalla ei ole enää omaa olutkauppaa. Jos asiaa miettii inhorealistisesti, niin tämä on suurempi menetys olutkulttuurin kuin olutvalikoiman kannalta. Valikoimaa nimittäin nykyään riittää: markettien oluthyllyt ovat hämmentävän hyviä ja Pienen olutkaappeja löytyy lähes jokaisesta isommasta K-kaupasta. En olisi pari vuotta sitten uskonut, että Oulusta voi useammasta marketista hakea 3 Fonteinia.
Juomapuohen kaltaisten paikkojen katoaminen valikoiman sijaan suurempi menetys olutkulttuurille. Ei K-kaupasa löydy ihmistä, joka suosittelee sinulle oluet blogipastan tai etikkasipsien kaveriksi. Niissä ei myöskään tapaa toisia harrastajia saati järjestetä oluttapahtumia. Paikat harjoittaa yhteisöllisyyttä ovat harvemmassa.
Samaa pätee myös panimokatoon. Narri ja Maistila jäävät määrittelemättömälle tauolle. Toki oluet itsessään ovat menetys, mutta panimopuodissa vierailu on kokemus, jota ei muualta saa. Siinä voi vaihtaa kuulumiset yleensä ihmisen kanssa, joka on omin kätösin ollut tekemässä juuri sinun lauantaina saunakaljoja. Siinä on jotain hienoa.
Maistila on ollut minulle brändiltään myös se oululaisen olutkulttuurin lippulaiva. Asia, josta on voinut ylpeillä etelän vetelille. Harjun veljekset ovat myös pitäneet tiettyä paikallisuuden lippua salossa myös omassa viestinnässään ja brändissään, joka on näkynyt festareilla ja baareissa ympäri Suomen. En ole varma, pystyykö Sonnisaari, Nailo ja Hailuodon panimo näitä saappaita täyttämään. Toivon, että pystyvät.
Paikallisuuden merkitys viestinnässä näkyy hauskasti Nailon toiminnassa. Panimo on selkeästi yrittänyt karistaa “oululaisuuden” brändistään. Tämä on luonut oudon tilanteen, missä Nailo ei herätä Oulussa juuri tuntemuksia, mutta tuntuu etelässä saavan osakseen paljon enemmän hypeä. Jos Maistila julkaisee uutuuden, alkaa pikaviestimiin ilmestymään keskustelua teemalla “joko maistoit?”. Nailon uutuuksia ei omassa paikallisessa olutkuplassani aina edes huomata. Uskon tämän olevan panimolta harkittu päätös. Aika näyttää onko se oikea.
Yhtenä positiivisena asiana nostaisin esille vielä Hailuodon panimon Mallassaunan. Panimo on jatkanut omalla tiellään, jossa olut ei ole ainoa pääosan esittäjä vaan erilaiset kulttuuritapahtumat ovat vetonaula, jolla paikanpäälle houkutellaan porukkaa ja siinä sivussa vedetään Hailuodon kaljaa. Tämä on myös elävää ja tarpeellista olutkulttuuria, vaikka se on kaltaiselleni olutnörtille voi näppyjä aiheuttaa.
Summa summarum: Oululainen olutkulttuuri on mielestäni ottanut takapakkia parin vuoden takaisesta huipustaan. Hyviä juttuja on silti tapahtunut. Paikalleen jämähtäminen on varma tapa tukahduttaa hyvät jutut, joten toivotaan, että tämän junan päätepysäkillä on tarjolla positiivisia asioita.
–Sampo