Kello käy ja kalenterin sivut kääntyvät. Ensimmäinen Suuret oluet, pienet panimot -tapahtuma Oulussa oli 2017, ja ellei nyt jokin koronan takia väliin jäänyt vuosi ole painunut pois mielestä, tänä kesänähän taisi olla kymmenes Oulun SOPP.
Tapahtumaa on tullut katseltua joka vuosi kuluttajavinkkelistä, ja nyt myöhemmin useampana vuonna lasipisteella Oulun olutseuran kautta vänkäröiden. Vänkärinä lasipisteellä lähinnä pidetään festarin sisääntuloa pyörimässä – tämän vuoden mallissa sisäänpääsymaksujen perimistä ja lasien tarjoamista. Sisääntulossa näkee hyvin läpileikkauksen SOPPin kävijäkuntaan, ainakin nyt näin lauantaipäivästä kun siellä itse oli. Ikähaitari menee parikymppisistä eläkeläisiin, selkeähköllä vinoumalla miesoletettuun suuntaan. Tavallista porukkaa, ei niinkään samoja naamoja joihin Oulun olutravintoloistta törmää.
Kuten on aiemminkin blogissa kirjoiteltu, SOPPia lähestyy hyvin sosiaalislähtöisestä kulmasta. Itsellekin torstain eli sen tyypillisen ammattilaspäivän antia lähestyi muiden olutseuralaisten kanssa ajatuksia pöydässä vaihdellen ja panimoita testaillen. Lauantainakin lasipisteen työvuoron jälkeen meininki oli kaveri- eikä olutvetoista. Toki lientä tuli kiskottua siinä black metallista keskustellessa, mutta makuhavainnot jäivät vähemmälle.
SOPPin olutannista jäi ehkä mukavimmin mieleen muutaman aiemmin vähän valjun kuvan jättäneen panimon selkeä tsemppaus. Pari Atmokselta testattua oli aivan kelpoja, kun vuotta aiemmin fiilis oli ollut vähän negatiivisempi. Panimoyhtiö X yllätti parilla oikein hyvällä kypsytetyllä stoutillaan, jotka hyvin pesivät pois aiemman muistikuvan Alkon sesonkiseteistä poimituista pettymyksistä. Masis ja Bock’s jatkoivat takuuvarmalla linjalla, Bock’silta oli etenkin mukava saada kokeiluerää hopfenweizenia, tyyliä joka menee joka kerta kokeiluun kun vain vastaan tulee. Tap 5 my master in hell!
Paikallisilta tuli toki testattua kaikki uudempi ja vähän tuttuakin. Nailon beatin vitosversio oli oikein maukas ja jymäkkä hedelmäpommi, Varikon omena-limegose myös virkistävä paketti maltaisempien välissä. Ehkä näissä kuitenkin tietyllä tasolla tuntui itsellä väsyminen viime aikoina sourimpaan osastoon. Varikon saisonille Grain dorelle myös vahvat peukut, tyylisuunta kulkee siellä uhkan ja mahdollisuuden rajoilla mutta tässä selkeesti onnistuttiin saisonin raikkauden kanssa.
Ei SOPPia itse odota minään valtavana olutkokemuksena, jos nyt ei paikallisilta panimoilta ole jotain isoja uutuuksia juuri siihen ajoitettuna ole tulossa (kuten Sonnisaaren Tipat aikanaan). Ihan puhtaan olutmielessä valikoima ei mitenkään biittaa pienempiä Tampereen Viljan, Lepra Beer Festin tai Helsingin tapahtumien kaltaisia olutfestareita. Mutta tarvitseeko edes? Se on edelleenkin mukava tapahtuma, oluthomman kunnioitettavaa jokkista, jossa on kiva käydä vähän auttamassa Olutseuraa ja moikkaamassa tuttuja, tsekkaamassa mitä paikallisesti ja siellä valtakunnan bubbling under -skenessä tapahtuu. Samat saakelin naamat joka jumalan kesä. Yleensä loppukesän aurinkokin paistaa mukavasti niin mikäpä siinä ihmisen ollessa.
SOPP-hommien lisäksi Oulun viikonlopulle sattui myös melkolailla Oulun festarikesän lopetus Höyhtyän Ostarifestarin muodossa. Itselle tapahtuma oli tuttu nimenä mutta paikanpäälle en ollut aiemmin eksynyt. Nyt perjantain melkoisen tiukka bändikattaus veti paikalle – viidestä esiintyjästä Modem, Risto ja Absoluuttinen nollapiste kiinnostivat suorilta melkoisen paljon.
Jos joskus festareilla saa oluttarjontaa moittia, nyt ei tarvinnut. Varikko oli vahvasti mukana Höyhtyän ostarin sisäpihalle eristetyssä tapahtumassa, Modemin kuuntelun iltapäivän alkuun sai aloittaa jääkylmä Pohojosen pils kädessä. Siinäpä muuten on omaan makuun Varikon pound for pound mestari tässä kohtaa matkaa. Laatuölppää ja edelleen herkullista hapankirsikkalonkeroa sai, seura oli kelpoisaa ja ruokahuollosta huolehtivat Höyhtyän ostarin ravintolat. Kaikinpuolin mukava kesänlopetus, jossa kelpasi pohtia muiden Humaloitujen kirjoittajien kanssa olutta ja elämää. Tänne myös jatkossa!