Olutkaupunki Oulu – Joulukuu 2023

Etkö kerkeä istumaan iltoja somessa kytäten paikallisten panimoiden uusimpia kuulumisia? Ällös huoli! Olutkaupunki Oulu -juttusarja paketoi yhteen oululaisten panimoiden kuulumiset kuluneen kuukauden ajalta.


Joulukuussa meno oli oulupanimoilla määrällisesti rauhallisempaa, mutta melkoista lientä sieltä vielä tälle vuotta puskettiin ulos.

Sonnisaari

Sonnisaari täräytti joulukuussa pihalle vielä kaksi uutuutta. Näistä ensin päivänvaloon pääsi Sahtilation. Kyseessä on 8,8 prosenttinen sahti, mutta eihän sitä ilman kikkailua saatu sahtia Oulussa pihalle. Mukana on nimittäin humalaa, tarkemmin sanottuna Citraa. Some kertoo tuotteesta seuraavaa:

“Sahtilation on öljyisen paksua, hedelmätoffeista ja silti häkellyttävän suunmyötäistä sahtia. Humalointi Citralla kun tuo raikkautta kovasti: aprikoosia ja sitrushedelmien kuoria muistuttavat hapokkaat sävyt ja kevyt katkeruus vievät juotavuuden täysin uusille astraalitasoille. Pullahiivan mausteisen-hedelmäinen värähtely tehostaa vaikutusta ja viimeistään 8,8 %:lla etanolilla ladattu kantoraketti toimittaa sinne kiertoradalle.”

Allekirjoittanut on itsekin kotipanopsykooseissaan kokeillut sahdin humaloimista. On makukysymys, tekeekö se sahdista parempaa, mutta mielestäni se hiukan madaltaa kynnystä päästä kiinni sahdin hienoudesta. Kannattaa siis antaa tälle mahdollisuus, jos perinteiset sahdit eivät ole maittaneet.

Kuun toinen uutuus Sonnisaarelta kantaa nimeä Klasari Pils,. Tässä on panimon viestiosaston mukaan haettu saksalaisen pilssin ydintä ja kuuluupa kylillä juttua, että maltaat ja humalat olisivat täysin saksalaisia. Sonnisaarella on erinomainen track record kevyiden pilssien ja lagerien kanssa, joten tämä on tietysti pakko-ostos!

Nailo Brewing

Ainakin paperilla joulukuun uutuksissa pidemmän korren vetää tällä kertaa Nailo, joka julkaisi kolme uutuutta, joista erityisesti kaksi ensimmäistä herätti supinaa turuilla ja toreilla. Sylva ja Meadow ovat nimittäin molemmat tynnyrikypsytettyjä soureja, joita ei Oulusta joka päivä maailmalle putkahda.

Sylva on tokaji-tynnyrissä kypsytetty, hillalla ja kuusenkerkällä maustettu herkku. Meadow on niin ikään tokaji-tynnyreissä kypsynyt sour, mutta on saanut mausteeksi seljankukkaa. Molemmissa voltteja 6,6.

Panimon mukaan molemmat oluet ovat viettäneet tynnyrissä yli vuoden, joten nämä erikoisuudet kannattaa käydä Limingantullista hakemassa, vielä kun tavaraa riittää.

Nailon vuoden viimeinen uutuus on puolestaan kuivahumaloitu lager. Bryx sisältää alkoholia 5 prosenttia sekä ainakin tsekkihumala Mostia. Somekanavat hehkuttavat ööliä seuraavasti:

“Malty, moderately bitter and hop forward aromatic lager is something we haven’t done for a while. This one reminded of how big of a mistake that was!

bryx was dry hopped with a fairly new Czech hop variety Most, which we discovered a while back and couldn’t stop thinking about what to make with it.

And oh boy, what a delicious hop it is! Full of grapefruit, strawberry and sweet fruit aroma… Just the perfect choice for spicing up a clean lager.”


Ajankohtaiset panimokuulumiset löydät parhaiten näiden linkkien kautta:

Sonnisaari

Nailo Brewing 

Hailuodon Panimo

Leave a Reply