
Viikon blogipostaus alkaa tiedonmurusella: Pub Graali on vihdoinkin Untappd Verified Venue, joten baarin valikoimaan pääsee tutustumaan jo ennen vierailua. Tämä pienen parannuksen jälkeen Oulun olutravintoloista Untappd-välitteisen asiakaspalvelun ulkopuolella ovat enää vain St. Michael ja Hailuodon Mallassauna.
Kävin suunnilleen vuosikymmen sitten Graalissa melko tiuhaan, mutta Roosterin ja Mallaskellarin perustamisen sekä varhaisen keski-ikäistymisen ja siitä johtuneen laiskistumisen seurauksena vierailut Graalissa ovat jääneet melko harvoiksi. Satunnaisilla piipahduksilla tuntui siltä, että Graali oli tipahtanut erityisesti olutvalikoimansa suhteen kelkasta melkein yhtä pahasti kuin St. Michael.
Viimeisen vuoden tai parin aikana Graalin valikoima on kuitenkin piristynyt selvästi. Valikoimissa on näkynyt paikallisten panimoiden lisäksi ainakin Tujua, Cool Headia, Salamaa sekä Mallasseppien Small Batch Series -oluita, joita en muissa Oulun ravintoloissa ole tavannut. Muutamalla edellisellä käyntikerralla on ollut jo pieniä vaikeuksia valita useasta kiinnostavasta oluesta, vaikka ulkomaisten oluiden valikoima ei olekaan ollut kovin kummoinen.
Graali on ehdottomasti parhaimmillaan syksyisin ja talvisin, kun baarissa on mukavan hämärää, takassa palaa tuli, sohva upottaa niin syvälle, ettei sieltä pääse ylös ähkäisemättä ja telkkarissa pyörii NHL tai Valioliiga. Graalin lasitettu terassi tuntuu kesäisin ahdistavalta akvaariolta ja/tai saunalta, mutta lasitus ja lämpölamput pidentävät patiokautta pitkälle syksyyn.
Ilmeisesti jo 25 vuotta sitten perustetun Graalin sympaattiset nettisivut näyttävät siltä, ettei niitä ole päivitetty 2000-luvun alkuvuosien jälkeen, eikä baari pidä itsestään meteliä somessa. Graalin sisustuksesta on turha etsiä skandiminimalismia tai pastellivärejä eikä baarin soittolistalla taida olla yhtään 1990-luvun jälkeen julkaistua biisiä. Perinteisestä pubitunnelmasta pitävälle Graali on täysin ylittämätön. Minulle Graali on paikka, jossa tilataan isoja tuoppeja ja viihdytään ja jossa olut on lopulta vain yksi osa kokonaisuutta.
-Jarmo
PS. Jos Oulun tarjonta ei ole ennestään tuttua, Ravintolat ja baarit -tägin auttaa alkuun.