Craft Beer Oulu – Loppuyhteenveto

Laatutapahtumassa laatuohjelmaa.

Craft Beer Oulu 2022 näki päivänvalon viime viikonloppuna. Ensimmäinen isomman mittakaavan oululainen oluttapahtuma oli harrastajan silmiin, Boratia lainaten, “Great Success”, mutta ruoditaanpa viikonloppua hiukan pintaa syvemmältä.

Perjantaina Tullisali täyttyi omiin silmiin jo viiden tienoilla vallan mainiosti oluennälkäisestä juhlakansasta. Lauantaina väkeä oli omiin silmiin ehkä napsun vähemmän, mutta mistään yleisöflopista ei voida puhua.

– En odottanut, että tulee näin paljon porukkaa. Tapahtumaan myytiin ovelta lähes 300 lippua, mikä on nykyisessä toimintaympäristössä paljon. Henkilökohtaisesti olen helvetin tyytyväinen, festarituottaja Rauli Alaruikka kommentoi kävijämäärää Humaloiduille.

Paikka itsessään näytti sopivan festareille: pöytiä riitti ja käytävillä oli hyvin tilaa. Lasinpesupisteitä oli vain yksi ja sekin narikan luona, josta pieni miinus. Sivukorvalla kuulin syyksi lattiakaivon puuttumisen salin puolelta, mutta oli syy mikä tahansa, niin se ei harmitusta poista.

Etukäteen paikalle lupautuneista panimoista viime hetkellä jäivät pois Sori, Salama ja Etko. Erityisesti Sorin puuttuminen harmitti kovasti. Mielellään olisin kuullut poisjääneistä tiedotusta myös aiemmin. Myös Maltgardenin tyypit olivat jääneet jumiin Puolaan, mutta onneksi heidän oluensa olivat paikalla.

Sinänsä määrällisesti poisjäännit eivät haitanneet. 17 panimoa tuntui enemmän kuin riittävältä määrältä ja suurin osa oluista jäi maistamatta, vaikka yritti koko viikonlopun vetää kaksin käsin. 

Itselle oluen puolesta jäivät mieleen erityisesti Bottle Cap, Himo ja Mad Scientist. Bottle Capin maahantuomat oluet olivat jäljestään priimaa ja tiskiltä löytyi myös itselle entuudestaan tuntemattomia panimoita. Myöskään Himon kaljoja en ollut ennen päässyt maistamaan ja hypelle oli katetta. Erityisesti sahti jäi mieleen. Mad Scientist tarjosi puolestaan todellisia festarielämyksiä ja sirkustemppuja: oli jäätelöä stoutin sekaan laitettavaksi, ihmiset saivat ilmaista merkkaria (hupparia, lippistä, t-paitaa, pinssiä jne.) ja kaiken lisäksi oluet olivat mainioita. Todella hyvä haku järjestäjien toimesta!

Muonituksesta huolehti meksikolaishenkinen Chilango’s ja Kärppä-klubi. Itse en meksikolaisesta perusta, mutta onneksi Kärppä-klubin possunniska+varhaisperunat oli erinomainen festariannos. Luotettavilta tahoilta kuulin huhua myös burrittojen maistuvuudesta. Perjantaina ruoka pääsi illan ruuhka tunteina hetkeksi loppumaan, joka aiheutti pientä närkästystä, mutta muuten homma pelasi hyvin.

Festareilla oli myös ohjelmaa, nimittäin me Humaloidut vedimme molempina päivinä kaksi paneelikeskustelua paikalla olleiden panimoiden edustajien kanssa. En ala omaa suoritusta arvioimaan, mutta jos näit meidät lavalla, niin laita ihmeessä palautetta alle! Aiheet liikkuivat olutkulttuurin ympärillä ja panimoiden kanssa ruodittiin muun muassa paikallisuuden merkitystä ja Suomen alkoholipolitiikkaa.

Itse panimoiden mietteitä kuulin käytävillä, kusilaareilla ja myöhemmin lauantaina Oulun yöelämässä. Lyhyesti niputtaen palaute oli pääosin positiivista, mutta huhujen mukaan kaikki panimot eivät olleet tyytyväisiä tapahtuman aikaiseen myyntiin ja reissu Ouluun kääntyi persnetoksi. 

Toivottavasti kokemus oli silti pääasiallisesti panimoille mieluinen, sillä järjestäjän puolelta tämän vuoden tapahtuma oli vain alku.

– Craft Beer Oulu tulee tapahtumaan myös ensi vuonna. Ajankohta voi muuttua, mutta tapahtuma järjestetään, Alaruikka kertoo Humaloiduille.

Nähdään siis myös ensi vuonna Craft Beer Oulussa. Ehkä silloinkin nähdään Humaloidut lavalla sekoilemassa? Aika näyttää.

–Sampo

2 thoughts on “Craft Beer Oulu – Loppuyhteenveto

  1. Ihan ok festarit noin ensimmäiseksi kerraksi. Lippujen hinnoista kuulin paljon nurinaa. Onhan se about 20€ suht tyyris, toki kuluja on paljon ja taitaa järjestäjälle tämä sisäänpääsy olla ainoa tulonlähde. Itselleni ei ole niin väliä onko se kympin vai kaksi, rahaa kuluu muutenkin viikonlopun aikana reippaasti, mutta monet saattavat jättää tulematta ainakin jos tuosta vielä nousee.

    Plussaa siitä, että paikalla ei ollut livemusiikkia. Levyltä soitettu musiikki olisi saanut olla monta pykälää pienemmällä. Paneelikeskustelut olivat varsin mielenkiintoisia, niistä plussaa. Lasien huuhtelupiste alueen ulkopuolella aiheutti heti festareiden ensimmäisen päivän ensitunteina hilpeyttä, kun järjestyksenvalvoja vaati kaveriani juomaan oluen loppuun siinä ovella. Kaveri ei pitänyt oluesta lainkaan ja joutui siis väkisin juomaan loppuun oluen, jota oli menossa kaatamaan pois. Myöhemmin ovelle onneksi ilmestyi ämpäri, johon oluet sai kaataa.

Leave a Reply