
Tämän viikon tiistaina piti hieraista silmiä. Paljon siitä oli huhuiltu, mutta koska hiljaiseloa oli jatkunut niin pitkään, olin unohtanut koko asian olemassaolon. Nimittäin Pienen nettikauppa Virossa on vihdoin auennut ja sen löytää osoitteesta: https://pien.fi/pien-webshop
Pienen kasvot ja aivot, Erkki Häme, paljasti Humaloiduille, että verkkokauppa on ollut tosiaan pystyssä tiistaista ja se julkistettiin virallisesti eilen torstaina 3.2.2022. Onko olutkaupan uusi aika alkanut vai mistä on kyse? Erkki vastaili muutamaan kysymykseen kauppaan liittyen.
Mikä sai ryhtymään tällaiseen vetoon?
“Tärkein motivaattori on pientuottajien tukeminen. Kotimaisilla panimoilla on nyt vaikeaa – yli 5,5-prosenttisten oluiden myyntikanavista tärkein eli ravintolat ovat käytännössä kokonaan pois pelistä, ja halusimme tarjota heille uuden jakelukanavan. Tämä kanava myös tasapuolistaa sitä epäsuhtaa, että kotimaiset panimot eivät voi toimittaa asiakkailleen oluita Suomen sisällä, mutta ulkomaiset verkkokaupat saavat niitä lähettää vapaasti. Vaikka onkin älytöntä ensin kuljettaa oluet Viroon ja sieltä takaisin Suomeen, ei tähän nykyisellä lainsäädännöllä ole vaihtoehtoa.
Samalla saamme verkkokaupan kautta jakeluun myös maahantuomamme panimot olutharrastajille ympäri Suomen.”
Kuinka paljon ketuttaa, että tämä pitää säätää Viron kautta? Oliko prosessi haastava?
“Onhan se varsinkin ekologisesti varsinkin todella turhauttavaa – haluaisimme toimia mahdollisimman tehokkaasti ja luontoystävällisesti, mutta nyt olutta roudataan edestakaisin Suomenlahtea. Teemme tämän näin kunnes toiminta Suomessa mahdollistuu.
Prosessi oli pitkä ja haastava – se alkoi jo yli vuosi sitten. Suurin yllätys oli, miten kankea virolainen byrokratiakoneisto oluiden osalta onkaan, mutta nyt on prosessit kunnossa ja olutvalikoima kasvaa lähes päivittäin.”
Kuinka laajaksi verkkokaupan valikoima on tarkoitus kasvattaa? Näemmekö tulevaisuudessa myös oululaisia oluita?
“Laajaksi, mutta lopullinen laajuus riippuu ihan siitä, kuinka asiakkaat ottavat verkkokaupan omakseen. Kotimaisten panimoiden osalta aloitimme seitsemällä (Olarin Panimo, Tuju, CoolHead, Salama, Mallassepät, Etko ja Pien Brewing) ja kun saamme kunnolla verkkokaupan käyntiin, laajennamme valikoimaa jatkuvasti. Oululaisia oluita tulee tarjolle varmasti jo heti seuraavassa vaiheessa, onhan siellä mahtavia tuottajia vaikka ja kuinka!”
Mitkä ovat, suomalaisten oluiden lisäksi, Pienen kilpailuedut / vahvuudet muihin eurooppalaisiin verkkokauppoihin verrattuna?
“Meillä on varaston läheisen sijainnin takia nopeat toimitukset lähes tuhanteen pakettipisteeseen ympäri Suomen. Olemme myös yksi ainoita verkkokauppoja, joka maksaa asiaankuuluvat alkoholi- ja juomapakkausverot Suomeen. Asiakaspalvelumme toimii suomeksi, ja valikoimistamme löytyy ainoastaan pientuottajien oluita – panimojättien omistamien panimoiden tuotteita ei siis meiltä tule vahingossa ostaneeksi. Samalla tukee tietenkin meidän, Pienen, toimintaa, kestäviä arvojamme ja aktivismia Suomen alkoholilainsäädännön järkevöittämiseksi.”
Uskotko, että tällaiset rajojen ulkopuolelta toimivat kaupat yleistyvät Suomen pienpanimoskenessä?
“Vaikea kysymys – byrokratia on sen verran vaikeaa verojen maksun, yritysrakenteen ja lakien kanssa, että kovin pieneen toimintaan sellaisen perustaminen ei ole kannattavaa. Me haluamme toimia alustana kotimaisille panimoille ja hoitaa kaikki nuo vaiheet heidän puolestaan.
Toivottavasti saadaan lainsäädäntöä järkevöitettyä niin, että kotimaiset panimot pääsisivät samalle viivalle ulkomaisten kanssa ja saisivat toimittaa itse suoraan asiakkaille oluitansa. Nykyinen tilanne on kestämätön.”
Pelottaako, että joudutte Chateau Carsin tapaan Suomen viranomaisten silmätikuksi?
Tiedämme, että teemme kaiken Suomen ja EU:n lainsäädännön mukaan, joten ei oikeastaan. On aivan älytöntä, että Chateau Carsin joutui siihen tilanteeseen – he ovat tilittäneet verotkin Suomeen kuten pitää, toisin kuin kymmenet verkkokaupat ympäri Euroopan.
Terkkuja Suomen alkoholilainsäädännöstä päättäville etämyyntiin liittyen?
“Julkaisen pian sivustollamme Pien.fi pitkän analyysin nykyisestä tilanteesta ja ehdotuksen siitä, miten tilanne saataisiin pientuottajien osalta kestävämmäksi. Lainsäädäntö ei ole “Internet-aikakauden” tasalla, ja nyt on aika päivittää sitä.”
Kolme olutta, jota Humaloitujen lukijan on pakko heti tilata verkkokaupasta?
Panimoyhtiö Tuju Vermont Ravit Lähtö #12 – Yksi Suomen parhaita mehukkaita NEIPA -tyylisiä oluita. Vahvuus omasta mielestä kyseiseen tyyliin täydellinen 6,5%. Trooppisen hedelmän aromeita tasapainottaa juuri sopiva katkero.
Olarin Panimo The Recommendation Beer – Nimikin velvoittaa suosittelemaan tätä. Olarilla tykätään mehuipojen lisäksi paljon klassisemmista oluttyyleistä, ja tämä kaurastout on esimerkillinen yhdistelmä kuohkeaa suutuntumaa ja paahteista juotavuutta.
3 Fonteinen Oude Geuze Cuvée Armand & Gaston Vintage 2017 – Vihdoinkin meillä on keino myydä 3 Fonteinen upeita lambiceja ympäri Suomen! Tämä vuonna 1883 perustettu belgialaispanimo on noussut erittäin suosituksi Amerikkaa myöten lambiceistansa – ja tämä on mieletön esimerkki heidän käsityön laadustaan. Vintage-sarjan oluet ovat panimon sisäisissä maisteluissa erottuneet harvinaislaatuisen onnistuneiksi sekoituksiksi, eikä tätä arvonimeä saa kuin harva olut. Tämä on kautta aikojen toinen Armand & Gaston, joka on saanut Vintage -leiman. Oluen iäkkäin osa on pantu jo vuonna 2014, ja se on pullotettu 2017, jonka jälkeen se on kypsynyt rauhassa pullossa. Pien Webshop on ainoa verkkokauppa, josta tätä pullotettua palaa belgialaista oluthistoriaa on saatavilla.”
Itse kaupasta ilmestyy arvio blogiin, kunhan saamme sen testattua. Siihen asti – tilailemisiin!
–Sampo