Belgian matkaraportti: Lambic ja Bryssel

Olutmatka Belgiaan on ollut minun elämäni ämpärilistalla siitä asti, kun aloin olutta “vakavammin” harrastamaan. Kesäloman mahdollista kohdetta miettiessä päätin laittaa tämän unelman täytäntöön.

Alunperin haaveilin roadtripistä luostaripanimolta toiselle, mutta kun aloin tutkimaan asiaa kunnolla, realiteetit iskivät: lambicia, joka on itselle kuitenkin se rakkain belgityyli, tehdään lähinnä Brysselissä. Auton vuokraaminen pariksi päivää tuntui hassulta, joten viiden yön reissun suunnitelma oli selvillä. Kolme yötä Brysselissä, siitä yksi yö Gentissä ja sen jälkeen vierailu Mecheleniin.

Belgia, ja erityisesti Bryssel, pääsivät hiukan yllättämään. Kaupungin “jätehuolto” sai pyörittelemään silmiä, sillä roskapussit koottiin kadulle, josta nämä sitten kerättiin aikataululla X. Näissä roskakasoissa sitten kuhisi rottia ja muita tuholaisia. Tämän lisäksi silmään sattui enemmän kodittomia kuin missään muussa Euroopan kaupungissa, jossa olen vieraillut.

Bryssel on tunnettu myös ravintoloistaan, mutta koska emme asiaa sen kummemmin tutkineet, sattui meidän kohdalle kyllä melkoisia turistiansoja. Belgialaiset rakastavat sinisimpukoita, mutta hämmentävästi onnistuvat tarjoilemaan näitä lähes aina merkittävän ylikypsinä. Muutenkin ravintoloissa meno oli sinne päin. Ensi kerralla pitää ottaa ruokapaikoista kunnolla selvää, niin ei tarvi jälkeenpäin valittaa.

Sitten se olut. Ensimäisenä matkapäivänä suuntasimme Cantillonille, joka sijaitsee noin kilometrin päässä eteläiseltä rautatieasemalta. Ohjattua kierrosta ei perjantaisin ollut tarjolla, joten tyydyimme seitsemän euron arvoiseen omatoimitouriin.

Tämä osottautui itseasiassa hyväksi ratkaisuksi. Käteen lyöty lehtinen kävi hyvin seikkaperäisesti läpi lambicin teon perusasiat, ja panimon tiloihin sai tutusta omassa rauhassa. Ainakin itsellä on ohjatuilla toureilla usein tunne, että jotain voisi töllöttää kauemminkin ja toisaalta osa asioista ei kiinnosta niin paljon kuin opas niistä haluaa kertoa.

Itse lambicin tekemistä kesämatkailija ei pääse näkemään, sillä perinteisin metodein tehtyä lambicia tehdään vain noin lokakuun ja huhtikuun välisenä aikana, jolloin yölämpötila on tarpeeksi kylmä oluen jäähdyttämiseen.

Tästä päästäänkin ensimmäiseen käsittämättömään asiaan lambicissa. Vaikka asian on lukenut monta kertaa olutkirjoista ja kuullut muiden ihmisten suusta, ei sen ihmeellisyyttä käsitä ennen kuin näkee sen käytännössä: olueen ei lisätä hiivaa vaan olut saa villihiivansa muutaman hassun tuuletusräppänän kautta tulevasta ilmasta kuparialtaassa jäähtyessään. Hullua asiassa on vieläpä se, että Cantillon ei sijaitse missään maaseudulla peltojen keskellä vaan brysseliläisessä lähiössä. Panimo voisi ihan hyvin sijaita Oulun keskustassa.

Toinen ihmeellinen asia, jota en ollut tullut ajatelleeksi, mutta joka tourilla selvisi, on se, että lambicia ei kypsytetä ollenkaan terästankeissa vaan se lyödään käymään suoraan tynnyreihin. Tämä on asia, joka ei olutkirjallisuudessa ole minulle suoraan tullut vastaan tai sitä ei ole alleviivattu. Jotenkin olen automaattisesti ajatellut, että olut käytettäisiin terästankeissa ja laitettaisiin kypsymään tynnyreihin, kuten lähes kaikissa muissa oluttyyleissä tehtäisiin.

Kolmas Cantillonin ja 3 Fonteinin ihmeellisyys oli tajuta se, että panimot tekevät vain yhtä olutta. Mallaspohjaan ei tehdä muutoksia, vesi ja humalat ovat aina samoja. Hurjat erot oluiden maussa tulevat blendauksesta,  tynnyröinnistä, marjoilla maustamisesta tai yksinkertaisesti siitä, että hiiva nyt tällä kertaa sattui käyttäytymään tietyllä tavalla. Tämäkin on olutkirjoissa tullut vastaan, mutta paikanpäällä vasta realisoitui itselle.

Informatiivisen tourin jälkeen seitsemän euron pääsylippu oikeutti kolmeen juomaan Cantillonin baarissa. Näistä ensimmäinen oli todellinen erikoisuus, sillä lasiin lyödään vuoden vanhaa lambicia suoraan tynnyristä. Olut oli kokemus, mutta sanotaan näin, että nyt ymmärrän, miksi kyseistä tuotetta ei mistään muualta saa.

Muuten baarin oluttarjonta oli huikaiseva. Pullot maksoivat noin 25 euroa laaki ja tarjolla oli jos jonkinmoista Cantillon-erikoisuutta. Mahtavaa oli huomata myös olutihmisten solidaarisuus: kun joku tilasi ison pullon, pääsi naapuripöytä lähes aina osingoille. Parhaiten jäivät itselleni mieleen Saint Lamnivus ja Couvreur, jotka jo itsessään maistuivat siltä, että reissuun oli kannattanut lähteä.

Baarikärpästelyn jälkeen piti ostaa vielä tuliaiset. Kaupassa oli muutama perus-Cantillon ja yksi erikoisuus. Cantillon Drogonea ostaessa piti näyttää henkkarit, sillä niitä ei myydä samalle henkilölle kuin yksi pullo per vuosi. Melkein nauratti, ellei olisi ollut niin jännää.

Cantillonin jälkeen suuntasimme seuraavana päivänä toiselle Brysselin lambic-panimolle. 3 Fonteinen on noin 20 kilometrin päässä Brysselin keskustasta ja sinne pääsee kätevästi paikallisjunilla. Me emme tätä tienneet, joten Über vei perille. Takaisin tullessa melkein hävetti, sillä juna-asema oli noin 500 metriä panimolta. Oppia ikä kaikki.

3 Fonteinenilla pääsimme lauantaisin pidettävällä vedetylle panimokierrokselle, joka oli ilmainen. Tästä huolimatta tourilla lyötiin lasiin lambicia suoraan tynnyristä (jälleen ei se miellyttävin kokemus) ja muutenkin kaikki oli juuri niin kuin pitää. 

Itse panimo ei sijaitse vierailukeskuksen yhteydessä, mutta paikalta löytyy kypsytysvarasto, pullotuslinjasto, varastot ja oikeastaan kaikki muu panimon toimintaan liittyvä. Tärkeimpänä siellä oli panimipubi.

Mielenkiintoisia faktoja olivat muun muassa paikallisen Schaarbeekse-kirsikkalajikkeen elvyttäminen paikallisille. Panimo on jakanut kirsikan taimia paikallisille ilmaiseksi ja ostaa tuotetut kirsikat panimolle. Jos muistan oikein, niin vuoteen 2024 mennessä panimon pitäisi saada ulos ensimmäinen olut, jossa on käytetty pelkästään Schaarbeekse-kirsikkaa.

Panimo pitää yllä myös perinteistä blendauskulttuuria, ja varastossa oli suuret määrät myös Lindemansin lambicia. Nykyisin 3 Fonteinin pullot antavat hyvän vihjeen lambikin historiasta: jos pullo on vihreä, se on blendi useamman lambic-panimon tuotteista, jos taas musta, tuotteessa on pelkästää 3 Fonteinia.

Toinen jännä asia oli lambicin pelastuminen sukupuutolta. Lambic meinasi kuolla toisen maailmansodan jälkeen, kun juoma ei Belgian nuorisolle kelvannut. En tiedä, oliko vieraskoreutta vai mitä, mutta oppaamme mukaan yhdysvaltalaiset ja skandinaavit pelastivat lambicin. Ulkomaisten oluthörhöjen 1990-luvulla alkanut kiinnostus lambicia kohtaan toi panimoille kauan kaivattua rahaa, jotta homma oli kannattavaa ja perinteitä kannatti jatkaa. Hyvä me!

Jos Cantillonin baari oli tarjonnaltaan hyvä, oli 3 Fonteinen vielä napsun edellä. Huikealta olutlistalta löytyi vintagea joka lähtöön ja mitä erikoisempia pikkueriä 3 Fonteinin herkkuja. Baarissa menikin sitten 8 tuntia kaljaa ja juustoja nauttien. Mieleenpainuvimpana elämyksenä varmasti 3 Fonteinen Armand’4 Zomer, joka oli yksi parhaita oluita, mitä olen eteeni saanut. Untappedissa illan oluista kolme ansaitsi 4.75, mutta näin jälkeen päin miettien, nyt olisi ollut paikka heitellä niitä vitosia tiskiin.

Kaiken kaikkiaan lambic-panimoiden vierailut ylittivät odotukseni. Jotenkin todella maagisia paikkoja ja arvostus oluttyyliä kohtaan nousi uudelle tasolle. Enää ei harmita maksaa lambicista, kun tajusi miten käsityönä sitä edelleen tehdään ja miten monivuotinen sen kypsytysprosessi tosiaan on. Olen usein väittänyt barley wineä lempioluttyylikseni, mutta asiaa pitää ehkä nyt reissun jälkeen arvioida uudelleen. Uskomattomia oluita, hienoa historiaa ja molemmilla panimoilla oli selkeästi katse tulevaisuudessa.

Brysselistä matka jatkui Genttiin, mutta siitä tarinan toisessa osassa!

–Sampo

Leave a Reply