Belgian matkaraportti: Huyghe ja Het Anker

Jäikö Belgian matkaraportin ensimmäinen osa välistä? Se kannattaa lukea ennen tätä!


Brysselistä matka jatkui historialliseen Gentin kaupunkiin. Pikaisella aikataululla kyhätyllä matkalla nappasimme ensin hotellit ja junat ja vasta sen jälkeen tarkistimme, pääsemmekö vierailulle pinkkien elefanttien kotipesään, Huyghe-panimolle.

No eihän sinne päässyt. Ainoa vaihtoehto vierailupäivänämme olisi ollut 100 euroa maksava private tour, joka on panimovierailusta normaalille työssäkäyvälle liikaa. Tämä veti mielen maahan, mutta onneksi Gentissä on muutakin nähtävää.

Jälleen kerran aktiivinen yhteydenotto panimolle kuitenkin tuotti tulosta. Saimme edellisenä iltana klo 22 sähköpostin, että touri onnistuisi sittenkin. Joukko brittituristeja oli ostanut tourin panimolta, ja panimon vierailuvastaava yhytti meidät samaan porukkaan. Erinomaista palvelua!

Lambic-panimoiden jälkeen Huyghe oli kuin toisesta maailmasta. Vajaan 20 miljoonan litran kapasiteetilla tungetaan ulos perinteisiä belgityylejä teollisessa mittakaavassa ja villihiivat sekä tuoreet hedelmät loistavat poissaolollaan. Itseäni teollisuusmatkailukin kiehtoo, ja pannujen sekä tuotantolinjojen ihmettely on nautinnollista. 

Touri nykäistiin käyntiin videolla, jossa käytiin lyhyesti läpi panimon historia ja nykyhetken tilanne. Tärkeintä antia videolla oli vihdoin Huyghen tärkeimmän tuotemerkin, Deliriumin, syntytarina. On nimittäin oikeasti merkillistä nimetä olut alkoholisairauden mukaan. Tuskin kovin moni panimo uskaltaisi tänä päivänä nimetä itseään vaikkapa “maksakirroosiksi”?

Tarinan mukaan idea nimelle on saatu eräältä italialaiselta maahantuojalta, joka oli valittanut, että panimo ei tee hyvää olutta. Tästä sisuuntuneena panimolla oli tehty ensimmäinen keitto olutta, joka myöhemmin opittiin tuntemaan nimellä Delirium Tremens. Maahantuojalla tämä olut oli maistunut niin hyvin, että hän oli tuumannut, että pitää lopettaa oluen juominen ennen kuin iskee juoppohulluus. Ja näin yksi olutmaailman tunnistettavimpia brändejä sai nimensä.

Huyghella on muutenkin markkinoinnissa minua miellyttävä meno. Order of the Pink Elephant, panimon vannoutuneimmista faneista koostuva “salaseura”, on vähintäänkin omaperäinen tapa viedä oluen ilosanomaa maailmalle. Oppaamme oli nimittäin sanojensa mukaan vapaaehtoinen tästä joukkiosta. He ovat vastuussa myös jokavuotisesta tempauksesta, jossa Brysselin Manneken Pis- patsas puetaan salaseuran asuun ja ohikulkijoille jaetaan Delirium Tremensiä.

Videon jälkeen kiersimme läpi panimon tilat. Mitään uutta ja ihmeellistä en itse tourilla oppinut, mutta perusteellisella tourilla sai hyvän yleiskuvan panimon toiminnasta, vaikka tuotanto ei sunnuntaina ollut käynnissä. Kiinnostavaa oli nähdä muun muassa varastotiloissa, mihin maihin olutta oli menossa, ja näitäkin herkkuja oli lavoittain menossa esimerkiksi Kiinaan. Hieman hirvitti kuitenkin kuulla, että panimolla voi tulla Ukrainan sodan vuoksi pulaa pulloista. Alla pieni kuvakollaasi tourilta.

Touriin kuului lopuksi myös tasting, joka oli hyvin suuripiirteinen. Käytännössä opas toi meidät baariin ja sanoi, että “kaikkea saa maistaa, istukaa alas”. Ei luentoja oluiden tyypeistä, ei mitään ohjattua, pelkkää kaljaa. Minulle kelpasi. 

Hanoissa oli muun muassa Tremensia, Rediä ja Averbode, joten huonoa olutta ei tarjolla ollut. Toki myös paikanpäälle vaivaantuneille kaivettiin myös oikeasti spesiaalimpaa olutta hanaan. Tällä kertaa kellareista löytyi tynnyrikypsytetty olut, jota oli otettu sivuun ennen aikojaan laadun tarkastamiseksi. Herkkua!

Tastingissa tutustuimme myös tourin alun perin varanneeseen brittiporukkaan. Juttua riitti niin Boris Johnsonista Suomen NATO-hankkeeseen, joten päätimme jatkaa iltaa yhdessä Gentin keskustassa. Lopputulos: hyvä mieli ja aamuinen pääkipu.

Het Anker

Reissun viimeinen stoppi löytyi Mechelin-nimisestä pikkukaupungista, jossa kohtasimme reissun ainoan todellisen pettymyksen. Varasimme yön Het Ankerin panimon yhteydessä olevasta hotellista. Hotellipakettiin kuului panimovierailu, mutta valitettavasti panimovierailuja ei järjestettykään sinä päivänä, kun panimolla vierailimme. Hiukan tuli huijattu olo, vaikka saimme lohdutukseksi pullon panimon yhteydessä toimivan tislaamon viskiä. Gouden Carolus Classic oli myös panimolla hanasta juotuna juuri niin hyvää kuin ajattelinkin.

Muuten Het Anker vaikutti aivan mukavalta matkakohteelta. Panimon ravintola oli myös paikallisten suosiossa, ja hotelli oli reissun parhaimmistoa. Hämmentävää kyllä, pikkukaupungissa taksin saaminen oli yllättävän vaikeaa ja turisti tunsi olonsa huijatuksi, kun korttimaksun alaraja oli kuskin mukaan viisitoista euroa. Pohjoissuomalaisen mielen sai sekaisin myös kaupungin kirkon kellontorniin kiipeäminen, sillä sieltä näki sekä Antwerpenin että Brysselin – vähintään puoli Belgiaa.

Vaikka teollisuusmatkailu on kivaa, niin tällä nopealla katsauksella Belgiaan, keskittyisin itse oluen suhteen siihen todelliseen helmeen eli lambiciin. Saatan muuttaa mielipidettäni, kunhan pääsen käymään vierailulla perinteisissä luostaripanimoissa. Valitettavasti nämä näyttävät olevan lähes kaikki yleisöltä suljettuja ja tarjolla on vain vierailukeskuksia. 

–Sampo

Leave a Reply