
Radikaalit ajatukset on hyvä laittaa muiden suuhun. Niinpä tämä tarina alkaa keskustelusta erään nimeltä mainitsemattoman oululaisen olutvaikuttajan kanssa. Keskustelimme Oulun olutkulttuurista ja hän valitti tapahtumien vähyydestä. Keskustelu meni suurin piirtein näin.
Sampo: ”Mutta onhan se kiva, että nykyään on SOPPi ja kaikkea.”
Anonyymi olutvaikuttaja katsoo Sampoa kuin tyhmää.
Anonyymi olutvaikuttaja: ”Sampo. SOPPi ei ole olutharrastajille suunnattu tapahtuma.”
Herkkänä sieluna järkytyin näin radikaaleista ajatuksista ja en alkanut väittämään vastaan. Ajatus jäi kuitenkin muhimaan takaraivoon.
Ajatuksen äkkinäiseen torjumiseen oli minusta tuolloin selkeät argumentit. SOPP tuo Ouluun paljon kotimaisia panimoita, joiden tuotteita ei muuten käytännössä ole mahdollista saada. Ja miten kukaan voi vakavalla naamalla sanoa, että kolminumeroinen määrä pienpanimo-oluita 1-4 desin annoksilla ei palvelisi harrastajaa? Istumapaikkoja riittää ja jonoja ei ole. Homma kunnossa!
Mitä enemmän mietin väitettä, alan ymmärtämään sen pointin. SOPP toki palvelee myös olutharrastajaa, mutta se ei ole lähtökohtaisesti heille suunnattu festari. Muutama pointti.
Ikuinen itkun aihe SOPPien kanssa on festareiden livemusiikkitarjonta. Niillä ihmisillä, jotka tulevat paikalle pelaamaan Untappdia, ei kiinnosta musiikki vaan olut. Musiikki ainoastaan häiritsee sofistikoituneita keskusteluja oluen makunyansseista.
Toinen juttu on panimot. Konseptiin ei kuulu todellisten skenepanimoiden houkuttelu mukaan. Ei ole Omnipolloa, AF Brewiä tai Mikkelleriä tarjoilemassa erikoisuuksiaan. Myöskään kotimaisilla panimoilla ei ole liiemmin tarjolla niin sanottuja festarioluita.
SOPP ei ole TCBW tai edes Craft Beer Helsinki. Se on SOPP, suurelle yleisölle suunnattu oluttapahtuma, jossa harrastajakin viihtyy mainiosti. Ja jälleen kerran: en tuomitse, en kritisoi – ajattelen ääneen.
Dialogi anonyymin olutvaikuttajan kanssa muuten jatkui SOPPia pidemmälle.
Anonyymi olutvaikuttaja: ”Oulussa olisi tilausta olutharrastajille suunnatulle tapahtumalle.”
Tästä kaikki oululaiset simasuut ovat varmasti samaa mieltä.
Minkälainen suhde sinulla on SOPPiin?
– Sampo