Itse olen jumittaja. Jos kuulen hyvän biisin, kuuntelen sitä monta päivää putkeen, kunnes löydän jotain uutta mihin jumittua. Ruoan ja juoman kanssa on vähän sama homma.

Parsaan jumiuduin pari vuotta sitten, kun vietin pidemmän pätkän Puolassa. Siellä ravintolat ottivat parsakauden tosissaan ja joka paikka oli täynnä parsaa eri muodoissa ja herkullisia valko- ja kuohuviinejä niiden kaveriksi.

Nyt parsakausi on itselleni nahkiaiskauden ohella ruokakalenterin kohokohtia. Enkä ole tämän kanssa yksin, koska parsakausi on jo melkonen meemi, jota kierrätetään Fok Itissä, Aikuiset-sarjassa ja Instan meemitileillä. Ja onhan se hyvää!

Parsajumitus on jo siinä pisteessä, että kasvispainotteisempaan ruokavalioon minua kannustava elämänkumppanini on jo täysin kyrpiintynyt parsan syömiseen ja ehdottelee “välistä vaikka lohta”. O tempora, o mores.

Mietin aluksi, että etsin tätä kirjoitusta varten olutmaailmasta haastajan parsan ja valkkarin pyhälle konpolle. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että parsa ja valkkari on aina parasta, joten päädyin etsimään vain korviketta. Aina voi olla tilanne, että viinikaapista on valkkarit vähissä, Alko on kiinni tai ei jostain muusta syystä voi valkkaria siemailla.

Kävelin lähikauppaan ja mietin oluthyllyn edessä muutamaa vaihtoehtoa parsan kaveriksi. Mukaan tarttui seuraavaa:

Tornion Panimo Original Lapland Lager

Hoegaarden Witbier

Maistila Mango Tango

Salama Beach Leach

Kantavana ideana oluissa oli hakea hiukan samoja viboja kuin mitä haen parsan kanssa valkkarista: kevyttä kirpsakkaa hedelmäisyyttä ja tiettyä helppoutta.

Parsan valmistin ihan pannulla ja maustoin suolalla, voilla, mustapippurilla ja sitruunalla.

Hoegaarden toimii parsan kanssa mainiosti. Parsa jopa leikkasi hiukan banaania ja korianteria pois makuprofiilista ja samalla olut tasoitti parsan reiluhkoa voimaisuutta. Hyvä, ei loistava. Jää vähän ohueksi.

Lapland lagerin ja parsan yhdistämisessäkään ei ole mitään vikaa. Tietty maltaisuus ja katkeron loppupuraisu on hiukan hämmentävä, mutta en näe sitä pahana. Tämäkin leikkaa kivasti parsan rasvaa, mutta ei kestä kovin tämänkertaisen parsasatsin sitruksia. Ehkä ottaisin mieluummin Hoegaardenin, mutta ei paha tämäkään.

Sitten sen sourin aika. Mango Tangon mangoisuus tanssahtelee mausteena käytetyn sitruksen kanssa tosi hyvin ja tuo itseasiassa hiukan mieleen jotkut parsan kanssa nauttimani valkoviinit. Parsa valitettavasti korostaa happamuutta ja jälkimaku vie fiilikset vähän pettymyksen puolelle. Suussa maistuu dieseliltä. Kanssamaistelija kuvasi tunnetta hyökkääväksi: sellaiseksi kuin pesisi hampaat mentholilla maustetulla hammastahnalla ja söisi heti perään jotain. Ei hyvä. Itse olut on yksiksekseen loistava, joten tämä hiukan yllättää.

Sitten trendikästä mikroipaa. Tällä kertaa parsa jyrää oluen ja valitettavasti tässä ei humalointi riitä parsan pariksi. Minulla on kuitenkin tunne, että todella trooppinen humalointi voisi toimia tosi hyvin. Ensi kerralla täytyy hankkia jotain tuplaneipaa tai vastaavaa, jotta saadaan tähänkin selvyys. Positiivisena puolena on toki se, että tästä ei tule mitään ällötysfiiliksiä, toisin kuin sourin ja parsan yhdistelmästä. Keskikohtalainen.

Niinhän siinä kävi, että Hoegaardenin witbier oli nelikon paras olut parsan kaveriksi Original Lapland Lagerin hengittäessä niskaan. Salama ja Maistila kannattaa jättää sitten vaikka jälkiruoaksi. Jos sinulla on tiedossa täydellinen parsaolut, niin kerro se ihmeessä kommenteissa.