Sivistin itseäni ja luin vast’ikään Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys -teoksen. Koska tämä ei ole kirjablogi, pidetään aasi ja silta lyhyenä.

Kirjan perusajatus on elämän merkityksettömyydessä, jonka yhden päähahmon tiedemiesrakastaja Franz kiteyttää seuraavasti: ”Kulttuuri katoaa määrän hulluuteen”.

Franz viittaa omalla heitollaan tieteellisen julkaisemisen määrän tuomaan merkityksettömyyteen, sietämättömään keveyteen, mutta ajatus on helposti vietävissä myös olutmaailmaan. 

Kun asioita tehdään tarpeeksi monta kertaa ne menettävät merkityksensä. Olutmaailmassa tämä näkyy muun muassa julkaisujen määrässä ja miltä ne harrastajasta tuntuvat. Sonnisaaren julkaistessa aikoinaan ensimmäiset oluensa, oli ilmassa jännittyneisyyttä ja turuilla ja toreilla supistiin asiasta innostuneesti.

Nykyään Sonnisaareen uutuus on yksi muiden joukossa ja ei aiheita suurempaa parran pärinää. Sama välinpitämättömyys ja ”keveys” pätee myös vaikkapa oluttyyleihin. Ensimmäinen neipa oli ihmeellinen kokemus ja nykyään paraskin lähigrowlermehu on vain mehu muiden joukossa.

Toki pitää muistaa, että tässä olemme oman kokemusmaailmamme vankeja. Se että, jokin asia on sinulle määrän hulluuden vuoksi merkityksetön, ei välttämättä ole sitä toisenlaisella kokemushorisontilla pelaavalle kaverille. Ihminen on aina itsensä ainoa mitta. 

Ajatusta määrän tuomasta merkityksettömyydestä ei pidä Kunderan hahmojen tapaan niellä pureksimatta. Määrä ja tietty välinpitämättömyys on mielestäni merkki kulttuurin syntymisestä. 

Kulttuuri sisältää ajatuksen sen piilotetusta ikiaikaisuudesta. Näin on aina tehty ja näin tehdään myös tulevaisuudessa. Siksi ajatusta oululaisen pienpanimon oluenjulkaisun ohittamisesta olan kohautuksella ei pidä säikähtää vaan ottaa vastaan se hymyissä suin. Olutkulttuuri on syntynyt.