Kylmän alkukevään jälkeen toukokuun loppupuolen lämpöaalto on saanut ihmiset puistoihin piknikille ja pussikaljalle. Pussikaljan houkuttelevuutta on tietysti lisännyt se, että Oulun ja koko Suomen kuppilat ja terassit saavat avata ovensa vasta kesäkuun alussa.
Aurinkoisena kesäpäivänä iloisiin ihmisjoukkoihin törmää varmuudella Torinrannassa, Kiikelissä, uudistetussa Hollihaan puistossa sekä Ainolan puistossa. Onneksi Oulussa on keskustan läheisyydessä myös useita viihtyisiä istuskelupaikkoja meille, jotka viihdymme paremmin rauhallisessa ympäristössä. Tässä jutussa mainitsemiani paikkoja uskallan suositella myös Ouluun kesällä suuntaaville kotimaan matkaajille!
Ainolan puisto/ Hupisaaret

Syrjäinen niemi Kahvila Kiikun ja Patosillan puolivälissä, maisemat suihkulähteille, Patosillalle ja Tuiraan sekä penkki, johon istahtaa – muuta ei kai tarvita.
Lähellä olevasta Tubasta voi käydä hakemassa mukaansa sekä olutta että kaupungin parasta pizzaa, jos nälkä tai jano yllättää. Vessareissun voi hoitaa samalla käynnillä.

Yksi polku vie Linnasaareen, toinen Ainolan puistoon ja kolmas keskustaan. Tämä pieni pussikaljakeidas on lähellä kaikkea mutta silti syrjäisen rauhallinen. Eväät voi käydä hakemassa mukaan esimerkiksi läheisestä Valkealinnan K-kaupasta, joka on ottanut hyllyihinsä Mallaskellarin oluita. Eivätkä Juomapuohi, Mallaskellari tai yllä mainittu Tubakaan kaukana ole.
Linnasaari

Jos Torinrannan vilinä ja lokit ärsyttävät, läheinen Linnasaari tarjoaa rauhallisemman pussikalja-alueen. Viereisessä Tähtitornin kahvilassa voi 1.6. alkaen käydä nauttimassa välipalaa ja virvokkeita, jos rupeaa hiukomaan. Tähtitornin kahvilan kellarissa voi myös käydä ihmettelemässä “tovi” sitten tuhoutunutta Oulun linnaa!
Kuusisaari

Tänä vuonna ei järjestetä Qstockia tai Suomipop-festareita, joten viihtyisäksi kunnostettu Kuusisaari on koko kesän kaikkien käytössä. Kuusisaaren parasta antia ovat rannan grillauspaikka ja laituri, josta voi kaljoittelun lomassa vaikkapa seurata kalastajien touhuja.
Hietasaari, Nallikari ja Toppilansaari

Hietasaari, Nallikari ja Toppilansaari ovat pienen pyöräilymatkan päässä Keskustasta, mutta matka kannattaa tehdä, sillä tätä paremmissa olosuhteissa ei merimaisemaa pääse Oulussa ihailemaan. Kuvassa näkyvällä Toppilansaaren aallonmurtajalla istuskelu voi käydä kankun päälle, mutta aallonmurtajan vieressä on iso nurmialue, jolle on pehmeämpi istahtaa. Alueella on myös grillipaikkoja, luontolaavuja, Nallikarin majakka, ravintola, kahvila, hotelli sekä uimaranta niille, joita ihmisjoukot eivät pelota.
Kuten hyvin tiedetään, ihminen ei elä pelkällä pussikaljalla, vaan toisinaan tekee hyvää päästä olutravintolan antimien ääreen. Kesäkuun ensimmäinen ovensa avaavat ainakin Pub Graali ja Juomapuohi (molemmat klo 14) sekä Mallaskellari ja Oluthuone Leskinen, joiden aukioloajoista ei vielä ole tarkempaa tietoa. Olettaisin myös, että St. Michael avaa ovensa ja ison terassinsa heti kesäkuun alussa. Mielenkiintoista on nähdä, mitä tapahtuu Pub Roosterissa, koska Roosterissa on harmillisen vähän terassipaikkoja, ja kellariin mahtuu rajoitusten vuoksi melko pieni joukko kerrallaan.
Oulun olutbaarien tilanteeseen palataan myöhemmin, kun tietoa kertyy enemmän.
Jarmo